Oman musiikkiopistonsa käynyt Erno Aalto on jäänyt koukkuun leirielämään. Nuorten mukana eläminen ja tuntemusten jakaminen on tarjonnut hänelle hengellistä kasvua.
KUKAPA meistä ei olisi joskus kitaraa rämpyttänyt. Niin teki Erno Aaltokin aikoinaan Kuusankoskella ja opiskeli myöhemmin musiikista itselleen ammatin, mutta se on oma tarinansa. Kaikki alkoi oman rippileirin jälkeen, kun kaveri näytti hänelle legendaariset kolme sointua kitaralla.
– Sen jälkeen siitä ei tullut loppua. Soitin veisuja veisukirjasta, opettelin uusia sointuja ja homma vyöryi vimman lailla eteenpäin kuin lumipallo. Se oli minun ikioma musiikkiopistoni.
Oma rippileiri ei ollut Aallolle mikään maata järisyttävä kokemus, vaan ihan ok viikko. Aktiivisuus seurakuntaelämää kohtaan kasvoi nuorten iltojen, nuorisokuoron ja isostoiminnan kautta. Ne olivat hänen harrastuksiaan. Kun isoshommia oli vyön alla useita, alkoi hän päästä hissukseen meininkiin sisälle.
– Aloin tuntea tosi syvää kiintymystä ja halua olla nuorten kanssa tekemisissä. Erityisesti leirityöskentely vetää minua puoleensa. Jokainen leiri on uudenlainen kokemus ja sosiaalisen kanssakäymisen soppa.
Vaikka Aalto on ollut käytännössä lähes koko 2000-luvun poissa Kuusankoskelta, hän palaa joka kesä 2-5 rippileirille synnyinseudulleen. Hän käy lisäksi täällä Raamattupiirissä, jonka nimi on ”Yläkerta”.
– Haluan pitää kiinteää yhteyttä kotiseurakuntaani. Sillä yhteisöllä, mistä olen lähtöisin, on minulle aina annettavaa.
Nykyisellä kotiseudullaan Helsingissä Aalto on omasta mielestään yllättävän vähän mukana seurakuntaelämässä. Hän ei ole tuntenut tarvetta hakeutua sen pariin.
AALLON oma henkinen kasvu nuorten rinnalla on ollut huimaa. Joskus 25–30 ikävuoden korvilla hän koki lievää ylimielisyyttä, kun meni tilanteisiin nuorten kanssa. ”Olen ollut piireissä ja tiedän nämä jutut, tässä teille totuutta uskosta” oli kuitenkin vaarallinen suhtautumistapa asioihin.
Sitten hän havahtui tosiasiaan, että nuoria sekä heidän tarpeitaan, toiveitaan ja huoliaan kannattaa kuunnella herkällä korvalla.
– Mukana olemista ja myötäelämistä, avautumista, jakamista ja ratkaisujen löytämistä yhdessä; siitä on elämä nuorten kanssa tehty ja sitä he kaipaavat.
Aalto on kokenut monesti, kuinka yllättävät asiat saavat nuoret syttymään ja avautumaan. Musiikki on tässä suhteessa myönteisesti vaikuttava elementti, joka osaa olla myös hyvin herkästi koettu vaikutin. Yksittäisestä biisistä voi löytää monta erilaista sanomaa.
Oma isoskoulutus avasi Aallolle oikeita ovia päästä sisälle nuorten maailmaan. Hyvällä ja uskottavalla isosella täytyy olla jollakin tapaa omakohtaista hengellistä pohdintaa taustalla, jotta voi olla nuoren tukena eri tilanteissa.
MUSIIKKI on Aallolle luontainen tapa harjoittaa uskoa ja erottamaton osa omaa uskonnollisuutta. Biisien puhuttelevuus ja koskettavuus kasvattavat häntä uskossa. Harri Järvensivu saa häneltä kunniamaininnan musiikkiharrastuksen saattamisesta uudelle tasolle.
– Harri heitti minulle parikymppisenä haasteen, haluaisinko käydä vetämään seurakunnan nuorten bändikerhoa. Eihän siitä voinut millään kieltäytyä.
Myönteinen vastaus tiesi samalla tarvetta opetella nuottien kirjoittaminen, ottaa sovituksellinen puoli haltuun, kuten myös muut bändisoittimet.
Soittajalla pitää olla soitettavaa aina, ja sitä on Aallolla riittänyt. Työ musiikinopettajana helsinkiläisessä musiikkiopistossa luo perustan musiikilliselle elämälle. Oman musiikin, myös hengellisen, tekeminen sekä soittokeikat pääkaupunkiseudulla yksin tai vaimon kanssa tuovat sopivasti lisämaustetta. Ainakin yksi haave messuja sovittavan musiikkimiehen silmissä vielä siintelee.
– Olisi hienoa päästä säveltämään messu Kouvolan seudulle.
Jaa artikkeli: