Kolmatta vuotta Turun yliopistossa luokanopettajaksi opiskeleva Anni Suokas odottaa joulua ja nauttii jo etukäteen ajatuksesta, että saa rauhassa viettää aikaa läheistensä kanssa.
Anni Suokas, 21, kertoo käyvänsä usein Hämeenlinnassa, paitsi tapaamassa perhettään ja ystäviään, myös tekemässä luokanopettajan sijaisuuksia. Kotona Annia odottavat äiti, isä ja yläkoulua käyvä pikkusisko. Annin isosisko opiskelee myös Turussa. Anni kertoo asuneensa koko ikänsä samassa talossa Hirsimäessä.
– Oli ensimmäinen muuttoni, kun lähdin asumaan yksin omaan kämppään Turkuun.
Viime aikoina Anni myöntää tavoittaneensa myös opiskelijakämpässään kodin tuntua, mutta silti hän mieltää Hämeenlinnan edelleen kodikseen.
– Rakastan sitä, että perhe on ympärillä. Sanoin juuri aamulla äidille, että on mukava kuulla ääniä ja jutella heti aamulla jonkun kanssa. Turussa päivään herääminen kestää kauemmin, kun olen yksin.
Anni on seurustellut abivuodesta alkaen. Poikaystävä Aleksi opiskelee Riihimäellä.
– Näemme lähes joka viikonloppu jossakin – Riihimäellä, Hämeenlinnassa tai Turussa. Soittelemme useasti viikossa ja viestejä lähetämme päivittäin. Yleensä tämä riittää torjumaan ikävän. Harvoin, mutta joskus, tulee musertava ikävän tunne, Anni kertoo.
– Tärkeää on olla myös omien perheiden kanssa. Käyn äidin kanssa lenkillä ja kerron hänelle kaikki asiat, se on aina ollut niin.
Ajan antaminen eri ihmisille ja monille paikoille on kuitenkin tasapainottelua. Tulevassa joulussa ihaninta Annin mielestä onkin se, että hän saa olla yhdessä paikassa ja aikaa on tarpeeksi kaikille.
Joulu tehdään yhdessä
Kun Anni oli pieni, hänen perheensä vietti joulun mummuloissa. Kapula on kuitenkin vaihtunut, jo monena vuonna mummut ja papat ovat tulleet aatoksi Annin perheen kotiin.
– Emme ole vielä Aleksin ja perheidemme kanssa puhuneet, vietämmekö kumpikin aaton omien perheiden kanssa – kuten edelliset joulut. En pidä mahdottomana, että olisimme toisen kodissa aaton ja toisen luona joulupäivän, Anni tuumailee.
Tulevan luokanopettajan mielestä joulujuhlaperinteet kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin, myös kouluissa. Hän pohtii, mitä joulusta jäisi jäljelle, jos sen sanoma ja sisältö menettäisivät merkityksensä.
– Minulle on tärkeää se, että käymme aattona kirkossa. Eniten odotan sitä hetkeä, että saan olla ja relata. Joulupöydän teemme yhdessä. Valmistamme aina samanlaista salaattia ja kalaleipiä, ja mummut tuovat laatikot. On tarkoitus, että jompikumpi mummuista opettaa minua tekemään laatikoita.
Open isot saappaat
Luokanopettajan tärkeimpänä tavoitteena Anni pitää lapsen kasvattamista osaksi yhteiskuntaa. Lapsi tarvitsee monia eväitä pärjäämiseen elämässä, kuten uskoa itseensä ja omaan oppimiseensa. Oppilaiden edellytyksiä ja mielenkiinnon kohteita ymmärtämällä voi pyrkiä murtamaan oppimisen esteitä.
Annista on hyvä, että koulutus on pitkä, sillä hän kuvailee luokanopettajan työtä vaativaksi ja saappaita suuriksi.
– On oltava oikeasti aikuinen ja kasvattaja monille lapsille, otettava heistä vastuu ja kuultava myös perheitä. Tietopuolinen osuus on paljon pienempi pala, Anni summaa.
Entä jos arvioikin jonkin tilanteen väärin tai ei löydä yhteistä säveltä lapsen kanssa?
– On riitettävä että yrittää parhaansa ja luotettava omiin ratkaisuihinsa, Anni pohtii.
– Virheiden mahdollisuus on aina olemassa. Ei saa sortua ajattelemaan, että on aina oikeassa, koska on aikuinen ja opettaja. Haluan säilyttää kyvyn katsoa peiliin ja säilyä ihmisenä.
Olen oppinut…
että olen seurallinen ihminen. Minulle sopisi yhteisasuminen, mutta koen yksin asumisen olevan minulle nyt hyvä asia. Lähden päivittäin jonnekin, vaikka opiskelu ei sitä vaatisi. Hakeuduin höntsäurheiluryhmään, jossa treenataan viikottain peruskuntoa.
että tykkään tasaisesta elämästä. En esimerkiksi lähde mielelläni myöhään juhlimaan, sillä seuraavana päivänä en voi olla virkeänä.
että pärjään luokan edessä. Uusi rooli muotoutuu minussa vähitellen.
Jaa artikkeli: