Tutun siunauksen äärellä avautuu kolmiulotteisia näkymiä omaan, seurakunnan ja koko maailman elämään. Kirkon lähetystyön keskuksen sarja pyhäpäivien teksteistä jatkuu. Missionaarinen seurakunta ei elä vain itseään varten, vaan koko maailmaa.
Herra sanoi Moosekselle:
”Sano Aaronille ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin, lausukaa sille näin:
– Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,
Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.”
(4. Moos. 6:22-27)
Tuttuakin tutumpi siunaus johtaa ajatukseni kolminaisuuteen ja kolmiulotteisuuteen. Omassa yhteydessään neljännessä Mooseksen kirjassa siunaus on jotenkin irrallisen oloinen. Se on kuitenkin osa monessa kohtaa Vanhaa testamenttia esiin tulevaa siunauksen perinnettä, johon kristityt ovat liittyneet. Muutama ajatus tästä siunauksesta.
Hei sinä yhteisö
Sen johdannon ja puhuttelumuodon välissä on jännittävä yhteys: johdannossa puhutaan kokonaisesta kansasta, mutta itse siunaus on yksikkömuodossa. Tämä korostaa kauniilla tavalla yhteisöllisyyttä. Jumalan kansassa ei ole kyse vain yksilöiden yhteenliittymästä, vaan jostain isommasta, niin isosta, että sitä voi puhutella lähes persoonana. Vaikka käsikirjassa (ja siitä käydyssä keskustelussa) on korostettu monikon toisen persoonan käyttämistä, olisi toki raamatullista käyttää tätä yksikkömuotoakin. Tosin johdanto siunaukseen voisi silloin olla myös yhteisölliseen ajatukseen johdattava: ”Ota sinä Jumalan seurakunta vastaan siunaus.” Näin ilmaistuna ajatus on koukeroinen, mutta siunauksen yhteisöllisyys olisi joka tapauksessa hienoa saada näkyviin.
Herran siunauksessa ei ole viittausta tämän pyhän aiheeseen eli kolminaisuuteen, enkä halua sitä väkisin siihen liittää. Kolminaisuuden näkyminen ei ole tässä kohtaa oleellista. Kristittyinä me kuitenkin lausumme tämän siunauksen ajatellen kolmiyhteistä Jumalaa. Onhan myös kolminaisuuden persoonat yhteydessä toisiina, kuten kuvana oleva Rublevin ikoni hyvin tuo esille. Siinä on kaiken rakkauden lähde.
Olen viime aikoina ajatellut kolminaisuutta kolmiulotteisuuden kautta. Tämä Herran siunauskaan ei kosketa vain ihmisen hengellisyyttä, vaan kokonaisuutta. Luojana, Lunastajana ja Pyhänä Henkenä Jumala on koko ihmisen Jumala: ruumiin – henkisyyden – hengellisyyden, ulkoisen – sisäisen – yhteisöllisen Jumala. Jumala ei pelasta vain jotain osaa meistä, vaan meidät – vieläpä koko luomakunnan.
Siunauksen kaksi ulottuvuutta
Herran siunausta ei varmaankaan kannata analysoida puhki, onhan kyseessä myös runollinen teksti. En silti malta olla ajattelematta sen säkeitä kokonaisuuksina, kahtena toisiaan täydentävänä parina. Siunauksen parina on varjelus. Liitän sen siihen, että siunattuna oleminen on tyytyväisyyttä, onnea, joskus jopa menestystä. Tällaisen saamisessa on vaarana itseriittoisuus ja sisäänpäin kääntyminen. Jos seurakunta (tai yksittäinen kristitty) keskittyy pitämään huolta vain omasta hyvästä olostaan, se unohtaa missionaarisen kutsumuksensa. Meidän on syytä muistaa myös niitä opetuksia, joissa puhutaan ruumiin yhteydestä. ” Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.” Missionaarinen seurakunta elää myös muita varten.
Kasvojen kirkastaminen, paljastaminen ja toisaalta armollisuus voivat myös olla pari. Raamattukin viittaa siihen, ettei kukaan voi katsoa Jumalaa ja säilyä hengissä. Jumalan pyhyys on jotain, joka on liian suurta. Siksi Jumalan on syytä olla armollinen erityisesti silloin, kun hän paljastaa itsensä. Joskus ehkä juuri siksi, että kirkastettu Jumala ei välttämättä olekaan suuri ja valoisa, vaan ristiinnaulittu ja pimeyden peittämä. Sellaisen Jumalan läsnäolo voi olla niin hämmentävää, ettemme kestä sitä. Siksi tarvitsemme armoa.
Kasvojen kääntäminen on vanha tapa ilmaista hyväksyntää ja yhteyttä. Siitä voi seurata se rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Ja toisaalta siitä voi seurata sellainen ymmärrys, joka täyttää rauhalla ja mahdollistaa rauhan. Jumala osoittaa hyväksyntäänsä minulle ja kanssaihmisille, siksi minäkin voin hyväksyä lähimmäiseni ja pyrkiä rauhaan hänen kanssaan. Jälleen on kyse ennen kaikkea yhteisön suhteesta Jumalaan ja tämän suhteen vaikutuksista yhteisölle. Terve yhteisö on avoin ja hyväksyvä.
Ja se kolmas ulottuvuus
Kaiken kaikkiaan tämä siunaus ei ole vain minua tai seurakuntaa varten. Psalmin kirjoittaja tuo siihen lisänäkökulman, jota pidän erittäin tärkeänä. ” Silloin koko maa oppii tuntemaan sinun tiesi, Jumala, ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat.” (Psalmi 67). Meitä ei siunata siksi, että meillä olisi hyvä. Meidät siunataan siksi, että voisimme olla siunaukseksi koko maailmalle.
Tähän meidät johdattaa myös tuttu lähetyskäsky. Sekään ei tähtää vain siihen, mitä me saamme aikaan tai mitä evankeliumi merkitsee meille. Lähetyskäsky tähtää siihen, että kaikki kansat saavat kokea evankeliumin.
Jaa artikkeli: