Rakkauden kaksoiskäsky on laajalti tunnettu elämänohje. Elina Hellqvist pohtii ekumeenisen lähetyspyhän aineiston äärellä rakkautta ja sen toteuttamista. Mitä tekemistä rakkaudella, lailla, pelolla ja käskyllä on tekemistä keskenään?
”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
(Mark. 12:28–31)
Ekumeenista lähetyspyhää vietetään jälleen 10.-11.10.2020
Ekumeenista lähetyspyhää vietetään jälleen ensi pyhänä, lauantaista sunnuntaihin. Lähetyspyhä korostaa yhteistä rukousta kaikille kristityille kuuluvan lähetystehtävän puolesta. Tavoitteena on vahvistaa kristittyjen yhteistä todistusta, todistusta, keskinäistä rauhaa, sovintoa ja rakkautta. Toiveena on innostaa erityisesti nuorisoa lähetysvastuuseen. Lähetyspyhää on vietetty vuodesta 1999 alkaen.
Lisää tietoa ekumeenisesta lähetyspyhästä löydät täältä: Ekumeeninen lähetyspyhä – ekumeniska missionshelgen
Tämän vuoden ekumeenisen lähetyspyhän teema on rakkauden laki. Lähetyspyhää varten on valmisteltu ekumeeninen aineista, jonka löydät täältä: Lähetyspyhä 2020: Rakkauden kaksoiskäsky
Ekumeenisen aineiston on valmistanut työryhmä, johon Suomen Ekumeeninen Neuvosto, Suomen Lähetysneuvosto ja Suomen vapaakristillinen neuvosto ovat nimenneet edustajansa.
Sisältyykö rakkauteen pelkoa ja käsky?
Ensi ajattelemalla rakkaus ja laki sopivat samaan lauseeseen kovin huonosti. Laki on sarja määräyksiä, kehotuksia ja kieltoja. Niiden noudattaminen perustuu velvollisuudentuntoon ja rangaistuksen pelkoon. Rakkaus taas on tunne, joka tulee ja valtaa ihmisen joskus ennalta varoittamatta, usein hyvin kokonaisvaltaisesti ja saa järkevänkin ihmisen käyttäytymään joskus kovin höpsöllä tavalla.
Tämän päivän Vanhan testamentin lukukappaleessa yhteen liitetään Herran pelkääminen, hänen teitään vaeltaminen, rakastaminen ja palveleminen. Uuden testamentin lukukappaleessa maailman rakastaminen ja Isän Jumalan rakkauden kohteena oleminen asetetaan vastakkain. Myös päivän evankeliumissa rakastamaan käsketään, sitä ei kuvata tunteena.
Rakkaus ei kieltämättä näytä rakkaudelta, jos se kuvataan tai näyttäytyy pelkäämisenä, käskemisenä ja kaikesta omasta luopumisena. Jumalan rakkaus on kuitenkin jotakin aivan muuta. Ja samaan aikaan, rakastamaan meitä kristittyjä todella päivän evankeliumissa käsketään.
Millaista on Jumalan rakkaus?
Raamattu kertoo meille monin tavoin Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä ja koko luomakuntaa kohtaan. Sen voi tiivistää tuttuun pienoisevankeliumiin: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Monella kristityllä on omakohtainen tunnekokemus siitä, että näin todella on. Jossakin elämän hetkessä Jumalan rakkaus on ollut hyvin kouriintuntuvalla tavalla kosketeltavissa, toiset ovat kokeneet Jumalan johdatuksen vahvasti oman elämänsä vaiheissa ja kolmansille Jumalan rakkaus on tullut todelliseksi jonkun toisen ihmisen välityksellä.
Väittäisin, että Jumalan rakkauden valtavuuden ja vaikuttavuuden kokenut ihminen ei asettaisi kysymysmerkkiä otsikkoni perään, hänelle ei ole ristiriitaa siinä, että valtavan, sanoin kuvaamattoman rakkauden kohteena oleminen herättää halun myös noudattaa Jumalan lakia ja pyrkiä elämään hänen tahtonsa mukaan. Sen toki tiedämme, miten vaikeaa se on ja miten usein siinä itse kukin epäonnistuu, mutta se on oman saarnansa väärti.
Mutta ympärillämme, sekä aivan lähellä että kaikkialla maailman äärissä elää ihmisiä, jotka eivät ole vielä kokeneet Jumalan rakkautta omalla kohdallaan. He tekevät päätelmänsä kristinuskon Jumalasta ja kristinuskon rakkauden luonteesta meidän kristittyjen ja meidän toimintamme kautta. Se, miten me elämme, toimimme ja opetamme, on heille kertomus siitä Jumalasta, johon me uskomme.
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
Siis: miten me elämme, toimimme ja opetamme, kertoo toisille ihmisille siitä Jumalasta, johon me uskomme. Ja väitän, että juuri tässä järjestyksessä. Meidän elämämme ja tekomme kertovat toisille ihmisille paljon enemmän kuin se, mitä opetamme.
Ja tässä me kristityt olemme valitettavasti monta kertaa epäonnistuneet. Siksi onkin ajattelemisen arvoinen asia, että juuri rakkauden laista kertovana pyhänä vietetään ekumeenista, kristittyjen yhteistä lähetyspyhää. Meidän tehtävämme on osallistua Jumalan lähetykseen, Missio Dei. Tämä tehtävä on paljon suurempi kuin meidän erilaiset, keskinäiset painotuseromme, teologiset korostuksemme ja suoranaiset erimielisyytemme.
Kristittyjen yhteinen lähetystehtävä ei suuntaudu pelkästään kauas maailmalle, vaan se alkaa aivan kotiovelta, joskus jo oman keittiön ruokapöydän äärestä. Pääkaupunkiseudulla on jo alueita, joissa kirkkoon kuuluu enää vain 40 % alueen asukkaista. Moni kirkon jäsenkin elää aika kaukana seurakunnan elämästä ja seurakunnan yhteydestä.
Millainen kuva kristillisestä uskosta ja Jumalan rakkaudesta välittyy näille ihmisille kristityksi aktiivisesti identifioituvien ihmisten kautta? Herättääkö kristittyjen tapa elää ja olla vuorovaikutuksessa niin keskenään kuin ulospäin halun tutustua paremmin kristinuskoon ja kristinuskon Jumalaan, vai ajaako se heitä kauemmaksi? Onko meidän opetuksemme enemmän lailla kovistelua vai rakkaudella luokseen kutsuvaa?
Itsetutkiskelun paikka
Pohdin rakkauden ja lain yhteyttä valmistellessani saarnaa Hyvinkään kirkon messuun ensi sunnuntaina. Ehkäpä näistä ajatuksista on iloa myös jollekulle toiselle saarnatehtävään valmistautuvalle. Rakkauden saarnaa ja rakkauden lain koulua joudun harjoittelemaan arkisen elämän piirissä joka päivä, niin työssä, vapaa-ajalla kuin perheen piirissä.
Oman arjen pyörityksessä rakkaudesta uhkaa joskus tulla loppumaton vaatimusten lähde. Yhä uudelleen tulen muistutetuksi myös rakkauden kaksoiskäskyn kolmannesta osasta, ”niin kuin itseäsi”. Ajattelen, että tuo koskee sekä käskyn ensimmäistä että toista osaa. Jumalan ylitsevuotava rakkaus koskee myös minua, ja jotta en sitä unohtaisi, siitä täytyy ammentaa mieluiten joka päivä Raamatun sanan, rukouksen ja kristittyjen yhteyden kautta. Ehtoollisen sakramentissa yhdistyvät kaikki nämä kolme. Näinä maailmanaikoina yhteen kokoontuminen ja ehtoollisen viettäminen ei ole yhtä mutkatonta kuin aiemmin, mutta sitäkin merkityksellisempää.
Lähimmäisten osoittama rakkaus ja hyväksyntä puhuvat vahvemmin kuin mikään opetus ja puhe. Rakkauden vastaanottamistakin pitää opetella, palvelemisesta nyt puhumattakaan.
Onneksi rakkaus ei kulu käytössä eikä vähene eteenpäin jakamisella!
Jaa artikkeli:Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä” (Joh. 15:12