Terhi Ruokonen-Jalolla ja Erkki Jalolla on parin vuosikymmenen kokemus yhteisestä joulusta. Silti sen vietosta aina vain riittää sovittavaa.
Ruuhkavuosina on vaikea löytää rauhaa, oli kyse parisuhteesta tai joulusta. Entä jos vain ottaisi ne sellaisina kuin ovat.
Joskus joulurauha löytyy uunista.
– Lapsuusperheessä joulukinkun kypsyysaste ei ollut kummankaan mielestä sopiva. Vasta omassa perheessä löysimme molemmille mieluisan, lähes kuivaksi paistetun kinkun.
Siitä syntyi hyvä pohja yhteisille jouluille.
Parikymmentä vuotta naimisissa olleet viiden lapsen vanhemmat Terhi Ruokonen-Jalo, 45, ja Erkki Jalo, 50, huokaavat joulun tulevan vuosi vuodelta nopeammin, eikä suinkaan vähemmin odotuksin.
– Itsekin odotan, että joulu tulee aina hyvänä, lämpimänä ja hellänä, myöntää Terhi.
Ja Erkki jatkaa: – Mitä isommat odotukset, sitä suuremmat pettymykset.
JALOT ovat opettelemalla opetelleet puhumaan asioista toisilleen suoraan, myös niistä toiveista ja paineista, joita yhteiset juhlat ja vapaat synnyttävät. Pitkässäkin parisuhteessa toisen ajatukset saattavat jäädä arvoituksiksi, jos niitä ei kysy ja oikeasti kuule. Tai jos toinen ei niitä kerro.
LIIKKALAN MYLLÄRI Erkki ja viitisen vuotta sitten papiksi valmistunut Terhi ovat käyneet parisuhdeleireillä vuodesta 1999 lähtien. He ovat myös toimineet vetäjinä ja vertaistukena muun muassa maaseutuyrittäjien leireillä.
Niillä isona etuna on vetäjien konkreettinen kokemus siitä, mitä on yrittää yhdessä, vieläpä sukutilalla, jossa läsnä ovat esivanhempien tarinat ja toimintamallit.
Jalon pariskunta toimi vuosia yhdessä Liikkalan mylläreinä. Yhä tarvittaessa Terhi tekee niitäkin töitä.
Erkin sanoin parisuhde on elämän tärkein suhde, johon heijastuu käytännössä kaikki: työ, läheisten asiat, oma vointi, ikä, aikamme hektisyys, muutokset, väsymiset, sairaudet.
Tämän Terhi näkee työssään Kotkan perheasiain neuvottelukeskuksessa. Perheneuvoja törmää samoihin tunteisiin ja kriiseihin itsekin.
– Tässä keski-ikäisten elämänvaiheessa päivät ovat XXXL-täynnä. Monilla on yhä omat vanhemmat mukana perhekuvioissa, joihin lapset vielä tuovat kumppaninsa ja omat perheensä. Samassa paketissa on usein monta sukua, joiden kanssa selvitä joulusta.
VIIME JOULUNA Jalon perheessä kokeiltiin kompromissia. Terhin suku kokoontui joulunviettoon jo aatonaattona, aatto pyhitettiin omalle perheelle ja tapania vietettiin Erkin suvun kanssa.
– Toimi hyvin, iloitsee Terhi.
Joulunakin voi joustaa, vaikka siihen liittyy erityisen paljon perinteitä. Joulu tulee – ja menee – vaikka pöydässä olisi pakastepitsaa.
– Olennaista olisi kuunnella itseään: Mikä on minulle tärkeintä joulussa. Minä en voisi kuvitella joulua ilman lauluja. Tai lanttulaatikkoa ja kinkkua! Koko perhettä koolla. Tiskipöytäkin pitäisi selvittää niin, että sitä katsoessa voi rauhoittua, Terhi naurahtaa.
Erkille joulussa tärkeintä on koota yhteen kaikki läheiset, ehkä tehdä joulukin yhdessä, vaikka nyyttikestiperiaatteella. – Ja joulukuusi pitää olla!
Terhin mielestä joulu ei tarvitse komeita kulisseja, mutta jotenkin sen pitää nousta arjen yläpuolelle. Omissa ajatuksissamme, keskinäisissä tunteissamme?
JOULUEVANKELIUMI muistuttaa, että joulu tulee talliinkin. Marian ja Joosefin lapsenodotukseen liittyi kaaosta ja hätää, Jeesus syntyi äärioloihin, ja silti me joka vuosi juhlimme sitä.
Elämässä ja parisuhteessa juhlaa on arkea huomattavasti vähemmän. Molemmissa haastavinta lienee läheisyyden ja etäisyyden tasapaino.
Kun perhe, tai suku, ehkä pitkänkin etäisyyden jälkeen kokoontuu yhteen hakemaan joulun tunnelmaa, voi päiväkausien valmistelu ja äärimmäinen sinnittely räjähtää riidaksi tai mökötykseksi, mikä ei varsinaisesti luo hyvää lämmintä hellää tunnelmaa.
Terhi ja Erkki ovat poimineet parisuhdeleireiltä muutamia hyviksi havaittuja, jouluunkin sopivia niksejä. Yksi on kuulumiskierros, jonka voi käydä läpi yhteisessä joulupöydässä perheen tai isommankin porukan kesken. – Jokainen saa kertoa, miltä tuntuu ja minkä tahtoo, vaikka vain huokaisemalla, Terhi toteaa.
Kaikilla tämä ei tietenkään toimi, kuten eivät parisuhdeleiritkään. Kaikki eivät kaipaa asioiden jakamista, eikä ketään saa siihen pakottaa.
– AINAKIN sen leirit ovat opettaneet, että täydellisiä suhteita ei ole. Kaikissa on haasteensa, eikä valmiiksi tule koskaan, painottaa Erkki.
Hän lähti ensimmäiselle leirille, kuten kai useimmat miehet, vaimon pyynnöstä, mutta innostui pian itsekin.
Leireiltä pariskunta kokee saaneensa niin virikkeitä kuin uusia näkökulmiakin. Toisilta pareilta tulee myös vertaistukea.
– Mitään yleistä ei silti voi sanoa, ei parisuhteista eikä leireistä. Ei ole yhtä hyvän parisuhteen mallia. Kuten ei joulunkaan, Terhi huomauttaa.
Hyvä vinkki voisi olla: Katso elämää sellaisena kuin se on. Kriiseineen ja mahdollisuuksineen, joita on tarjolla läpi elämän.
Parhaimmillaan pitkä parisuhde opettaa toisen tuntemisen ohella itsetuntemusta. Se antaa mahdollisuuden oivaltaa, että yhdessä on sekä rankkaa että ihanaa; että koko ajan kertyy lisää asioita, jotka voivat yhdistää, mutta myös erottaa; että koskaan ei voi tietää, mitä on edessä. Voi vain uskoa, toivoa ja rakastaa.
Suurinta on rakastaa.
Jaa artikkeli: