Uusi maisema

Seitsenhenkisen Mäkisen perheen kotitalo tuhoutui täysin tulipalossa. Perhe valmistautuu nyt joulun viettoon uudessa kodissa, jonka he saivat käyttöönsä kuin ihmeen kautta.

Painajainen on ohi

Säynätsalolainen hyväntekeväisyysyhdistys Paratiisisaaret ry joutui talousrikoksen uhriksi. Nyt yhdistyksen väki katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.

ELÄMÄSTÄ ei jäädä eläkkeelle

Sanotaan, että eläkkeellä elämä vasta alkaa ja että eläkeläisellä on aina kiire. Kolme eläkkeelle jäänyttä herraa kertoo, kuinka he pitävät itsensä kiireisinä.

Liplata hiljaa, laine

Jyväskylä heräilee eloisaan kesään. Äänet ovat palanneet kaupunkiin pitkän, hiljaisen vuoden jälkeen. Lähdimme urbaanille tutkimusretkelle ja etsimme paikat, joihin häly ei yllä.

”Pidetään kaikki mukana”

Uudet kaupunginvaltuutetut kantavat huolta heikommassa asemassa olevista ja aikovat tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa. Kiristyvä talous pakottaa etsimään uudenlaisia tapoja toimia.

Kaupunki taivaan rajalla

Millaisia ajatuksia herää, kun Jyväskylää tulkitsee sen horisonttia katsoen? Mitä siluetti paljastaa Jyväsjärven ja taivaan väliin puristetun kaupungin eilisistä ja huomisista?

Ossin ensimmäinen juhla

Ossi Elias Viikki sai nimensä rennossa ja tunnelmallisessa kastetilaisuudessa, vaikka korona-aikana myös perhejuhlat juhlitaan pienellä väellä.