Iloinen mieli ja kiitollisuus huokuvat Vieno Puhakan kasvoilta. Käpylän palvelukeskuksen asunto tarjoaa nyt elämiselle turvalliset puitteet. – Tunnen kiitollisuutta jokaisesta eletystä päivästä.
Pirteä ja nauravainen. Niin on luonnehdittu elokuussa 103 vuotta täyttänyttä Vieno Puhakkaa.
Kun hissi nykäisee kulkijan Käpylän palvelukeskuksen asuntosiipeen, ja lepotuolissa hymyilevä Vieno ojentaa käden tervehdykseen, on hyvä hetki muistella. Toki vuodet ovat hieman hillinneet martta-seniorin toimeliaisuutta: Kutimien kilinä on hiljennyt, eikä Vieno enää viilettele rollaattorilla pitkin Käpylän katuja tai kiirehdi sunnuntaisin vastapäisen kirkon jumalanpalvelukseen. Puheet ja laulut voi nyt kuunnella palvelutalolla lankaa pitkin tai hiljentyä televisiojumalanpalveluksen ääreen.
Viiden sukupolven hyörinän keskellä Vienon mieleen on piirtynyt asioille selkeä tärkeysjärjestys.
– Tunnen kiitollisuutta jokaisesta eletystä päivästä. Nehän on piirretty taivaan kirjoihin jo ennen kuin niitä oli päivääkään eletty, Raamatun tarkkaan läpi lukenut ja tärkeät kohdat itselleen alleviivannut Vieno toteaa.
Tuokion päätteeksi Vieno vanhasta muistista lausuu ulkoa monta säettä Soi kunniaksi Luojan -virrestä: ”Hän, Isä, rakkahasti ain vaalii luotujaan, ja kaiken taitavasti hän ohjaa tuolta taivaastaan…”
Kova työ ja ruisleipä eivät riitä täysin selittämään pitkän iän salaisuutta. Kun lähellä on rukouksia kuuleva Isä, omakin askel nousee kevyemmin. Palvelukodin vanhin asukki kuuluu niihin, joiden lääkelista on selvästi muita lyhyempi.
Vieno syntyi Eemeli ja Miina Raussin kaksitoistapäiseen sisarusparveen Valkealan Rämälässä kolme vuotta ennen Suomen itsenäistymistä. Lapsuudesta hän muistaa monet leikit maalaistalon pihapiirissä. Männynkävyt olivat lampaita ja kuusenkävyt lehmiä. Niille tehtiin tarha ja lypsettiin. Tuskin Vieno silloin arvasi, että hän tulisi myöhemmin saamaan lypsykilpailuissa kaksi kultaista lypsymerkkiä. Maitolitra piti suihkuta ämpäriin alle minuutissa, lypsytapa piti olla oikea eikä maidosta saanut löytyä karvoja. Rämälässä Vieno pääsi tuolin avulla myös ensimmäisiä kertoja hevosen selkään ratsastamaan.
– Äiti piti kylässä sunnuntaisin pyhäkoulua. Se kiersi talosta taloon. Lasten piti istua kädet ristissä hiljaa, kun äiti opetti Raamattua. Jouluaamuna ajettiin reellä viidentoista kilometrin matka Valkealan kirkkoon. Elävät kynttilät välkkyivät kruunuissa. Väliajaksi hevonen sai loimen ja kaurapussin. Kirkosta kotiin ajettiin kilpaa kulkusten kilistessä.
Avioliitosta Tenho Puhakan kanssa 1934 syntyi neljä lasta. Sippolan Enäjärven maatilalla kasvatettiin muun muassa pellavaa, josta Vieno on kutonut kangasta metreittäin. Tilaa työllisti myös perheen omistama autoyhtymä. Työpäivät olivat pitkiä. Haastatteluhetkessä lapsista läsnä olleen Lean mieleen on kodista jäänyt joulunvietto. Navetalle piti ehtiä neljältä, että jouduttiin kuudeksi Myllymäen kurvien kautta Sippolan joulukirkkoon. Vieno muistaa, että jouluyönäkin ruokaa oli tarjolla pöydässä. Aatonaattona oli leivottu pullat, pikkuleivät ja hiivaleivät. Reikäleiville oli orsi katossa.
Sotavuodet olivat lotalle mieliin jäävä kokemus:
– Olin joka kolmas yö työvuorossa puhelinkeskuksessa. Sieltä tuli antaa pommikoneiden lähestyessä ilmavaroitus ja vahtia koneiden poistumista. Ikkunasta näin kerran, miten viiden koneen pommilasti putosi viereiseen järveen.
Isänmaan hyväksi tehdystä työstä Vieno sai vuonna 2016 vastaanottaa Tasavallan Presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin.
Jaa artikkeli: