Viime kuukausina olen opetellut rukoilemaan. Aktivoijana on Susannamme, joka syksyllä lensi Etelä-Ranskaan opetuslapseuskouluun ja sieltä kenttäosiolle Thaimaahan ja Kambodzaan.
Blogeissaan Susanna jo matkalla kuvaili, miten korkealla pilvien päällä rukoilija voi tarkastella vaikeitakin asioita kauempaa, taivaan perspektiivistä. Katse tulee nostaa päälle työntyvistä olosuhteista niihin käsiin, jotka näkevät, ja joihin omat huolet saa turvallisesti jättää.
Opettaja Joe Portal oli muistellut DTS-koulun aiempaa matkaa pikkubusseilla Afrikan autiomaan halki. Eräs tyttö oli saanut niin paljon ampiaisten pistoksia, että lakkasi hengittämästä. Joe asettui polvilleen elottoman tytön viereen. Hän kiitti Jumalaa jopa ampiaisista. Pian paikalle saapui lääkintäihmisiä, jotka totesivat tulleensa liian myöhään. Joe pudisti päätään ja ja jatkoi rukousta. Kaikkien ihmeeksi tyttö alkoi pian hengittää.
Susannan yhdessä opetusjaksossa harjoiteltiin täydellistä luottamusta Jumalan apuun ja johdatukseen. Sitä tarvittiinkin, sillä kylän kahvilaa kunnostettaessa häneltä varastettiin takki ja älypuhelin. Myöhemmin varkaat veivät kahvilasta arvokkaan tv-screenin ja työkaluja. Koulu rukoili ja kirjoitti ikkunoihin suurin kirjaimin: ”Me annamme teille anteeksi”. Lähetin Susannalle kirjeessä uuden puhelimen ja takin Suomesta, mutta anteeksiantamuksen arvoa ei voi rahassa mitata. Se ostettiin ristillä Jeesuksen verellä.
Luottamus on turvallisuutta, nojaamista johonkin ilman pelkoa. Sitä Susanna sai oppia, kun juoksulenkillä kehossa alkoi nipistellä. Nautitun ruuan piti olla maidotonta. Ruotsissa tilanne oli johtanut sairaalareissuun. Nyt oltiin syrjäisellä pikkutiellä ilman lääkettä ja soittomahdollisuutta. Lopulta yksi auto pysähtyi ja kyyti avun luo järjestyi.
Toisena päivänä Susanna nautti erehdyksessä juustoa ja ranskankermaa sisältäneen ruokalautasen. Koko koulu alkoi rukoilla. Koettiin ihme: shokkiseuraamusta ei tullut. ”Koin vapautuvani ison askeleen myös allergiaoireiden pelosta. Ensisijaisin turvani on Jumala, koska hänessä elän, olen ja hengitän,” Susanna kirjoitti.
Jaa artikkeli: