Kirkkojen Maailmanneuvoston yleiskokous järjestetään Saksan Karlsruhessa elo-syyskuun vaihteessa tänä vuonna. Sen yhtenä keskeisenä sisältönä ovat Arushassa vuonna 2018 pidetyn Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen kongressin jälkeen työstettyjen työryhmien raportit. Näistä osaa on jo käsitelty aiemmin Kirkkomme Lähetyksessä. Tällä kertaa tarkastelun kohteena on Transforming discipleship (Muuttuva ja muuttava opetuslapseus) -työryhmän julkaisu, joka painottaa Jeesuksen seuraamisen käytännön merkityksiä.
Arushan konferenssin keskeinen sanoma oli sen julkilausumassa, Arushan kutsussa: Hengessä eläen: kutsu muuttavaan opetuslapseuteen. Työryhmän tehtävänä oli työstää edelleen niitä näkymiä, joita tuo julkilausuma antoi. Kuvaavaa on tietyt nimistössä tapahtuneet muutokset. Alun perin kyseisen työryhmän nimi oli ”Evankelioimisen työryhmä” (Evangelism working group), nyt siis Muuttuvan ja muuttavan opetuslapseuden työryhmä (Transforming discipleship). Toinen muutos, vähän enemmän piilossa oleva, näkyy työryhmän raportin nimessä Converting discipleship: dissidence and metanoia. Sen voi lukea niin, että sana ”transforming” on korvattu sanalla ”converting”. Converting voisi viitata kääntymiseen tai käännyttämiseen. Uskon sen kuitenkin viittaavan enemmän sanan merkitykseen ”muuntuva” tai ”muuntava” (vrt. konvertteri = muuntaja). Biologiassa kyse on ilmiöstä nimeltään metamorfoosi. Painotus liittynee siis sisäiseen muutokseen, ei ulkoiseen. Ja kuitenkin tämän sisäisen muuntumisen vaikutukset näkyvät ulospäin, kääntävät maailman ylösalaisin.
Toisinajattelua ja parannuksen tekemistä
Arushan konferenssin aikainen Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri Olav Fykse Tveit totesi myöhemmin itse konferenssista, että se antoi mahdollisuuden tulla osalliseksi erilaisista hengellisyyden ulottuvuuksista. ”Sanoisin jopa, että me kaikki jaamme erilaisia ulottuvuuksia siitä, mitä on olla kirkko – mitä tarkoittaa Jeesuksen seuraaminen erilaisissa konteksteissa ympäri maailmaa.” Tähän jakamiseen ja uudelleen tarkasteluun liittyy raportin kaksi näkökulmaa. Toinen viittaa toisinajatteluun (dissidence), toinen parannuksen tekemiseen (metanoia).
Jeesuksen seuraamista halutaan siis tarkastella uusista näkökulmista. Eikä vain tarkastella vaan tavoitteena on koko käsitteen ja sen käytännön merkitysten uudelleen löytämisestä. Epäoikeudenmukaisuus, syrjäyttäminen ja haavoittuvassa asemassa olevien haasteet ovat raastavia, mutta Arushan kutsussa vakuutetaan: ”Pyhä Henki jatkaa työtään ajassamme ja kutsuu meitä pikaisesti vastaamaan henkilökohtaisella ja yhteisöllisellä kääntymyksellä sekä muutosta luovalla Jeesuksen seuraamisella.” Tämä kaikki toimii pontimena sille, miten muutos on mahdollinen ja mitä se käytännössä voisi tarkoittaa.
Työryhmä antaa muutaman esimerkin siitä, minkälaisista asioista meidän on otettava opiksi ymmärtääksemme, mitä nykyaika saattaa vaatia kirkolta ja siltä muutokselta, joka kohdistuu Jeesuksen seuraamiseen:
- Kristinuskolla oli keskeinen rooli kolonisaatiossa, ja sen pitkät varjot vaikuttavat nykypäiväänkin. Tämä näkyy joskus jopa uusien kirkkojen tavassa elää ja julistaa. Jeesuksen seuraamisen muutoksessa tärkein tehtävä on itsekritiikki ja jatkuva korjaava toiminta
- Jeesuksen seuraaminen vaatii erilaisten taitojen (talenttien) tarkastelua ja tunnustamista. Nämä tulee yhdistää Jeesuksen seuraajien elämään ja työhön.
- Muuttuneita Jeesuksen seuraajia kutsutaan uuteen suhteeseen Jumalan, toinen toisensa ja maan kanssa. Tämä vaatii syvällistä tarkastelua ja toimintaa, sillä koko luomakunta huokailee rikkoutuneista ja sopimattomista suhteista. Pyhä Henki voi korjata nämä rikkoutuneet suhteet.
- Arushan kutsu antaa raamatullisen kehotuksen Jeesuksen seuraajille olla näkyvä ja haavoittuva Kristuksen ruumis. Tällä tavoin ihmisiä voidaan opettaa ymmärtämään omaa murtuneisuuttaan ja sitä, että myös heidät kutsutaan Kristuksen tuomaan elämän täyteyteen.
- Jeesuksen seuraajien hengellisyydessä (”toisinajattelija-seuraamisessa”), tarvitaan juurtumista Jeesuksen Henkeen, ei tämän maailmanajan henkiin.
Imperiumeja vastustamaan
Meitä haastetaan huomaamaan, että Jumalan Henki toimii yllättävissä paikoissa, paikoissa, joita perinteisesti ei pidetä minään. Marginalisoidut, alkuperäiskansat ja maahanmuuttajien kirkkoyhteisöt kukoistavat evankeliumin toivossa ja ilossa rasismin ja muukalaisvihan edessä. Kansat, joiden kasti, kyky, seksuaalisuus tai sukupuoli tekee heistä uskonnollisen väkivallan kohteet, kokoontuvat yhteisöihin, jotka osoittavat olevansa Jumalan rakastamia ja vastaavat Hänen rakkauteensa. Niinpä meidän tulisi huomata, että uskontunnustuksemme vie meidät parannukseen, uuteen suuntautumiseen ja uuteen suuntaan. Kyse on siitä, miten tämä kaikki näkyy käytännössä. Ei riitä, että kertoo olevansa ”ei-rasisti”. Meidän tulee olla ”antirasisteja”. Ei riitä, että harmittelemme luonnolle aiheuttamaamme pahaa. Meidän on alettava elää niin, että tuomme eheyttä ja helpotusta luonnolle.
Jumalan rakastaminen toisissa ja luomakunnan rakastaminen Jumalan rakastettuna kääntää meidän maailmamme, kirkkomme ja Jeesuksen seuraamisemme ylösalaisin. Siksi voimme toimia toisinajattelijoina niissä ympäristöissä, joissa elämämme. Raportti – kuten koko Arushan kutsu – ottaa vahvasti kantaa ”imperiumeihin”. Imperiumilla viitataan imperialistisiin järjestelmiin, joissa Jumalan valta on korvattu ihmisen tai rahan vallalla; diktaattoreihin, joiden valta yhdistää neoliberalistista talousvaltaa ja fasistista poliittista järjestelmää. Nämä kaikki voivat olla ja ovat usein olleet varsin houkuttelevia ja vaikuttavia niin, että kristityt ja kirkot ovat mukailleet niitä. Siksi meitä kutsutaan toisinajatteluun myös kirkon sisällä:
”Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa niiden järjestelmien ja varmuuksien jättämistä taakse, jotka tähän mennessä ovat olleet meille annettuja. On astuttava ulos poliittisista ja uskonnollisista järjestelmistä ja kiistettävä niiden hallitsevat väitteet. Jeesuksen kutsu vastustaa kaikkien uskonnollisten ja poliittisten valtojen aikaisempia kutsuja. Jeesuksen seuraaminen on toisinajattelua. Kuten Jeesus uudistaa seuraajansa, niin meidän tulee uudistaa perinteittemme elävät kivet.”
Rakkauden tähden rakastamaan
Raportti ei todellakaan päästä helpolla. Se on täynnä mahtipontisia, mutta myös varsin suoria ajatuksia siitä, miten kristittyjen tulisi toimia nykyajassa. Lopuksi se nostaa esiin Karlsruhen yleiskokouksen teeman: Kristuksen rakkaus johtaa maailman sovintoon ja ykseyteen. Rakkauden merkityksestä ja vaikutuksesta kertoo jo Kolmiyhteisen Jumalan olemus. Isä ja Poika ja Pyhä Henki rakastavat toinen toistaan. Tätä rakkautta Jumala myös jakaa meidän kanssamme. Raportin mukaan myös Kristus haastaa meitä elämäntapaan, jota leimaa rakkaus (Joh. 13:34–35). Toisten pelkäämisen ja vihan ideologioiden täyttämässä maailmassa yleiskokouksen teema kutsuu radikaaleihin toimiin: villitsemään maailmaa, kuten Jeesuksen varhaiset seuraajat tekivät (Apt. 7:4–9).
Se kehottaa meitä ottamaan sovinnon ja ykseyden tehtävän (Ef. 1:10; 5:18–19) vakavasti.
P.S. Opetuslapsia vai Jeesuksen seuraajia
Olen pyrkinyt tässä kirjoituksessa johdonmukaisesti käyttämään ilmaisua ”Jeesuksen seuraajat” korvaamaan sanaa ”opetuslapsi”. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, ettei englannin sanalle ”discipleship” ole olemassa luontevaa käännöstä. Sanan ”disciple” voisi kääntää sanalla ”opetuslapsi”, mutta sekään ei tee oikeutta itse asialle. Suomenkielisten raamatunkäännösten vaikutuksesta olemme tottuneet puhumaan opetuslapsista. Lapsista ei kuitenkaan ollut kyse apostolien kohdalla eikä usein nykyäänkään. Oppilas sana on oikeampi (vrt. UT2020 käännös, jossa se korvaa opetuslapsi -sanan), mutta siitä taas on vaikea muodostaa vastaavaa ilmaisua kuin opetuslapseus.
Meille keskeisin kohta opetuslapseudesta puhuttaessa on Matt. 28:ssa oleva ns. kaste ja lähetyskäsky. Siinä käsketään tekemään opetuslapsia. Oma ajatteluni on tässä kohtaa ollut varsin yksilökeskeinen. ”Opetuslapseuttamisessa” olisi siis kyse yksittäisten ihmisten johtamisesta kristinuskoon. Tämä ei kuitenkaan vastaa alkuperäistä merkitystä edes suomenkielisessä versiossa. Siinähän todetaan, että meidän tulee tehdä ”kansat opetuslapsiksi” (tai ”kaikista kansoista minun oppilaitani” UT2020 käännöksessä). Ei siis ihme, että Lutherinkin käännöksessä sanottiin: ” opettakaa kaikkia kansakuntia”. Vaikka tällä lukutavalla ei olekaan kovin paljoa ollut kannatusta, on uusin saksankielinen käännös palannut tähän ajatukseen.
Vielä voisi todeta sen, että opetuslapseudesta on varsin vähän erittelevää ja käsitettä avaavia kirjoituksia suomeksi. Lähes kaikissa otetaan itsestäänselvyytenä, että sanalla on vain yksi merkitys – se, jonka kirjoittaja sille antaa. Usein tuo merkitys liittyy ihmisen jumalasuhteeseen tai hengelliseen elämään. Oma lukunsa on niillä kirjoituksilla, joissa opetuslapseudesta tehdään eräänlaista paremman kertaluokan kristillisyyttä: on olemassa kristittyjä ja sitten opetuslapsia, jopa ”todellisia opetuslapsia”.
Jeesuksen seuraaminen sen sijaan on varsin hyvin siedetty ilmaus. Siinä omasta mielestäni tiivistyy oleellinen. Kuten jo David Bosch totesi, Matteuksen evankeliumin käsky opettaa noudattamaan kaikkea, mitä Jeesus oli käskenyt noudattaa, ei koskenut vain hänen puheitaan. Jeesuksen seuraamisessa on kyse koko Jeesuksen elämässään antamasta esimerkistä.