Nauru helähtää usein, kun kirjailija Anna-Mari Kaskinen kertoo työstään. Runoissa, lauluissa, virsissä, musikaaleissa, näytelmissä ja muissa teksteissään hän on toivon välittäjä.
Marraskuussa Anna-Mari Kaskiselle ojennettiin Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto. Joulun alla uutisoitiin vuoden 2022 Kirkon kulttuuripalkinnosta, joka myönnettiin Kaskiselle hänen elämäntyöstään. Kirjailija kiittää iloisena onnitteluista.
– On hienoa, jos oma työ on tuonut iloa ihmisille. Elämäntyö tosin kuulostaa kovin juhlalliselta. Sitähän tekee aina yhden työn kerrallaan, Kaskinen hymyilee.
– Eikä elämäntyötä tehdä yksin. Omaan työhöni liittyy paljon ihmisiä, jotka on johdatettu elämääni, joilta olen oppinut ja joista olen kiitollinen. Monia teitä on avautunut yllättäen, ja niitä on lähdetty kulkemaan.
KASKINEN on vaikuttanut kirkon toimintamuotoihin ja jumalanpalvelusten kehittämiseen myös monissa työryhmissä ja projekteissa. Kirjoittaminen on kuitenkin luontevin ilmaisukeino.
– Sanat ovat tuttuja työkalujani. Kun olen esimerkiksi tehnyt paljon lauluja, päässäni on ikään kuin riimivarasto. Voin pohtia, mikä sana eri vaihtoehdoista sopisi ääniasultaan ja tavumäärältään kyseiseen kohtaan. Kirjoittaessa ei tarvitse lähteä aina alusta, ja se helpottaa tekstin syntymistä.
YKSI keskeisiä henkilöitä kirjailijan tiellä on ollut muusikko ja säveltäjä Pekka Simojoki, jonka kanssa Kaskisesta tuli lauluntekijä.
– Ensimmäinen yhteinen laulumme oli Herra, kädelläsi. Sen synty oli ihme: huomasimme, että Pekan valmis sävel ja minun runoni sopivatkin yhteen!
Yhteistyö Pekka Simojoen kanssa jatkuu, ja uusia lauluja on syntynyt myös monen muun säveltäjän kuten Petri Laaksosen, Jukka Salmisen ja Jaakko Löytyn kanssa.
TOINEN merkittävä henkilö Anna-Mari Kaskisen työssä on ollut runoilija Anna-Maija Raittila, jonka pyynnöstä Kaskinen kirjoitti virsitekstejä nykyiseen virsikirjaan. Raittila antoi nuorelle kirjoittajalle kaksi tärkeää ohjetta.
– Hän opetti minulle virrentekijän asenteen: tekijän taitojen pitää jäädä tekstissä taka-alalle, tehtävä on suurempi kuin mitä itse olet.
– Hän myös kehotti käyttämään kirjakieltä, mikä oli virsikirjakomiteankin linjaus. Olin lukenut suomalaisia klassikkorunoilijoita ja käytin sanalyhenteitä, mutta sen jälkeen olen neuvoa noudattanut. Vaikka välillä olisi helpompi lyhentää sanoja, selkeä kieli selkeyttää ja myös vahvistaa laulun sanomaa. Kirjakieli sopii kaikille, ja tuskin sitä nuoretkaan vierastavat.
Kirjoittajana Raittila on ollut Kaskiselle tärkeä vaikuttaja.
– Hienoissa teksteissään hän viitoittaa suuntia, joihin kulkea, mutta kunnioittaa ihmisen omaa valintaa. Varsinkin hengellinen tie on niin herkkä alue, että sillä on syytä kulkea kunnioittaen.
YHTEISTYÖ jatkui 2000-luvun vaihteessa Ruotsin kirkon virsikirjan suomentajina. Yli 500 virren monivuotisen käännösurakan tekivät Raittila, Kaskinen, Niilo Rauhala ja Pekka Kivekäs.
Kokemukset käännöstyöstä olivat hyödyksi, kun 2010-luvulla omaan virsikirjaamme tehtiin lisävihkoa. Siihen tuli paljon kansainvälistä materiaalia, ja omien tekstien lisäksi Anna-Mari Kaskinen suomensi useita virsiä.
– Lisävihkoon otettiin mukaan eri kieliä, joilla saman virren voi laulaa. Näitä on esimerkiksi irlantilainen virsi 979 Tulkoon tie sinua vastaan. Samoin mukaan tuli rakkaita lauluja, joita on vuosikymmeniä laulettu, kuten Maan korvessa (971).
– Kääntäessä pyrin kunnioittamaan alkuperäistekstin kirjoittajan ideaa, mutta väkisinkin voi joutua siirtämään jonkin ajatuksen eri paikkaan kuin alkuperäisessä tekstissä. Mutta kun saa tekstin toimimaan ja sanat soljumaan, siitä tulee iloinen mieli.
Virsien lisäksi Kaskinen on tehnyt virsikirjan liitteeksi runsaasti laulutekstejä jumalanpalvelusta ja kirkollisia toimituksia varten.
NELJÄN lapsen äitinä Kaskinen on kokenut, miten lapsille suunnattua ohjelmaa ja messuja lauluineen tarvitaan.
Tähän tarpeeseen syntyi 1990-luvulla lasten jumalanpalvelus Mukulamessu, joka suunniteltiin yhdessä perheiden kanssa ja kuunneltiin lasten toivetta, että messussa saisi myös liikkua. Suurimman osan lauluista sävelsi Petri Laaksonen.
Lasten ja kristillisen kasvatuksen asialla Kaskinen on myös Lohjan Vivamossa, Kansan Raamattuseuran kurssikeskuksessa. Uusia näytelmiä Raamatun kertomusten pohjalta syntyy Vivamon Raamattukylän teatteriyhteisölle ja Lastenkylään, jonka Kaskinen perusti toimiessaan pari vuotta keskuksen johtajana.
TÄMÄN hetken maailmantilanne on raskas niin lapsille kuin aikuisille, mutta Anna-Mari Kaskinen muistuttaa toivosta.
– Sota on avoin haava. Vaikka kirjoittaisi hyvin vaikeista ja kipeistä asioista, mukana pitää olla toivo, johon tarttua. Ei elämästä pidä tehdä kauniimpaa kuin se on, mutta hyvyyden voima, joka kohtaa todellisuutemme, on aina olemassa, hän sanoo virteen 600 viitaten.
– Toivottomuuteen ei pidä vaipua myöskään, jos kristillisen sanoman näkyvyys kouluissa vähenee. Kirkoilla on vapaus toimia ja kertoa viestiään.
Jaa artikkeli: