Piispainkokouksen pääsihteerinä työskentelevä teologian tohtori Jyri Komulainen kouluttaa seurakuntien henkilöstöä analysoimaan uskontojen välisiä eroja ja sen vaikutusta ihmisten kohtaamiseen. Komulaisen asiantuntijuuteen kuuluvat kirkon ajankohtaiset kysymykset, joista tällä kertaa tartuttiin Kirkko ja moniuskontoistuva Suomi –teemaan. – Suomalainen uskonnollinen kenttä on dramaattisesti muuttunut siitä, kun kävin Korkalovaaran ala-astetta muutama vuosikymmen sitten. Komulaisen lapsuudesta löytyy lyhyt ajanjakso, jolloin … Jatka lukemista ”Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen: Uskontojen tuntemus on avain kulttuurin syvimpään rakenteeseen”
Piispainkokouksen pääsihteerinä työskentelevä teologian tohtori Jyri Komulainen kouluttaa seurakuntien henkilöstöä analysoimaan uskontojen välisiä eroja ja sen vaikutusta ihmisten kohtaamiseen.
Komulaisen asiantuntijuuteen kuuluvat kirkon ajankohtaiset kysymykset, joista tällä kertaa tartuttiin Kirkko ja moniuskontoistuva Suomi –teemaan.
– Suomalainen uskonnollinen kenttä on dramaattisesti muuttunut siitä, kun kävin Korkalovaaran ala-astetta muutama vuosikymmen sitten.
Komulaisen lapsuudesta löytyy lyhyt ajanjakso, jolloin hän asui Rovaniemellä isänsä työskennellessä Ilmavoimien palveluksessa. Muistikuvat rajoittuvat enimmäkseen kotiin ja kouluun.
– 70-luvulla kristillinen eetos oli arkipäivää koulussa. Nyt yhteiskunnan suhtautuminen uskontoon on muuttunut. On tullut paitsi lisää uskontoja, myös uushenkisyyttä, joka näkyy kirkon jäsenistössä.
Miksi uskonnonopetus on tärkeää?
Komulainen on kouluttanut uskonnonopettajia toimisessaan Helsingin yliopistossa uskontodidaktiikan yliopistonlehtorina vuosina 2004-2010. Komulaisen mukaan uskonnonopetus on tärkeää globaalien selviytymistaitojen näkökulmasta.
– Kun mennään Euroopan ulkopuolelle, uskonnot tulevat vastaan jo katukuvassa. Uskontojen tuntemus on avain kulttuurin syvimpään rakenteeseen. Jokaisen on hyvä tuntea oma taustansa ja uskonnollinen pohjakerrostuma, joka Suomessa on luterilaisuus. Se taas on punoutunut kulttuuriimme niin, ettei se aina edes näy. Uskonnonopetus toimii kulttuurin läpivalaisijana.
Komulainen on pohtinut paljon myös moraalisia ja eettisiä voimavaroja, joita uskonnonopetuksen kautta voi välittää.
– Raamatun kertomukset sisältävät paljon kiteytettyä viisautta. Luulisi, että sitä voivat kaikki arvostaa. Tällainen kulttuurikristillisyys voi olla merkittävä asia ihmisen elämässä.
Uuden opetussuunnitelman myötä myös pohjoisen kunnissa ollaan ryhdytty toden teolla tarkastelemaan sitä, miten uskontoa pitäisi koulussa opettaa tai miten kristillinen kasvatus voi näkyä päiväkodeissa. Komulaisen viesti kuntiin on selvä.
– Olen ymmärtänyt, että uudet varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmat painottavat laajempaa oppimisympäristöä. Tästä todellisuudesta tarkasteltuna kirkko ja seurakunnat ovat nimenomaan osa opetuksen laajempaa viitekehystä. Yhteistyössä ei tule pelätä vuoropuhelua.
Komulaisen mukaan avoimelle yhteistyölle ei ole estettä.
– Uskonnonvapauslakiin liittyvät näkökohdat on otettava huomioon. Harmi, että tässä asiassa on ollut niin paljon väärää tulkintaa. Onneksi monissa kunnissa korjausliikkeitä on jo tehty.
Uskontojen välisen vuoropuhelun kysymykset ovat Komulaisen vahvaa osaamisaluetta. Hän on perehtynyt erityisesti Aasian uskontoihin.
– Uskontokohtaiset erot ovat suuria. Islam suhteutuu eri tavalla kristinuskoon kuin hindulaisuus tai buddhalaisuus. Vaikka uskontoperinteillä on käytännön tasolla yhteisiä arvoja, ovat teologisten syvärakenteiden erot suuria.
Kristillisistä perinteistä katolisuus ja ortodoksisuus suhtautuvat myönteisemmin ihmisen luontaiseen uskonnollisuuteen kuin luterilainen protestantismi. Luterilaisuus ajattelee pessimistisemmin ihmiskunnan tilasta eikä anna siksi parasta mahdollista lähtökohtaa muiden uskontojen ymmärtämiseen ja kohtaamiseen.
Komulainen on tutkinut erityisesti kristinuskon ja hindulaisuuden välistä vuoropuhelua. Kristillinen perinne voi saada uusia muotoja.
– Uskontodialogi vaikuttaa myös kristillisen uskon ilmaisutapoihin. Suomessakin on pohdittu kristillistä joogaa, joka voisi olla tapa elää kristillistä rukouselämää. Tällaiset uskontojen rajapinnalla tapahtuvat tulkinnat kiinnostavat minua tutkijana mutta myös kirkossa työskentelevänä teologina.
Papiston teologinen koulutus antaa Komulaisen mukaan hyvät välineet ymmärtää ateismia ja sekularisaatiota eli maallistumista. Mutta näin ei ole uushenkisten ilmiöiden kanssa.
– On vaativa tehtävä peilata kristillistä uskoa vasten näitä tämän päivän ilmiöitä. Toisaalta esimerkiksi muslimien kohtaaminen on lopultakin helppoa, sillä toisen uskonnon seuraajan voi kohdata hyväntahtoisen vuoropuhelun säännöillä.
Jaa artikkeli: