Ei täällä pitänyt kuolla.
Epätietoisuus ja hämmennys valtasivat Ella Nuutisen, 21, kun kuume alkoi nousta Vanuatun saariryppäällä keskellä läntisen Tyynenmeren ulappaa. Taakse oli jäänyt kaikki tuttu ja turvallinen. Etäisimmillä saarilla edes tavalliset puhelinyhteydet eivät toimineet kunnolla. Lääkäreistä oli turha haaveilla.
Tämän reissun piti olla se lapsuuden haave, kun Ella ala-asteen maantiedon tunnilla oli nähnyt kuvia Uuden-Seelannin lumihuippuisista vuorista, järvistä ja metsistä. Nyt se unelma oli saavutettu, mutta….
Karkkilassa syntynyt ja Iitistä maailmalle ponnistanut Ella ehti viettää kaksi vuotta Kuopiossa lääketieteen opintojen parissa, kun hän ymmärsi, että jos jäisi odottamaan sitä oikeaa hetkeä, sellaista tuskin eteen tulisi.
Ellan lapsuudenusko oli vaihtunut 2010 Vivamon riparilla tietoiseksi luottamukseksi Jumalan huolenpitoon. Silti edes aktiivinen toiminta seurakunnassa, Päiväkummussa Lähetysseuran kuvioissa tai Kuopion opiskelijaseurakunnassa ei riittänyt poistamaan sisäistä nälkää: kyselyä identiteetistä, mikä oli oma kutsumus elämässä ja miten Jumalan voima pääsisi vielä enemmän vaikuttamaan.
Opetuslapseuskoulun kolmen kuukauden opetusosio pidettiin Taurangan kaupungissa Uuden-Seelannin pohjoissaarella. Kielen oppiminen jännitti, mutta edessä oli jotain paljon merkittävämpää. Seitsemän viikon aktio Vanuatun tasavallassa yllätti Jumalan puolelta. Ella alkoi ymmärtää, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa”.
Jo matkalla saatiin rukousvastaus, kun laivan ulkotilassa yöpyessä alkoi kova sade. Yksi tiimiläinen alkoi rukoilla, ja sade oitis lakkasi. Vaikka laiva kolisi ympärillä, Ella sai nukuttua syvää unta.
Ensimmäisellä viikolla Ella havahtui huonoon oloon ja nousevaan kuumeeseen. Kun hän hämmentyneenä kyseli, mitä Jumala tällä tarkoitti, hän kuuli sisäisen vastauksen: ”Ei tämä tauti ole kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi”.
Alueella kärsittiin kuivuudesta, joten juomavedestä oli pulaa. Ongelman keskellä eläminen antoi omallekin rukoukselle syvyyttä. Pian vastauksena taivaan akkunat myös aukenivat.
Viisi päivää särkylääkkeitä syötyään Ella sai sairaanhoitajan lähettämän ohjeen jättää lääkkeen ottaminen kokeeksi väliin.
– Olin kääriytynyt hellesäässä kahden viltin alle, sillä kuume oli taas nousussa. Oli lähellä, etten lähtenyt jo ottamaan lääkettä, kun Jumala taas puhui. Hän muistutti selkeästi, miten muut olivat taistelleet esirukoilijoina minun puolestani – myös Kouvolassa ja Iitissä rukoiltiin. ”Aiotko myös itse taistella?” Todellakin, en ollut itse uskonut, että Jumala voisi minut parantaa.
– Aloin heti ääneen rukoilla ja ylistää lauluin Jeesuksen parantavaa voimaa. Olo kohentui, joten olin aivan innoissani. Sain sisäisen kehotuksen käyttää yhtä hengellisen taistelun asetta, yhteyttä. Kutsuin tiimin koolle ja selitin, että nyt on minun vuoro rukoilla. Tein sen suomeksi ja kehotin tiimiä olemaan samaa mieltä, kun käskin Jeesuksen nimessä sairautta lähtemään. Samassa kuume oli poissa. Vietin koko illan kuin suloisessa lämpökuplassa. En tuntenut edes kuumeen laskun aiheuttamaa hikoilua. Olin koko loppureissun kuumeeton.
Nyt Ella toteaa, että kun saa uskon ilmapiirissä kuulla ympärillä väkeviä tarinoita Jumalan ihmeistä ja saa olla itsekin osa tarinaa, siinä usko kasvaa. Edelleen hyvä metodi on kirjoittaa aamulla paperilapulle aivan tavallisia asioita, joita pyytää sille päivälle Jumalalta. Kun Hän vastaa, se vahvistaa uskoa.
Ella Nuutinen kiteyttää omat tulevaisuudenunelmansa äiti Teresan rukoukseen: ”Jotain kaunista Jumalalle”. – Se on sitä, mitä haluaisin tehdä. Uskossa olemisen tavoite ei ole tulla valmiiksi, mutta suurta on olla Hänen lähellään ja käytössään.
Jaa artikkeli: