Jokainen voi käytöksellään vaikuttaa siihen, ettei työnnä toista ulkopuolisuuteen. Myös kirkolla on hyviä voimavaroja torjua lasten ja nuorten yksinäisyyttä, sanoo professori Niina Junttila.
SE TUNTUU SILTÄ, kuin eläisi haamuna muiden joukossa. On sama, onko elävä vai kuollut.
Tuntuisi paremmalta tulla hakatuksi kuin olla toisille niin yhdentekevä.
Näin ovat lapset kuvailleet yksinäisyyden kokemustaan Niina Junttilalle. Opetusneuvos, kasvatuspsykologian professori ja yksinäisyystutkija tietää, mitä suomalainen yksinäisyys on. Siltä eivät välty lapset ja nuoretkaan: vuoden 2019 kouluterveyskysely kertoi, että esimerkiksi kouvolalaisista 4.—5.-luokkalaisista 3,9 prosenttia ja 8.—9.-luokkalaisista 9,1 prosenttia kokee itsensä yksinäisiksi.
Aikuisista noin 10 prosenttia kokee vakavaa yksinäisyyttä, ajoittaista yksinäisyyttä jopa 25 prosenttia.
SOSIAALINEN YKSINÄISYYS on tunne siitä, ettei
elämässä ole riittävästi kavereita, verkostoa. Niina Junttila kertoo, että
tytöt ja pojat kokevat tätä suurin piirtein saman verran. Emotionaalinen
yksinäisyys taas on tunne siitä, että elämästä puuttuu läheinen ystävä, ja tämä
on pojilla yleisempää kuin tytöillä.
– Olemme psykologisilta perustarpeiltamme samanlaisia, mutta kulttuurisesti
mielletään, että tytöillä on ’best friendit’ ja pojilla jalkapallojoukkueiden
kaltaiset porukat. Tytöt voivat sanoa ääneen, että ei ole ketään kaveria, mutta
pojille syntyy käsitys, ettei heidän edes kuulu kaivata ystävää. Se jää
vaivaamaan puutteen tunteena. Asiaa pahentaa, jos pojat eivät puhu siitä
kenellekään, Junttila kertoo.
ON JOITAKIN yksinäisyydelle altistavia geneettisiä
riskitekijöitä kuten varhaislapsuuden ujous, arkuus, sisäänpäinkääntyneisyys ja
neuroottisuus. Myös yksinäisten vanhempien lapset ovat muita useammin
yksinäisiä. Silti yksinäisyyden muodostuminen on aina yksilökohtaista.
– Jos vanhemmat tiedostavat asian, siihen voi vaikuttaa harjoittelemalla
itseluottamuksen rakentamista tietoisesti, Junttila sanoo.
– Koskaan yksinäisyys ei ole lapsen oma syy.
OLENNAINEN YKSINÄISYYTTÄ luova tekijä on ostrakismi eli tahallinen tai tahaton ulkopuolelle sulkeminen. Silloin lapsi muuttuu toisille näkymättömäksi. Hän kokee: Olen huonompi. En kelpaa. En kuitenkaan pääse mukaan, turha yrittää.
Yksin jäänyt rakentelee suojamekanismeja. Hän saattaa vetäytyä omiin oloihinsa tai olla aggressiivinen, jolloin toiset saattavat alkaa vältellä häntä. Syntyy haitallinen kehä.
YKSINÄISYYS ON valitettavan pysyvää. Aikuisista
yksinäisistä suurin osa on ollut sitä jo lapsena tai nuorena. Lapsuuden yksinäisyys
on myös suuri riskitekijä terveysongelmille ja muillekin vaikeuksille. Junttila
kertoo tutkimuksesta, jossa ilmeni, että kahdeksanvuotiaana yksinäisyyttä
kokevat pojat olivat kymmenen vuoden kuluttua muita useammin myös ahdistuneita,
masentuneita, aggressiivisia tai itsetuhoisia.
– Mikään muu tekijä ei selittänyt ongelmia niin vahvasti, hän sanoo.
Yksinäisyys saattaa vaikuttaa myös oppimiskykyyn, koska itseluottamus, motivaatio ja kyky ilmaista itseä heikentyvät.
YKSINÄISYYS SATUTTAA syvästi. Sitä hävetään ja
peitellään. Siksi läheisten on joskus vaikea sitä huomata.
– Jos jokin lapsen hyvinvoinnissa tai olemuksessa muuttuu, se voi olla
signaali. Hän voi olla hiljaisempi, ärtyneempi tai väsyneempi, Junttila
kuvailee.
Lapsen tai nuoren kanssa olisi silloin tärkeää jutella, mutta ei kovistellen: ”Nyt istut ja kerrot mikä vaivaa.” Silloin lapsi saattaa sulkeutua kuin simpukka.
Junttilan mukaan parhaita tilaisuuksia ovat vaivihkaiset
kiireettömät hetket, jolloin vanhempi on lapsen kanssa kahdestaan ilman
häiriötä — esimerkiksi ruokaa laittaessa tai saunan löylyssä.
– Itse huomasin, että hyviä tilaisuuksia olivat ne, kun kuskasin lastani
vesipallotreeneihin. Istuttiin tunti suuntaansa pimeässä autossa kahdestaan.
Oli helppo puhua, hän kertoo.
JUNTTILAN MUKAAN vanhemman tärkein tehtävä on viestittää lapselle, että tämä on hyväksytty, rakastettu, kiva ja ihana. Jos yksinäisyys on edennyt niin pitkälle että se aiheuttaa ahdistuneisuutta, terapeutti tai psykologi voi auttaa ajatusvääristymien purkamisessa.
Vanhemmat, opettajat ja muut vastuulliset aikuiset voivat
auttaa sosiaalisten taitojen harjoittelussa ja luoda mahdollisuuksia yhteisiin
mutkattomiin matalan kynnyksen kohtaamisiin. Junttila toteaa, että
seurakunnilla on valtavasti voimavaroja juuri tällaiseen toimintaan.
– Näkisin, että kirkko on avoin organisaatio, johon on helppo tulla, hän sanoo.
Yksi merkittävimmistä kirkon keinoista nuorten yksinäisyyden
torjunnassa on rippikoulu.
– Yläkoulututkimuksissa nousi esiin, että poikien emotionaalinen yksinäisyys
suorastaan romahtaa kahdeksannen luokan lopussa johtuen rippikoulusta, jossa
saa kuulua ryhmään ja ilmaista tunteita. Se oli iso löydös.
HARVA HALUAA tarkoituksella sulkea ketään ulkopuolelle, mutta Junttila toteaa, että yleisellä tasolla suomalaista yhteiskuntaa vaivaa tietynlainen välinpitämättömyys. Ilkeydestä on tullut sallitumpaa. Ystäviä saatetaan ”konmarittaa” pois elämästä.
Yksinäisyyttä on vuosien mittaan koetettu torjua lukemattomin projektein, mutta pysyväisen luonteensa vuoksi se ei ole helposti ratkaistavissa.
Junttila toteaa, että usein painopiste on ollut siinä, mitä
yksinäiset itse voisivat tilanteensa hyväksi tehdä.
– Jotta yksinäisyys voisi vähentyä, meidän kaikkien olisi toimittava toisin,
hän sanoo.
– Meidän on yhteisönä pidettävä huoli, ettei ketään työnnetä ulkopuolisuuteen.
Suurin vastuu on aikuisilla, mutta pieneltäkin lapselta voi edellyttää
ystävällisyyttä toisia kohtaan.
JUNTTILA ON yhdessä Emil Salovuoren kanssa perustanut
Lähde-liikkeen, jossa on mukana jo yli 200 toimijaa. Liike kannustaa kaikkia
arkisiin pieniin toimiin yksinäisyyden vähentämiseksi. Erityisesti joka kuun
10. päivä on yksinäisyydentorjumispäivä.
– Moikataan naapuria. Viedään kaveri lounaalle. Vietetään yhdessä pidempi
kahvitunti tai välitunti. Jutellaan hississä tai ratikassa. Yksinäinen ihminen
muistaa vuosikausia, jos joku tulee ja juttelee, Junttila kuvailee.
Hän kertoo, miten itse on ottanut haasteeksi joka kuun 10.
päivä tervehtiä jokaista vastaantulijaa kävellessään töihin pitkin Helsingin
Hämeentietä.
– Osa vastaantulijoista ihmettelee, että mitä tuo oikein tekee. Mutta muistan,
miten eräs vanha rouva liikennevaloissa ilahtui, että oi miten kiva nähdä
pitkästä aikaa! Emme olleet tietääkseni tavanneet koskaan aikaisemmin, mutta
molempien aamusta tuli iloinen. Vieraat ihmiset voivat tuntua pelottavilta,
mutta jos heitä tervehtii joka aamu, heistä tulee tuttuja.
JUNTTILA MUISTUTTAA, että silmiin katsominen, tervehtiminen ja hymy
voivat olla ratkaisevan tärkeitä myös lapsille ja nuorille koulujen käytävillä
— vaikkei sitä aina voi heidän reaktioistaan päätellä.
– Kun saadaan mukaan tarpeeksi monta ihmistä tekemään pieniä asioita, syntyy
isoja asioita.
Kaikille tarkoitettu Lähde-liike yksinäisyyttä vastaan
On coolia olla ystävällinen toiselle
Tutkija Niina Junttilan ehdotukset lasten yksinäisyyden torjuntaan
1 Kouluilla on monia hyviä ohjelmia, joiden avulla oppilaat voivat harjoitella kohtaamista, mutta koulutuksen ammattilaiset voivat myös arjessa toimia toisille esimerkkinä. Kouluilla voidaan kehittää myös omia mutkattoman kohtaamisen innovaatioita.
2 Matalan kynnyksen kerho- ja harrastustoiminta, johon jokaisen on helppo mennä mukaan.
3 Perheiden ja koulujen yhteiset projektit ja tapahtumat ovat hyvä tapa touhuta yhdessä ja tutustua toisiin. Esimerkiksi erilaiset liikuntatempaukset toimivat hyvin.
4 Uusien asenteiden opettaminen kampanjaluonteisesti: kuinka paljon coolimpi on se, joka on ystävällinen toisille.
Jaa artikkeli: