Osallistuin lokakuussa Helsingin Seurakuntayhtymän järjestämälle matkalle Omanin pääkaupunkiin Muscatiin. Matka suuntautui Muscatissa sijaitsevaan Al Amana -keskukseen, joka keskittyy nykyään työssään erilaisten maailmankatsomusten ja uskontojen välisen dialogin lisäämiseen.
Matkan tarkoituksena oli tutustuttaa meitä nuoria aikuisia uskontodialogiin ja rauhantyöhön oman suomalaisen yhteiskunnallisen, kulttuurillisen ja uskonnollisen kontekstimme ulkopuolella. Tarkoituksena oli luoda ymmärrystä uskontojen moninaisuudesta ja siitä, kuinka uskontojen välinen vuorovaikutus voi toimia kristillisen kulttuuriympäristömme ulkopuolella, ja reflektoida tätä omaan kontekstiimme.
Al Amana nykyinen toiminta perustuu ihmisten yhteen saattamiseen. Tarkoitus on olla kohtaamispaikka, jossa erilaiset maailmankatsomukset voivat nähdä ja kuulla toisiaan ja luoda ymmärrystä ja empatiaa kohtaamisten kautta.
Al Amana -keskus on alun perin yhdysvaltalaisten lähetystyöntekijöiden perustama keskus 1890-luvulla, jonka keskeiseen toimintaan kuului aluksi koulut ja sairaanhoito, kunnes ne myytiin Omanin valtiolle. Nykyään iso osa keskuksen rahoituksesta tulee Yhdysvalloista ja erityisesti Protestant Church of America’lta. Suomessa Suomen Lähetysseura rahoittaa Al Amana -keskuksen työtä vielä vuoden 2025 loppuun.
Matkan kiteyttävänä ajatuksena läpi viikon oli ”on mentävä kauas nähdäkseen lähelle”. Toisinaan on hyvä puhkaista oma kupla ja kurkistaa sen ulkopuolelle. Käydä katsomassa kuinka asioita hoidetaan toisella puolella maapalloa, minkälaisia rakenteita ylläpidetään ja arvostetaan, kuinka uskontojen vuoropuheluun kannustetaan ja kuinka erilaisista lähtökohdista saapuvat asettuvat osaksi yhteiskuntaa. On arvokasta ymmärtää se, että vaikka Suomessa yhteiskunta toimii pohjimmiltaan hyvin, voi toisenlaiseen yhteiskuntaan kurkistaminen asettaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan toisenlaiseen perspektiiviin. Tästä syystä matka oli järjestetty nimenomaan kauas Omaniin, eikä esimerkiksi Tanskaan tai Saksaan.
Kohtaamisen ja kokemisen voima
Matkamme rakentui ensisijaisesti kohtaamisesta, keskustelemisesta ja kokemisesta. Luennoimisen ja tiedolla opettamisen sijaan pääsimme päivittäin konkreettisesti näkemään omanilaista elämää, arkisia ympäristöjä, kulttuuria ja kokemaan paikallisia perinteitä ja tapoja. Meille tarjottiin mahdollisuuksia kohdata ja tutustua omanilaisiin henkilökohtaisesti ja keskustella heidän kanssaan sekä arkisista asioista että syventyä yhteiskunnan rakenteisiin ja haasteisiin.
Kohtaamisien kautta rakentui mielekkäällä tavalla ymmärrys siitä, kuinka paikalliset oikeasti elävät ja toimivat. Pääsimme pintaa syvemmälle heidän ajatuksiinsa ja käsityksiinsä, arvoihin ja uskomuksiin. Kohtaamiset tekivät myös ns. ”tyhjistä hetkistä” arvokkaita. Jokainen yhdessä vietetty hetki joko keskuksen työntekijöiden tai paikallisten kanssa oli mahdollisuus oppia jotain uutta toisesta kulttuurista ja uskonnosta. Suurin osa automatkoista – joita Omanissa oli paljon, koska kaikkialle kuljettiin autoilla – kului keskustellessa joko muiden matkalla olevien nuorten kanssa tai Omanissa asuvien kanssa. Sama toistui esimerkiksi ruokaillessa, sillä yhteiset ruokailut ovat tärkeä osa omanilaista kulttuuria ja niihin kuuluu keskeisesti yhdessä oleminen.
Kristinusko Omanin kontekstissa
Oman on uskonnollisesti ja kulttuurillisesti verokkimaitaan moninaisempi. Ibadi-islamilaisuus on valtionuskonto ja suurin osa väestöstä on muslimeja, mutta myös muut uskontokunnat ovat merkittävissä määrin osa omanilaista yhteiskuntaa. Omanissa on lainsäädännöllisesti uskonnonvapaus ja ihmiset saavat vapaasti harjoittaa omaa uskontoaan. Uskonnon harjoittaminen on kuitenkin vahvasti yksityiseen tilaan rajattua, eikä uskonnon julkinen esiintuominen ole suotavaa. Uskontoa harjoitetaan suljetuilla alueilla ja muita häiritsemättä eikä maassa mitata uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumista kansallisella tasolla. Tämä luo mielenkiintoisen kontekstin kristinuskolle, ja näistä syistä Oman on erityisen hedelmällinen maa uskontojen välisen vuoropuhelun tarkasteluun.
Hyvin konkreettisella tavalla pääsimme havainnoimaan uskontoja, kun vierailimme paikallisella ”church campus” -alueella. Paikalliset kristilliset seurakunnat ovat keskittyneet eri puolille kaupunkia muutaman korttelin kokoiselle aidatuille alueille, joissa eri kirkkokuntien kirkkorakennukset ovat kylki kyljessä. Yhden kirkkorakennuksen sisällä saattaa toimia useita kymmeniä seurakuntia, jotka kokoavat ihmisiä eri puolilta maailmaa. Uskonnollisuus näyttäytyi meille olevan monen maassa asuvan kristityn arjen kulmakivi. Jumalanpalveluspäivänä kampukset täyttyivät kirkkoihin kokoontuvista ihmisistä ja toisissa kirkoissa jumalanpalveluksia järjestetään aamusta iltaan.
Osallistuimme matkamme aikana Protestant Church of Oman -kirkon jumalanpalvelukseen. Kirkkoa johtaa yhdysvaltalainen pastori Ford ja jumalanpalvelus olikin selvästi ottanut vaikutteita yhdysvaltalaisesta protestanttisesta tyylistä. Meille suomalaiseen luterilaiseen perinteeseen poiketen parituntinen jumalanpalvelus rakentui pitkälti yhdessä laulamiseen ja rukoilemiseen sekä pastorin vapamuotoiseen, yli puolituntiseen saarnaan. Miltei hurmokselliseen ilmapiiriin oli vaikea olla tempautumatta mukaan, kun ihmiset ottavat ilon irti yhdessä laulamisesta.
Maahanmuutto luo uusia rakenteita
Ei voida kuitenkaan puhua Omanin uskonnollisesta moninaisuudesta puhumatta yleisemmin maan väestönrakenteesta, koska uskontojen kirjo on lähtökohtaisesti ulkomailta tulevien siirtolaisten seurausta. Siirtolaisia on maassa monista syistä, mutta luultavasti merkittävin on maan vauhdikas kehitys, joka oli havaittavissa myös rakennustyömaiden täyttämässä Muscatin katukuvassa. Siirtolaisia tulee Omaniin erityisesti Pakistanista, Intiasta ja Bangladeshista paremman elintason perässä, sekä täyttämään paikallista vajetta työmarkkinoilla. Meille selvisi viikon aikana, että Omanin työmarkkinoilla on paljon sellaista tarvetta, esimerkiksi IT- ja rakennusaloilla, joihin paikallisilla ei yksinkertaisesti ole valmiuksia tai halua vastata.
Monet siirtolaiset ajattelevatkin olevansa Omanissa vain väliaikaisesti tekemässä töitä ja kerryttämässä vaurautta. Tämä asetelma on rakentanut Omaniin hyvin aktiivisa siirtolaisten ylläpitämiä kristillisiä kirkkoja, joilla on vahvoja kytköksiä ulkomaille. Monien seurakuntien kautta tuetaan siirtolaisten kotiseurakuntia ja perheitä kotimaissa. Seurakunnat ovat siis hengellisen yhteisön lisäksi monille side omaan kotiinsa sekä kulttuurillisesti että taloudellisesti. Jonkinlainen koti kaukana kotoa ja samalla muistutus siitä, että kotiin on tarkoitus joskus palata.
Onkin kiehtova pohtia uskonnollisten yhteisöjen roolia osana diaspora-yhteisöjä ja maahanmuuttajien kotoutumista. Omanissa islam luo rakenteet ja perustan yhteiskunnalle, mutta erilaisille uskonnoille on annettu tilat ja valmius toimia, kun väestö on kasvanut moninaisuudessaan. Suomessa taas kirkko ja kristinusko on luonut rakenteet yhteiskunnalle ja uskonnollinen monimuotoisuus on muodostunut merkittäväksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi vasta 2000-luvulla. Ennusteiden mukaan Suomen väestö tulee maahanmuuton seurauksena moninaistumaan ja tulevaisuudessa onkin erittäin relevantti kysymys, miten tähän moninaisuuteen vastataan ja sopeudutaan.
Joskus on mentävä kauas nähdäkseen kauas
Matka herätti paljon ajatuksia siitä, kuinka elämme hyvin erilaisissa maailmoissa. Viikon aikana jatkuvasti puheenaiheiksi nousi monia sellaisia asioita, joista huomasi yhteiskuntiemme rakentuvan hyvin eri tavoin. Omanilaisessa kollektiivisessa yhteiskunnassa arvostetaan mukautumista yhteisiin normeihin enemmän kuin yksilöiden vapauksia toteuttaa itseään. Seksuaalivähemmistöt tunnistetaan ja heitä suvaitaan, mutta he eivät saa oikeastaan näkyä julkisuudessa, niin kuin ei moni muukaan asia. Naisten asema on monilta osin parempi kuin monissa muissa alueen maissa, mutta pitkäaikaiset rakenteet pitävät naisia yhä alemmassa asemassa yhteiskunnassa. Ilmastonmuutokseen puuttumista ei nähdä merkittävänä tai ajankohtaisena asiana, koska öljyn ja kaasun jalostus ja myynti luo vaurautta ja hyvinvointia alueen ihmisille. Puhumattakaan Omanin poliittisesta järjestelmästä ja kansalaisten mahdollisuuksista vaikuttaa valtion asioihin.
Lopulta omat johtopäätökseni matkasta kiteytyvät lauseeseen ”on mentävä kauas nähdäkseen kauas”. Suomi on käytännössä maantieteellisesti pieni saareke, valtio kaukana pohjoisessa, irrallaan monista maailman haasteista. Ja kuitenkaan emme voi ajatella Suomen olevan irrallaan muusta maailmasta.
Meidän täytyy Suomessa olla valmiita kohtaamaan ja ymmärtämään globaalin maailman haasteita myös kaukana itsestämme. Jotta voimme käsittää minkälaisten haasteiden edessä muut maailman yhteiskunnat elävät, ja reflektoida niitä omiin haasteisiimme, tulee meidän joskus lähteä kauas ja nähdä itse konkreettisesti. Uutisten, sosiaalisen median ja Wikipedia-artikkeleiden kautta ymmärryksemme voi päästä lopulta vain hyvin pinnalliselle tasolle. Kasvokkain kohtaamisella ja tulemalla itse alttiiksi toisenlaiselle ympäristölle, voimme luoda syvempää ymmärrystä.
Mitä sitten vien matkalta omaan arkeeni ja tulevaisuuteeni? Ensinnäkin uskon, että jokainen matkaan osallistuneista kasvoi uskontojen ymmärtäjänä ja on matkan jälkeen valmiimpi kohtaamaan katsomusten moninaisuutta. Tämä voi olla käytännössä hyödyksi esimerkiksi kouluissa tai seurakunnissa, kun Suomessakin globalisaatio lisää eri uskontojen määrää ja eri katsomusta edustavien ihmisten kohtaamisesta tulee yhä useammalle arkipäivää.
Toiseksi toisenlaisen yhteiskunnallisen järjestelmän kohtaaminen antoi perspektiiviä siihen, että rakenteeksi muodostuneet asiat eivät ole koskaan muuttumattomia vaan ihmiset muuttavat toiminnallaan yhteiskuntaa, rakenteita, arvoja ja uskomuksia jatkuvasti. Uuden kulttuurin näkeminen näytti, että on muitakin tapoja toimia kuin omamme.
Kolmanneksi opin ymmärtämään, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia, vaikka omaavatkin erilaisen maailmankatsomuksen. Meitä yhdistävät samanlaiset mielenkiinnonkohteet sekä yhtäläiset epävarmuudet. Meillä on aina lopulta enemmän sellaista, joka yhdistää kuin erottaa.
Jaa artikkeli: