Koululaiset innostuivat selfieen Sirkku Nivalan kanssa. Paikallisen tavan mukaan vierailijat saavat punaisen siunauksen merkin otsaansa.
Maailman jylhimmät vuoristot, likainen ja saastunut elinympäristö, kauniit värikkäästi pukeutuneet naiset, suunnaton köyhyys, länsimaisesti ajattelevat nuoret, paljon käsityötä ja pääelinkeinona maatalous. Siinä muutamia lähtökohtia vierailulle Nepaliin, Suomea maantieteellisesti pienempään, noin 29 miljoonan asukkaan ja maailman köyhimpiin lukeutuvaan valtioon Aasiassa.
Nuo ja monet muut asiat koki omakohtaisesti Kuusankosken seurakunnan diakoniatyöntekijä Sirkku Nivala, joka vieraili Kirkon Ulkomaanavun (KUA) 10 henkilön ryhmän mukana Nepalissa. Keräyspäällikkönä Yhteisvastuukeräyksessä useana vuonna toimineelle Nivalalle matka oli täyttymys niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti. – Nyt olen omin silmin nähnyt, mitä avun tarve oikeasti on ja miten apu menee varmasti perille. Samalla sain elämään oikeat mittasuhteet: olemme kaikki samanlaisia ja samanarvoisia, meillä jokaisella on oma elämämme ja omat arvomme.
Nepal koki vuonna 2015 odotettavissa olleen, 60 vuoteen isoimman maanjäristyksen, joka aiheutti humanitaarisen avun tarpeen lähes kolmelle miljoonalle ihmiselle. Yli 500.000 rakennusta vaurioitui ja lähes 300.000 tuhoutui. KUA tukee koulujen jälleenrakentamista alueella, jotta ihmiset pääsevät takaisin kiinni rutiineihin ja saavat arjen rullaamaan. –Vuoden 2016 aikana rakennettiin 346 koululuokkaa. Lisäksi yli 10.000 nuorta sai psykososiaalista tukea. UNICEF on vahvasti mukana koulutarvikkeiden hankinnassa. Myös opettajien koulutusta tuetaan.
Lapset aloittavat koulunkäynnin varhain, jo 3-4 vuoden iässä, jokaiselle lapselle tarjotaan mahdollisuus koulunkäyntiin. Opetus on pitkälti ulkolukua ja toistoa, oppiaineet ovat tavanomaisia, opetuskielenä yli 100 kielen ja 59 etnisen ryhmän maassa toimivat nepal ja englanti. Luokkakoot ovat isoja, on ala- ja yläkouluja sekä yhtenäiskouluja, erityisesti kylissä. – Koulut ja luokat ovat alkeellisesti varustettuja. Koulumatkat sujuvat yleensä jalan, myös opettajilla, tunnin matka suuntaansa on hyvin yleinen.
Kastijärjestelmää Nepalissa ei enää ole, ainakaan virallisesti, käytännössä se silti toimii. Koulupuvut ovat kaikille pakolliset, kastittomilla niihin ei kuitenkaan ole varaa ja Nivala näki monia surullisia kohtaloita likaisten ja kengättömien lasten muodossa. – Köyhyys tuli suoraan silmille. Miksi maailma on niin eriarvoinen, miten voin auttaa. Äiti Teresan sanoin: kun autat yhtä ja teet yhden asian, se riittää.
Kaiken tekeminen käsillä on Nepalissa yhtä yleistä. Maanviljelys on pääelinkeino (65 %), valtauskontona on hindulaisuus (78 %). Nivala korostaa, että KUA on täysin humanitaarinen avustusjärjestö, joka ei tee lähetystyötä.
Halu muuttaa muualle, lähinnä Amerikkaan, on Nepalissa monen mielessä. Tämä heijastuu myös bruttokansantuotteeseen; siitä 30 prosenttia tulee maasta pois muuttaneilta. Tyypillisellä kehitysmaalla ei ole rikkauksia, demokraattista valtiota johtaa naispresidentti. – Koin Nepalin turvallisena maana, missä ihmiset olivat ystävällisiä ja tyytyväisiä elämäänsä ilman tietoa paremmasta. Lähimmäisen rakkaudessa ja yhteisöllisyydessä meillä on paljon opittavaa. Se harmitti, kun uskomattoman kauniin maan on annettu saastua niin pahasti.
Nivala viittaa alhaiseen sivistyskulttuuriin, missä roskat ja jätteet lojuvat usein niillä sijoillaan. Toive kansakuntana kehittymisestä on kuitenkin viriämässä, siitä menee osin kiitos Naisten Pankille.
Jaa artikkeli: