Kirkon lempeä lumo

Muotoilija Stina Savilehto inspiroitui Kouvolan Keskuskirkosta. Rakennuksen ja tilan ohella Stinaa kiehtoo alttaritaulu apostolien symboleineen.

Oman polkunsa kulkija

Kouvolan seurakunnan kesäteologiksi tänäkin vuonna palaavalle Janette Leinoselle työssä tärkeää on kohdata ihmisiä ja itselle merkityksellisiä asioita.

Lapsi ymmärtää ihmeen

Pääsiäisen tapahtumista voi Liisa Tuomisen mukaan pienelle kertoa niin, ettei tämän tarvitse pelätä kärsimystä ja kuolemaa. Ilosta lapsi osaa jo – aikuista paljon paremmin – ottaa kaiken irti.

Taivaan isän tuella

Kouvolan diakoniatyön vapaaehtoisista vastaavalla diakonilla, Tiia Rantasella on hyviä uutisia. Huhtikuussa alkaa ulkoiluystäväkoulutus, johon tervetulleita ovat niin ihmiset kuin eläinystävätkin. Martti Ylätupa ja kolmevuotias shetlanninlammaskoira Moona ovat jo koulutuksen käyneitä, kokeneita ulkoiluystäviä.

Yhteisellä matkalla

Siskosten Maarit Rädyn (vas.) ja Mia Rädyn muistoissa on yhteisiä jouluja, mutta ei kovin paljon yhteisiä leikkejä tai kavereita. Sen takasi reilun kuuden vuoden ikäero. Valokuva ehkä vuodelta 1969.

Vastuullisella paikalla

Esa Niemelä odottaa jännityksellä, mitä pojat Oiva (oik.) ja Alpo askartelevat isänpäiväksi. Perheen kuopus Eila viihtyy isän sylissä.

Hautausmaa hoitaa myös hoitajaansa

Jenni Hämäläinen voi nyt hautaustoimen kausityönjohtajana Elimäellä yhdistää aiempaa työkokemustaan muun muassa siivoojana. – En osannut edes kuvitella, miten monipuolista ja mielenkiintoista hautausmaatyö voisi olla, Hämäläinen sanoo. Fyysisesti ja henkisesti raskasta työtä keventää tunne sen merkityksestä.