Tansanian Arushassa vuonna 2018 annettiin kutsu. Kutsu itsessään on tiivis, vain parisivuinen asiakirja, joka haastaa monella tavalla kirkkona ja kristittynä elämisemme. Kenneth R. Ross avaa teoksessaan tuon Arushan kutsun sisältöä ja merkitystä ekumeenisessa keskustelussa. Tässä artikkelissa Minna Hietamäki esittelee Rossin kirjan sisältöä.
Kenneth R. Ross on pitkän linja missiologi ja Skotlannin kirkon pappi, jolla on pitkä akateeminen historia sekä Skotlannissa että Malawissa. Hän on toiminut jo kymmenen vuoden ajan asiantuntijana Kirkkojen maailmanneuvoston Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin komitealle. Hän on esimerkiksi ollut mukana luonnostelemassa Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologista Yhdessä kohti elämää -asiakirjaa (2013) sekä Arushan lähetyksen ja evankelioinnin maailmankonferenssin Arushan kutsu -asiakirjaa .
Tuoreessa julkaisussaan Mission Rediscovered: Transforming Disciples. A Commentary on the Arusha Call to Discipleship Kenneth R. Ross tarjoaa teologisen kommentaarin Arushan kokouksen niin sanottuun Arushan kutsu -asiakirjaan. Arushan kutsu on lyhyt kahden sivun mittainen teksti, joka koostuu sivun mittaisesta johdannosta ja kahdestatoista ”kutsusta”. Jokainen ”kutsu” on teologisesti tiivis kiteytys siitä, mihin Jumala kutsuu kaikkia kastettuja. Arushan kutsu -asiakirja ja Arushan lähetyskokouksen raportit avaavat kiinnostavalla tavalla tämän hetken ekumeenisen lähetysteologian painopisteitä. Ne viitoittavat myös tietä tulevaan Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokoukseen Karlsruhessa loppukesästä 2022.
Sekä Arushan kutsu -asiakirjan että Kenneth R. Rossin kommentaarikirjan keskeisiksi käsitteiksi nousevat Pyhä Henki, muutos ja opetuslapseus. Siinä missä Pyhän Hengen liikkeelle paneva ja uutta luova voima on kirkollisessa ja teologisessa puheessa melko tuttua, opetuslapseuden käsite on Rossin mukaan muuttunut aikojen saatossa vieraaksi. Juuri opetuslapseuden käsitteessä Ross näkee avaimen koko Arushan kutsun teologian ymmärtämiseen. Opetuslapseuden ajatus on kuitenkin ymmärrettävä oikeassa asiayhteydessään ja oikeassa mittakaavassa. Opetuslapseuden oikea asiayhteys on Jumalan lähetystehtävä (missio Dei) tai Jumalan pelastava työ maailmassa. Ihmisen näkökulmasta opetuslapseudessa on kysymys osallistumisesta siihen, mitä Jumala tekee ihmisen ja koko luodun pelastamiseksi. Tässä työssä opetuslapset ovat enemmän assistentteja kuin työnjohtajia. Toiseksi opetuslapseus tulee ymmärtää oikeassa mittakaavassa, joka on yhtä laaja kuin elämä itse. Lähetystehtävässä on kysymys ihmisen ja koko luodun todellisuuden selviämisestä. Sisällöllisesti ”opetuslapseus” viittaa tekstissä Kristus-keskeiseen elämäntapaan – eräänlaiseen itsensä kasvattamiseen tai opettamiseen kristuksenkaltaiseen elämään.
Arushan kaksitoista kutsua
Minkälaiseen opetuslapseuteen Jumala meitä sitten kutsuu? Ross tarkastelee kommentaarissaan jokaista Arushan kahdestatoista ”kutsusta” erikseen.
