Pyytäisin kaikkia virheettömiä ja täydellisiä ihmisiä nostamaan käden ylös än-yy-tee NYT! Tähänastisella elämänkokemuksellani uskallan veikata, ettei kovinkaan moni käsi nouse reippaasti kohti kattoa.
Oletko miettinyt, kuinka paljon käytämme voimavaroja peittelemään näennäisiä virheitämme? Vedämme aamuisin pakkelia mustien silmänalusten päälle. Vaikenemme ajatuksistamme vaikka tekisi mieli puhua ääneen. Saatamme ylläpitää itsellemme epäluontevia rooleja. Treenaamme vimmalla lihasmassaa rakentaaksemme haarniskaa ympärillemme. Yritämme sulautua virheettömyyden ja täydellisyyden muottiin, jonka oikeaa muotoa emme oikeastaan edes tiedä. Haluamme kelvata, tulla hyväksytyiksi ja rakastetuiksi, sillä se on ihmisyyden syvä peruskaipuu.
Olemme epätäydellisiä – minä, sinä, hän, me, te ja he. Aivan joka ikinen tällä pallolla tallaavista on lommoilla tai rispaantunut joltakin nurkaltaan. Miksi siis väsymiseen saakka yritämme olla jotain muuta ja samalla vaadimme täydellisyyttä myös toisiltamme? Osoittelemme toistemme virheitä, leimaamme toisemme heikkouksien kautta, väsytämme itsemme ja toisemme armottomuudellamme.
Jumala on luonut meistä epätäydellisiä ja silti niin täydellisen rakkaita. Suurilla ja viisailla käsillä meistä on muovattu erehtyväisiä, hauraita ja pieniä. Tällaisiksi meidät on tehty, ihmiseksi ihmisen paikalle. Ja mikä parasta, meille on annettu lahjaksi armo.
Meitä kristittyjä on kutsuttu armollisuuteen ja rakkauteen toisia ihmisiä kohtaan. Ja sille jos mille on tarvetta yhä kovenevassa arvoilmapiirissä, jossa heikkoudelle ei tunnu olevan sijaa. Uskon, että meidät on tarkoitettu elämään yhteydessä toisiimme, avoimina ja rehellisinä omasta rosoisuudestamme ja voimavaroistamme. Ei suinkaan rakentamaan muureja ympärillemme. Vain siten voimme kohdata toisemme aidosti, rakkaudella, ja samalla elää täyttä elämää juuri sellaisina kuin miksi meidät on tarkoitettu.
Armahdettaisiinko yhdessä, itsemme ja toisemme, niin kuin meidätkin on armahdettu?
Elina Fanta
Kirjoittaja on Kouvolan seurakuntayhtymän tiedottaja