Sairaalasielunhoito antaa henkistä ja hengellistä tukea surun, sairauden ja kuoleman lähellä eläville tai muuten tukea kaipaaville. Se on seurakunnan läsnäoloa sairaalassa ja hyvän Jumalan läsnäolosta muistuttamista.
Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa potilaita, omaisia ja sairaalan henkilökuntaa tukevat sairaalapapit Anne Peltomaa ja Matti Aho. Kummallakin on vankka kokemus sairaalasielunhoidosta. Molemmat ovat toimineet sairaalapappina noin 20 vuotta.
Henkilökohtaiset keskustelut ja rukoushetket, saattohartaudet sairaalan kappelissa, ryhmäkeskustelut, hartaustuokiot, kirkolliset toimitukset sekä työnohjaukset rytmittävät sairaalapappien työviikkoja.
– Yleensä aamulla ei vielä tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Tapaamiset voivat olla ennalta sovittuja tai päivystysluonteisia, kertoo Matti Aho.
– Kuuntelun lisäksi olemme valmiita yhdessä pohtimaan elämää. Kohtaamme ihmiset lähimmäisinä, kanssakulkijoina.
Keskustelun aiheet nousevat asiakkaan tarpeista. Aiheet voivat risteillä maan ja taivaan väliltä.
Ahon mukaan aiheet liittyvät usein omaan tai läheisen hyvinvointiin, mutta joskus käydään läpi vaikkapa harrastuksia, läheisiä ihmissuhteita, hengellisiä kysymyksiä tai elämänkokemuksia aivan lapsuudesta asti.
Sairaalasielunhoito toimii yhteistyössä sairaalan hoitohenkilöstön kanssa.
– Kokonaisvaltaiseen hoitoon kuuluu myös potilaan hengellisten ja eksistentiaalisten kysymysten huomioiminen. Se on juuri sairaalasielunhoidon erityisalaa, Aho täsmentää.
Sairaalan henkilökunta toimiikin usein tärkeänä linkkinä avun tarvitsijoiden ja sairaalapappien välillä. Lääkäri tai sairaanhoitaja voivat rohkaista keskusteluun ja tarjota sairaalapapin palveluita potilaalle.
– Joskus mielenpäällä on asioita, joita ei voi tai halua jakaa läheisten kanssa. Silloin ulkopuoliselle on helpompi puhua. Sairaalapapilla on vaitiolovelvollisuus, mikä tarkoittaa myös sitä, että keskusteluja ei kirjata ylös, Anne Peltomaa muistuttaa.
– Eikä sen tarvitse olla edes iso asia. Riittää, että haluaa jutella. Me olemme sitä varten, Aho lisää.
”Lohtu ei ole aina sanoissa, vaan läsnäolossa. Toivon sanoma on aina läsnä.”
Anne Peltomaa
sairaalapastori
Sairaus ja kuoleman läheisyys herättävät ihmisissä sellaisia kysymyksiä, joita ei normaalin arjen keskellä tule ajatelleeksi.
– Kun joudutaan tunnustamaan oma heikkous oman tai läheisen sairastumisen myötä tai läheisen kuoltua, silloin voidaan kaivata hengellistä tukea, rukousta yhdessä toisen kristityn kanssa ja Jumalan läsnäolon kokemista, tietää Aho.
Sairaalasielunhoidon tehtävä on tarjota lohtua sitä tarvitsevalle.
– Joku viisas on sanonut, että lohdutus on ei-lohduttamista. Lohtu ei ole aina sanoissa, vaan läsnäolossa. Toivon sanoma on aina läsnä, Peltomaa toteaa.
– Lohduttaminen on suostumista siihen, että en pysty enempää, mutta tahdon olla tukenasi ja ottaa kannettavakseni sen osan taakastasi, mitä pystyn ottamaan, Aho lisää.
– Joillekin ihmisille myös raamatunluku, virsi ja rukous ovat suuri lohdutus: Jumala on tässä hetkessä lähellä.
Kohtaamisten voisi luulla olevan useimmiten surun sävyttämiä. Sairaalapapit näkevät kuitenkin asian toisin, tai laajemmin. Heidän mielestään kaikki kohtaamiset ovat ainutkertaisia.
– Tapahtuupa kohtaaminen osastolla, käytävällä, Hiljaisessa huoneessa, kappelissa, papin työhuoneessa tai asiakkaan kodissa, yhdistävänä tekijänä on se, että siinä hetkessä olemme vain häntä varten, pohtii Aho.
– Ahdistunut ihminen saa helpotusta oloonsa, kuoleva potilas henkäisee viimeisen kerran rukoushetken aikana, työhuoneen avautuvasta ovesta tulee sisään onnellinen äiti vastasyntyneen lapsensa kanssa. Kyllä näistä ja monista muista kohtaamisista jää jälki omaankin sisimpään.
Peltomaan mielestä kohtaamiset voivat olla joskus ahdistuksen tai pelon sävyttämiä, mutta usein myös ilon ja toivon.
– Sairaalassa on paljon iloisiakin asioita. Hoidot auttavat ja helpottavat. Diagnoosin saaminen ja syyn löytäminen on monelle myös helpotus. Vaikka sairaalapappi mielletään kuolemaan ja suruun, on kohtaamisissa kuitenkin usein enemmän naurua kuin itkua.
Rukous on tärkeä, paljon käytetty työkalu.
– Ennen kuin astun potilashuoneeseen tai menen kriisi-istuntoon, vedän syvään henkeä ja pyydän mielessäni, että Jumala ohjaisi sanojani ja toimintaani tulevassa kohtaamisessa. Hiljennyn myös viikoittain Hiljaisessa huoneessa sinne jätettyjen esirukouspyyntöjen kanssa, Aho kertoo.
– Monelle ihmiselle rukous on luonteva ja tärkeä tapa kokea hyvän Jumalan läsnäolo elämässään.
Myös Anne Peltomaalla rukous kulkee koko ajan mukana. Joskus enemmän vain huokauksena kuin ääneen puhuttuna.
”Monelle rukous on luonteva tapa kokea Jumalan läsnäolo.”
Matti Aho
sairaalapastori
Sairaalasielunhoito alkoi Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 50 vuotta sitten. Yhteiskunta on muuttunut puolen vuosisadan aikana merkittävästi, niin myös sairaala, joka on nyt paljon isompi.
– Nyt hoitoa saadaan useampiin eri sairauksiin ja hoitojaksot ovat lyhentyneet.
– Muutosten keskellä sairaalasielunhoitokin pyrkii vastaamaan ihmisten avuntarpeeseen nykyaikana hyväksi koetuilla keinoilla. Siksi päivitämme osaamistamme ja osallistumme erilaisiin sielunhoidon koulutuksiin.
Sairaalasielunhoidon perusajatus on kuitenkin pysynyt samana: ”Valo loistaa pimeydessä! Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.”
– Sairaalasielunhoidon tehtävänä on tukea ja rohkaista tukemaan niitä, jotka tukea tarvitsevat.
Lähimmäisen kuolema tai sairaus voivat hämmentää. Aihe voidaan kokea vaikeaksi, eikä tiedetä, kuinka lähestyä menetyksen tai kipeän asian kohdannutta.
Sairaalapapit rohkaisevat kuitenkin läsnäoloon. Pienikin huomioiminen voi olla surevalle tai sairaalle tärkeä asia. Hän kaipaa sitä, että joku välittää ja pysähtyy kysymään: ”Kuinka voit?” ja on valmis kuuntelemaan hetken tai olemaan hiljaa vierellä.
– Ei kuuntelijan tarvitse olla ammattilainen, ihmisenä oleminen on tärkeintä. Siinä voi yhdessä itkeä ja ihmetellä elämää, Aho rohkaisee.
Peltomaa muistuttaa, että voi olla hyvä miettiä, miten haluaisi, että itseä kohdeltaisiin ja lähestyttäisiin, jos olisi samanlaisessa tilanteessa.
– ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt 7:12).
Myös sairaalapappi tarvitsee tukea jaksaakseen.
– Pitää muistaa, että vaikka ottaa toisten kuormat vastaan, niistä pitää myös päästää irti. Siinä auttaa työnohjaus ja terapiakin. On tärkeää ylläpitää omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan, Peltomaa summaa.
– Hyvä työtoveri, perhe, rukous ja harrastukset, lisää Aho jaksamista edistävää listaa.
– Välillä on silti raskasta. Jatkuva sairauden ja kuoleman lähellä oleminen ei ole helppoa.
Työ itsessään toimii myös kiitoksena ja auttaa osaltaan jaksamaan.
– Tulee hyvä mieli, kun huomaa, miten ihmisen olo helpottuu keskustelun, rukoushetken tai ehtoollisen myötä: Sain olla välittämässä jotakin sellaista hyvää, jota ihminen juuri silloin tarvitsi, Aho iloitsee.