Kastettuna muuttuvaan ja muutosta luovaan opetuslapseuteen
Arushan ensimmäisessä kutsussa painottuvat kaste, missionaarinen opetuslapseus ja Kristus-keskeisyys. Ihminen vastaanottaa kasteen ja kutsun opetuslapseuteen joltain toiselta. Passiivinen vastaanottaminen muuttuu aktiiviseksi antamiseksi, kun kastettu kristitty saa kutsun muuttuvaan ja muutosta luovaan opetuslapseuteen. Muuttuva ja muutosta luova opetuslapseus on kasvamista Kristus-keskeiseen elämäntapaan, Kristuksen seuraamiseen. Missionaariseen elämäntapaan liittyvä muutos on kahdenlaista. Se on yhtäältä kristityssä itsessään tapahtuvaa muutosta eli Jumalan työtä meissä. Samalla se on sitä muutosta, jonka Jumala on luvannut Kristuksessa koko maailmalle. Missionaarinen näkökulma, kirjoittaa Ross, ei ”tyydy status quo:n vaan pyrkii aina suuntaamaan kohti Jumalan valtakuntaa”
Profeetallisesti ja kriittisesti
Arushan toinen kutsu kehottaa erottamaan oikean Jumalan vääristä jumalista. Tänä aikana, jolloin monet palvelevat markkinatalouden väärää jumalaa, meitä kutsutaan palvelemaan kolmiyhteistä Jumalaa, joka on oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja armon Jumala. Jumalan valtakunta ja rahatalouden imperiumi ovat toisilleen vastakkaisia, Ross kirjoittaa; siinä missä Jumalan pelastus on inklusiivista, sisäänsä sulkevaa, on uusliberalistinen talous eksklusiivista, vain harvoille tarkoitettua. Uusliberalistinen talous perustuu köyhien hyväksikäyttöön halpatyövoimana, mutta Jumalan pelastustalous suojelee ja suosii köyhiä. Jumalan valtakunnassa köyhät ovat näkyvillä, ei työnnettynä yhteiskunnan reuna-alueille ja yhteiskunta perustuu yhteisöllisyyteen ja toisten tukemiseen, ei ahneuteen ja hyödyn tavoitteluun. Tästä syystä kristityt on kutsuttu tarttumaan profeetallisesti ja kriittisesti köyhyyden ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Olennaista Jumalan valtakunnan näkökulmasta on vastustaa vallan epätasapainoista jakautumista ja ihmisen ja koko luomakunnan muuttumista hyödykkeeksi.
Evankeliumi on hyvä uutinen elämästä
Arushan kolmas kutsu keskittyy hyvän uutisen julistamiseen, eli evankeliointiin. Evankeliointi-sanalla on ristiriitainen kaiku. Hyvien uutisten sijaan evankeliointi liitetään usein aggressiiviseen ja epäkunnioittavaan käyttäytymiseen. Tästä johtuen monista on tullut arkoja käyttämään evankelioinnin käsitettä.
Arushan kutsu yhtäältä tunnistaa evankeliointiin liittyvät kielteiset mielikuvat ja niiden taustalla olevat väärinkäytökset, mutta samalla teksti kutsuu sellaiseen rohkeaan evankeliointiin, joka tuo selkeästi esiin Kristuksen ihmiseksi tulemisen, kärsimyksen ja ylösnousemuksen sekä pelastavan armon ehdottomuuden. Teksti nostaa ajatuksen elämän täyteydestä evankelioinnin keskiössä – hyvä uutinen on uutinen elämästä, joka voittaa kuoleman. Arushan ajattelussa kutsu evankelioida, siis kertoa armosta ja elämästä, ei kuulu vain ammattikristityille. Jokainen on saanut kasteessa kutsun seurata Kristusta.
Ross painottaa kommentaaritekstissä voimakkaasti eräänlaista uskontokriittisyyttä. Aitoon Kristuksen seuraamiseen kuuluvat katumus ja kääntymys. Katumukseen ja kääntymykseen sisältyy myös uskonnon välineellistämisen, ideologisuuden ja väkivaltaisen hyväksikäytön tunnustaminen ja torjuminen. Myös tämä on hyvän uutisten julistamista – ei niinkään sanoissa vaan teoissa. Kääntymys ei tarkoita vain kääntymistä kristinuskoon vaan myös evankelioivan kristityn jatkuvaa kääntymystä.
Tulevaisuuden lähetystyö ei ole hierarkkista ja keskusjohtoista – sillä ei ole keskuksia ja reuna-alueita – vaan verkostomaista ja monenkeskistä.
Marginaalien missio – keskiöitä ja reuna-alueita
Arushan neljäs kutsu tarkastelee valtatasapainoa yhteiskunnan niin sanotun ”keskiön” ja ”reuna-alueiden” välillä. Ajatus ”marginaalien missiosta” on ollut yhden Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin komission työryhmän teemana. Kati Kemppainen pohti työryhmän raportin sisältöjä aikaisemmassa Kirkkomme lähetyksen julkaisussa (Marginaaleista nousevan mission uudelleentarkastelua). Näyttää siltä, että edelleen on tärkeää nostaa esiin sekä historialliset valta-asetelmat ”kristillisen pohjoisen” ja ”etelän ei-kristillisten lähetyskenttien” välillä että nykypäivän asetelmat yhteiskuntien keskiössä ja yhteiskunnan reuna-alueille syrjäytettyjen välillä.
Arushan teologiassa marginaaleja lähestytään Pyhän Hengen toiminnasta käsin. Ross nostaa esiin, miten Pyhän Hengen uudistava ja muutosta tuova voima on ollut keskeisessä asemassa erityisesti globaalin etelän kristityille. Globaalisti monet, jotka eivät innostu uskon opillisesta muotoilusta, ovat silti avoimena hengellisyydelle. Erityisen keskeistä on harjaantua näkemään toimijuutta niissä ihmisissä, jotka ovat tulleet eri tavoilla syrjään työnnetyiksi. Tulevaisuuden lähetystyö ei ole hierarkkista ja keskusjohtoista – sillä ei ole keskuksia ja reuna-alueita – vaan verkostomaista ja monenkeskistä. Lähetystä tapahtuu kaikkialta kaikkialle.
Profeetallisuuteen ja dialogisuuteen harjaantuminen
Arushan viidennessä kutsussa esiintyy englannin kielen käsite ”discern”, joka kääntyy hyvin hankalasti suomen kielelle. Sanakirjan mukaan sanalla tarkoitetaan huomaamista, erottamista tai havaitsemista. Sananmukaisesti kristittyjä kutsutaan havaitsemaan tai erottamaan mikä on Jumalan sanaa maailmassa, joka sisältää paljon ristiriitaista, valheellista ja harhaanjohtavaa.
Kommentaaritekstin avulla tulee selväksi, että kysymys ei ole niinkään yksinkertaisesta ”havaitsemisesta” kuin pohdinnasta ja ymmärryksen syvenemisestä. ”Älkää uskoko ketä tahansa” (1. Joh. 1:4). Minkälaista tämä Jumalan sanan erottaminen on? Ross esittää, että ”Jumalan sanan erottaminen” on ennen kaikkea profeetallista dialogia. Dialogilla viitataan tässä sellaiseen asenteeseen, joka on avoin, vastaanottava ja valmis oppimaan ja muuttumaan. Profeetallisuus puolestaan tarkoittaa kriittistä puuttumista maailmassa olevaan pahuuteen. Profeetallisuus yhdistyy tässä kutsuun kääntyä ja seurata Kristusta. Profeetallisuuden ja dialogisuuden yhdistäminen on vaativa, mutta välttämätön hengellinen tehtävä.
Kestävän tulevaisuuden rakentaminen
Kuudennessa kutsussa tarkastellaan ihmisen suhdetta luomakuntaan. Ross huomauttaa, että luomakuntaan liittyvät kysymykset ovat vasta viime aikoina tulleet osaksi kristillistä lähetystä. Globaalin pohjoisen lähetysliikkeellä on historiallinen suhde siirtomaavalloituksiin ja sitä kautta luonnon markkinajohtoiseen hyödyntämiseen. Vasta ilmastokriisin myötä on laajemmin alettu kiinnittää huomiota viljelemisen rinnalla myös luomakunnan varjelemiseen.
Kutsu opetuslapseuteen on suora kutsu osallistua ympäristön ja luonnon kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Ross näkee myös oleellisena nostaa esiin ilmastokriisiin liittyvät oikeudenmukaisuuden kysymykset: kriisi ei koettele kaikkia samalla tavalla. Kuten tiedämme, ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten he, jotka sitä vähiten aiheuttavat.
Opetuslapsiksi kutsuttujen yhteenkuuluvuus
Arushan seitsemännessä kutsussa painottuu opetuslapsiksi kutsuttujen yhteenkuuluvuus. Yhteenkuuluvuus yhdistetään sekä ekumeeniseen yhteyden tavoitteluun että yhteiskunnallisten, epäoikeudenmukaisten erotteluiden tekemiseen.
Opetuslapseus ei ytimeltään ole niinkään yksilön omaa kasvua kristittynä kuin liittymistä toisiin ihmisiin ja siihen työhön, jota Pyhä Henki ihmisissä tekee. Myös seitsemännen kutsun kohdalla Ross palaa kommentaarinsa keskeiseen teemaan, maailmassa ilmenevään epäoikeudenmukaisuuteen. Kristuksen kutsuun vastaaminen ei ole vain minun omaa kuulumistani Kristukselle vaan kuulumista Pyhässä, uudistavassa ja muutosta luovassa Hengessä. Tästä syystä, Ross kirjoittaa, kirkot voivat puhua toisenlaisen todellisuuden mahdollisuudesta. Samasta syystä kristillisten yhteisöjen tunnusmerkkeinä tulee olla oikeudenmukaisuus ja inklusiivisuus. Nämä tunnusmerkit ovat Rossin mukaan tehokkainta nykypäivän apologiaa.
Suhde toisin uskoviin
Kahdeksannessa kutsussa käsitellään yhtä lähetysteologian keskeisimmistä teemoista, suhdetta toisin uskoviin ihmisiin. Lähetysliikkeen tapa tarkastella toisin uskovia on muuttunut historian aikana merkittävästi. Ross osoittaa kiinnostavasti, miten sekä varhaisen lähetysliikkeen usko muiden uskontojen hiipumiseen että länsimaisen sekularismin ajatus uskontojen ylipäätään hiipumisesta ovat jääneet toteutumatta. Päin vaston, maailma on entistä uskonnollisempi ja uskonnolliset ihmiset entistä uskonnollisempia, mikä johtaa monesti uskonnollisiin ylilyönteihin ja konflikteihin.
Tästä syystä rauhan kysymykset ovat jo pitkään olleet uskontojen kohtaamisen keskiössä. Tänä päivänä lähetystyö tasapainottelee kahden välttämättömyyden välillä. Yhtäältä välttämättömyys evankelioida, toisaalta rauhan välttämättömyys. Molemmat nousevat raamatullisesta käskystä olla rauhantekijä ja julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Tasapainottelun ytimessä on sekä vahva uskonnonlukutaito ja osaaminen uskontojen välisessä kohtaamisessa mutta myös niiden ristin kantaminen, jotka kohtaavat sortoa, rasismia ja syrjintää.
Palvelijoiksi kutsutut
Yhdeksännessä kutsussa tarkastellaan Jeesuksen seuraajien vallankäyttöä. Maailmassa, joka arvostaa ennen kaikkea valtaa ja vaurautta, Kristuksen opetuslapsia kutsutaan olemaan palvelijoita. Myös tämä osio tuo yhteen osittain jännitteisiä opetuslapseuden ulottuvuuksia. Minkälaista on johtajuus, joka ilmenee palvelemisena? Mitä on palvella koko maailmaa, mutta olla samalla juurtunut kirkon elämään? Aikaisempien osioiden tapaan myös vallankäyttöä koskevassa tekstissä nostetaan esiin markkinatalouden vaihtoehtoinen agenda, jossa johtajat tavoittelevat ennen kaikkea valtaa ja vaurautta. Muutoksessa oleva opetuslapseus on vallan käytön suhteen itsekriittistä. Se kysyy, miten käytämme valtaa, miten jaamme johtajuutta ja miten olemme kumppaneita Jumalan lähetyksessä?
Muutoksessa oleva opetuslapseus on vallan käytön suhteen itsekriittistä.
Raja-aitojen kaatamista
Arushan kutsun kymmenes osa palaa uudestaan oikeudenmukaisuuden ja syrjäytymisen teemaan. Jeesuksen seuraajia kutsutaan kaatamaan ihmisiä erottavat aidat ja vastustamaan uusien raja-aitojen pystyttämistä. Tämän kutsun välittömänä taustana on erilaisten ihmisryhmien pakotettu siirtyminen omilta asuinalueiltaan sodan, nälänhädän tai muiden syiden takia. Rajojen rakentamisen sijaan Raamatun esimerkit ohjaavat vieraanvaraisuuteen. Raamatun näkökulmasta Jumala vastaanottaa vieraanvaraisuudessaan niin enemmistöt kuin vähemmistötkin.
Kaikki on kutsuttu yhtä lailla osallistumaan Jumalan lähetykseen.
Valta, ristin teologia ja evankeliumin arvot
Yhdestoista kutsu käsittelee samaa teemaa, nyt ristin teologian näkökulmasta. Ristin seuraaminen haastaa elitismin, etuoikeudet ja henkilökohtaisen ja rakenteellisen vallan. Ristin teologian näkökulma muistuttaa siitä, että evankeliumin arvot, jotka korostavat jokaisen yhtäläistä arvoa ja jossa kaikki kutsutaan osallistumaan, ovat toiset kuin maailman arvot. Tästä syystä opetuslapseus on ”kallista” (costly). Evankeliumin arvot eivät ole välittömästi ymmärrettäviä tai helposti vastaanotettavia.
Kommentaarissaan Kenneth R. Ross muistuttaa, että opetuslapseus ei ole ensisijaisesti poliittista aktiivisuutta tai tietyn uskomusjärjestelmän ylläpitämistä, vaikka kumpikin voi olla seurausta opetuslapseudesta. Opetuslapseus on ennen kaikkea henkilökohtainen, muutosta tuova kohtaaminen Kristuksen kanssa. Opetuslapseus ei voi jäädä teoreettiseksi periaatteeksi, sen on tultava arkiseksi elämäntavaksi. Ristin teologian näkökulmasta opetuslapsen elämäntapa edellyttää erityisesti vallan käytön tarkastelua. Sekä oman, henkilökohtaisen vallan käytön, että sen vallankäytön, johon osallistumme eri instituutioiden osana.
Viimeinen sana on toivo
Viimeisen sanan Arushan kutsussa saa toivo. Kahdestoista kutsu kutsuu elämään ylösnousemuksen valossa, joka tarjoaa toivon näkökulmia. Ylösnousemuksen toivo ei ole vain kuolemanjälkeinen toivo, se on myös elämänaikainen toivo. Samalla Ross muistuttaa, että kristillinen toivo ei ole pinnallista optimismia, joka kieltäytyy tunnistamasta elämän kovuutta. Kristillinen toivo on realistista toivoa. Se on muutoksen ja uusien mahdollisuuksien toivoa.
Arushan teologinen anti suomalaiseen keskusteluun
Arushan kutsu-asiakirja on hyvin lyhyt ja sen teologian vaikuttavuutta on vaikea vielä arvioida. Joitakin alustavia näkökulmia tekstin vaikuttavuudesta tai annista voidaan kuitenkin jo nostaa esiin.
Kirkkojen maailmanneuvosto on ekumeeninen toimija, joka tuo työskentelyssään yhteen jopa omaa jäsenkuntaansa laajemman joukon eri taustoista tulevia kristittyjä. Esimerkiksi kahdessa viimeisessä Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin konferenssissa Ateenassa 2005 ja Arushassa 2018 läsnä on ollut täysivaltaisia osallistuja paitsi Kirkkojen maailmanneuvoston jäsenkirkoista myös Katolisesta kirkosta, evankelikaalisista ja helluntaikirkoista. Lähetysteologiset asiakirjat eivät ole syntyneet Kirkkojen maailmanneuvoston toimistossa Genevessä vaan Kirkkojen maailmanneuvostoa laajemmissa kristittyjen kohtaamisissa.
Kansainvälisissä kohtaamisissa tulevat esiin yhtä aikaa teologian tekemisen paikallisuus ja kansainvälisyys. Kristityt kokoontuvat seurakunnaksi aina tietyssä ajassa ja paikassa, mutta eivät koskaan erillään toisistaan. Ekumeeninen (lähetys)teologia ei ole teologian erityslaji vaan muistutus siitä, miten eri taustoista tulevat kristityt pyrkivät sanoittamaan evankeliumia ja elämään evankeliumia omassa ympäristössään ja silti yhteydessä toisiinsa.
Lähetysteologisten asiakirjojen tarkastelu kiinnittää huomiota siihen, miten teologinen ajattelu on aika- ja paikkasidonnaista, kehittyvää ja muuttuvaa. Jotkin teemat, esimerkiksi Yhdessä kohti elämää -asiakirjassa (2013) esiin nostettu ”marginaalien missio” ovat herättäneet kriittistäkin keskustelua ja saanet uusia muotoiluja (kts. Kati Kemppaisen artikkeli). Toisaalta jotkut käsitteet, esimerkiksi suomalaisessa missiologisessa keskustelussa paljon käytetty holistisen (kokonaisvaltaisen) mission käsite, ei esiinny asiakirjassa kertaakaan. Sen sijaan asiakirja nostaa esiin ajatuksen ”koko elämän opetuslapseudesta” (whole-life discipleship). Asiakirjan käsitys evankeliumin hyvästä sanomasta on myös kokonaisvaltainen. Se julistaa elämän voittoa kuolemasta ja oikeanlaista suhdetta Jumalaan, toisiin ihmisiin ja koko luotuun todellisuuteen.
Yksi tekstien keskeisistä läpileikkaavista teemoista on yksisuuntaisen, vallan keskiöstä suuntautuvan toiminnan korvautuminen vastavuoroisella ja dialogisella toiminnalla. Vastavuoroisuus ja dialogisuus perustuvat oikeudenmukaisuuden arvoon, joka ymmärretään nimenomaa raamatullisena arvona.
Kasteessa ihminen on kutsuttu opetuslapseksi, siis oppimaan ja muuttumaan. Vastavuoroinen ja dialoginen lähestymistapa ei vaikuta vain häneen, jota palvellaan tai jolle julistetaan evankeliumiin vaan myös häneen, joka palvelee tai julistaa. Pohjoisella pallonpuoliskolla, kristinuskon entisessä keskuksessa, nykypäivän ja tulevaisuuden haasteena on, miten me pystymme olemaan vastavuoroisessa, profeetallisen evankelioivassa suhteessa eri paikoista ja eri taustoista tuleviin ihmisiin.
Jaa artikkeli: