2000-luvun alusta lähtien levyttänyt ja muille lauluja sanoittanut Mariska julkaisi lokakuussa albumin, joka kantaa laulaja-lauluntekijän taiteilijanimeä.
Tähän on tultu. Ihmissuhdekriisistä ja -säädöstä toiseen mutta voimauttavalla selviytyjän asenteella. Uskoa unohtamatta.
Seesteiseltä näyttävä Anna Maria ”Mariska” Rahikainen, 40, on levyruljanssin jäljiltä ”hieman stressaantunut mutta perusvire positiivinen”.
– Voin vain iloita musiikin luomisesta. Joskus olen ollut täysin jumissa, ja silloin kateus, mustasukkaisuus ja muut tummasävyiset fiilikset ovat täyttäneet minut.
– Kun työ pääsee pulppuamaan vapaasti, negatiiviset tunteet katoavat, Mariska kertoo kiitollisena.
Meidät on tehty myyteistä
Tyylilajien yli aina ilkikurisesti hyppinyt, herkän ja roisin ilmaisun välillä taiteillut muusikko pysyttelee uutukaisellaan pitkälti kunnianhimoisessa ja suureellisessa popissa. Tausta punkin, räpin, hiphopin ja iskelmän parissa välähtelee.
Teksteissä antiikin mytologiat ja kristinuskon suuri kertomus lyövät iloisesti kättä.
– Näistä suurista ja kiehtovista myyteistä meidät on tehty, ja ne vaikuttavat alitajunnassamme. Vanhat tarinat saavat aina uuden muodon.
Uskonto oli koulussa Mariskan lempiaine, mutta hän erosi kirkosta 18-vuotiaana. Instituutio tuntui vieraalta punkpiireissä.
Vanhat tarinat saavat aina uuden muodon.
Paluu kirkon jäseneksi tapahtui 25-vuotiaana, kun Mariskaa pyydettiin kummiksi.
Henkisen kasvun motivoijat
Kolme vuotta sitten syntyneen lapsensa Mariska vei kasteelle.
– Lapsen kasvatus tapahtuu esimerkin kautta. Hoidan häntä niin hyvin kuin osaan ja teen joka päivä parhaani, mikä ei ole aina paljon.
– Lapsen takia koetan myös työstää oman pääni tai pikemminkin sieluni paremmin kasaan nyt kun minulla on muutoksen motivaattori vieressäni.
Nainen pyrkii kohtaamaan rohkeasti ne ongelmat, jotka ovat varjostaneet elämää.
– Ikävien asioiden toistuminen on alkanut ottaa niin paljon päähän, että niiden juurisyitä on ollut pakko selvittää. Mielen vyyhti on vähitellen auennut.
Isä meidän on hyvää läppää
Mariska teki lapselleen oman iltarukouksen.
– Juttelemme Jeesuksestakin.
Taiteilija tunnustautuu kristityksi. Hän lukee Isä meidän -rukouksen lähes päivittäin, sillä ”siinä riittää aina miettimistä ja on hyvät läpät”.
– Muut rukoukseni ovat freestyle-hommia.
– Aina kun olen ollut heikkona ja murheen murtamana, olen saanut suurimman avun rukouksen kautta: ”Jumala, auta mua!” Jeesus menee murtuneisiin sydämiin, Mariska uskoo.
Jeesus menee murtuneisiin sydämiin.
Mestaripiirroksen mehiläiset
Herkkä taiteilija aistii hengellisen todellisuuden läsnäolon, joka siirtyy joskus lauluihinkin.
– Mestaripiirroksen ja Minä sinua vaan -tekstien syntytarinat ovat näkypohjaisia, Anna Puun ja Jenni Vartiaisen jättihittien sanoittaja selvittää.
Mestaripiirroksen alkunäyssä oli mehiläisiä.
– Tajusin, että nuo ihmeelliset ja mahtavat pörriäiset ovat vedenpitävä todiste Jumalan olemassaolosta!
– Sain mieleeni laulun loppulauseen: ”Niille jotka yhä epäilevät Luojaa, sanon vastaukseksi vain, että jos ne edes kerran näkis sinut, kaikki rupeis uskomaan.” Vaihdoin sanoituksessa mehiläiset ihmiseen, lauluntekijä paljastaa.
Onko Luojasta tullut tabu?
Mariska valitsi Mestaripiirroksen näytteeksi työstään, kun häntä pyydettiin antamaan sanoitusesimerkkejä äidinkielen oppikirjaan.
Kirjan työryhmän mielestä teksti on ”helppo tulkita tunnustukselliseksi”, ja se torjuttiin.
”Onko totta, että koulujen linjaus vähänkin uskontoa hipaisevissa aineissa on näin tiukka? Onko Luojasta tullut tabu? Missä nuoret oppivat pohtimaan uskontoihin liittyviä aiheita?” Mariska kyseli blogissaan.
Muusikon mielestä kansamme sivistys on huteralla pohjalla, jos lapsilta kielletään kosketus muuhun kuin maalliseen. Neuvostoliiton mallin mukaisesti ilman Jumalaa edetään kohti ”hemmetinmoista henkistä ja hengellistä köyhyyttä”.
– Jos kristinuskosta ei voi puhua kuin mittatikulla mitattavissa olevin termein, kasvattajat eivät voi käsitellä hengellisiä asioita. Näin synnytetään arvotyhjiötä.
– Jokainen Elsa-Pekka voi aikanaan päättää, mihin uskoo, mutta joku pohja täytyy olla, mihin peilata omaa identiteettiä, Mariska kommentoi jupakkaa.
Jos kristinuskosta ei voi puhua kuin mittatikulla mitattavissa olevin termein, kasvattajat eivät voi käsitellä hengellisiä asioita.
Hän muistuttaa, että moni popbiisi sisältää jotain sakraalia. Kuulijoilla kun on pyhän nälkä.
– Kun taivaallisesta on tullut tabu koulussa ja yleisessä keskustelussa, niin biisinkirjoittajat sentään rohkenevat vielä pyrähdellä pyhän mailla.
Mainioin ja yksinäisin juhla
Joulu on muusikolle aikaa, jolloin voi parhaimmillaan rentoutua perheen parissa.
– Jos on hyvä meininki, se on mitä mainioin juhla, mutta jos on yksinäinen fiilis, sekin korostuu jouluna.
– Iso juhla voi olla hyvin surullinen silloin, kun ihminen ei ole voimissaan. Heikossa hapessa ei halua nähdä muita ihmisiä. Minäkään en ollut parina jouluna kunnossa, vaan rukoilin vain voimia.
Mariska kertoo kokeneensa joulujen koko kirjon: ”Yksin, kahdestaan mutsin kanssa himassa, jossain jengissä. Jouluja itkien, jouluja nauraen, baarissa, ei ensinkään joulua viettäen.”
– Joulubaari ei ole paha paikka. Oli helppo mennä toisten pöytiin. Ihmisillä oli avoimempi suhtautuminen lähimmäisiin. Koin sen ihanana.
Jouluja itkien, jouluja nauraen, baarissa, ei ensinkään joulua viettäen.
Jouluun liittyy ihanteellisia kuvia siitä, miten juhlaa vietetään oikein. Oli Mariskallakin joskus sellaisia visioita, mutta hän oppi tarkastelemaan asiaa vallitsevan tilanteen läpi.
– Kun hyväksyn lähtötilanteen, en toivo liikoja. Yritän löytää sen hyvän, mikä on kulloisessakin elämäntilanteessa. En enää vertaa elämääni johonkin ulkoa annettuun – muka ideaaliin. Sillä siitä turhasta paineesta pääsee.
– Tämä ajatus kirkastui pitkällisellä treenauksella. Se vaati paljon funtsimista, aika monta kyyneltä ja koko tunteiden skaalan läpi käymisen, Mariska myöntää.
Lue Kotikirkko-lehdestä pidempi versio Mariskan haastattelusta.
Jaa artikkeli: