Kouvolan seurakunnan kesäteologiksi tänäkin vuonna palaavalle Janette Leinoselle työssä tärkeää on kohdata ihmisiä ja itselle merkityksellisiä asioita.
Janette Leinonen, 23, tiesi jo kahdeksannella luokalla tahtovansa papiksi, uskonnonopettajaksi hiukan myöhemmin. Kumpikin toive näyttäisi toteutuvan.
Ihmisten kohtaaminen ammatikseen ei ollut itsestäänselvyys ujolle tytölle, mutta työ tekijäänsä koulii. Hiljalleen myös kirkastuu mahdollisuus tuoda esiin toisenlaista näkökulmaa niin uskosta, uskonnosta kuin kirkosta.
USKO ON AINA OLLUT OMA ASIANI
Utin maalaismaisemassa kolmelapsisen perheen keskimmäisenä kasvanut Janette toteaa olleensa aina aikaansaava niin koulussa, harrastuksissa kuin nyt opinnoissa ja töissä.
– Koulussa uskonto tuntui helpolta, samoin ruotsi – monillehan ne ovat inhokkiaineita.
– Sama näyttää nyt toistuvan ammattieni kanssa – kumpikin herättää kommentteja ja keskustelua.
Hän arvelee olevansa varsin erilainen ikäistensä yhteisöissä.
– Minulla ei ole seurakuntanuoritaustaa. Usko on aina ollut oma asiani. Siitä on ollut vaikea puhua.
Omia polkujaan Janette on kulkenut muutenkin; hänestä tuli kaksikymppisenä äiti.
KOUVOLASSA ON HELPOMPI HENGITTÄÄ
Kolme- ja puolivuotias tytär on valoisa, nauravainen ja huumorintajuinen.
– Ja myös hyvin ihmisläheinen.
– Sellainen olen toki itsekin, vaikka lapsena olin hyvin ujo. Ihmissuhteet ovat aina olleet minulle tärkeitä.
Reilu vuosi sitten Janette päätti muuttaa tyttärensä kanssa pääkaupunkiseudulta takaisin Kouvolaan.
– En tahtonut kasvattaa lastani ympäristössä, jossa näkee kaikkea pahaa, huumeita ja rikollisuutta.
Opinnot Helsingin yliopistossa jatkuvat. Koulumatka vain piteni.
Tässä elämäntilanteessa tuntuu erityisen hyvältä olla lapsuusmaisemissa.
– Kouvola on tuonut elämäämme läheisten lämpöä, rauhaa ja kotoisuutta.
– Täällä on helpompi hengittää! On perhe ja ystäviä. Ja töitä.
KELPAANHAN TÄLLAISENA?
Työt ovat tarjonneet Janettelle hyvää harjoitusta sosiaalisuuden ohella uskosta puhumisesta.
Tämän kevään reilu kuukausi Kouvolan yhteiskoulussa uskonnon ja elämänkatsomustiedonopettajan sijaisena on ollut täynnä hienoja kohtaamisia nuorten kanssa.
Sama jatkunee Kouvolan seurakunnan kesäteologina, jo kolmatta kertaa peräkkäin. Rippikoulut käynnistyvät kesäkuussa.
– Työssäni tahtoisin olla helposti lähestyttävä, ehkä myös tarjota jonkinlaisen mallin.
– Tiedän, miltä tuntuu olla kiusattu – erilainen, herkästi punastuva punatukkainen. Nyt, kun olen päässyt noissa asioissa eteenpäin, tahtoisin rohkaista muita.
Nuorilla on paljon paineita. Pitäisi olla hyvännäköinen, aina näkyvä, menestyvä ja vielä tefloninkova.
– Rippikouluiässä moni pohtii isoja asioita. Kuolemaa. Onko Jumala oikeasti olemassa? Kelpaanko tällaisena!
Näitä pohtii yhä ajoittain Janettekin, joka toivoisi osaavansa paremmin rauhoittua hetkeen. Että elämässä olisi vähemmän stressiä, enemmän tasapainoa.
Ja että voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa oman lapsen kanssa.
Kesää kohti kaikki tuntuu helpottuvan, uskokin vahvistuvan.
– On luonto, kesäillat ja työ, jossa saa harjoittaa uskoaan.
AIKA AJOIN USKO KOETUKSELLA
Janette kokee uskoaan myös kyseenalaistettavan erilaisissa tilanteissa ja yhteisöissä.
– En ehkä ole noudattanut tiettyjä kaavoja uskonpolullani.
– On tärkeää uskoa itseensä ja siihen, että Jumala uskoo minuun. Saan siitä voimaa ja valoa elämääni.
– Tyttäreni isä tulee kristitystä perheestä. Sekin vahvisti uskoani yhdessä ollessamme.
Kuusi vuotta sitten usko horjui. Janette menetti yhden elämänsä tärkeimmistä ihmisistä, kun äidinäiti Sirpa kuoli syöpään.
– Mummo oli loppuun asti reipas, lämmin ja vastaanottava. Olisinpa osannut näyttää, miten tärkeä hän minulle oli!
Saattohoito-osastolla mummoa katsomassa käynyt Janette vaikuttui sairaalapapin työstä.
– Sekin saattoi vahvistaa entisestään ammatinvalintaani.
Viittä vaille valmis teologi ei voi tietää, missä kaikkialla ja miten työtään tekee. Tulevaisuus kiehtoo, pelottaakin, mutta nyt siitä – ja uskosta – on entistä helpompi puhua.
– Mielestäni asioita pitää kyseenalaistaa; kysellä, mutta ei tuomita toisia.
On turha tehdä ongelmaa muiden elämästä. Omassakin on ihan tarpeeksi.
Jaa artikkeli: