Olen antirasisti -kampanja antoi hyvä syyn tarttua muutama vuosi sitten julkaistuun Minna Heimolan Raamattu ja rasismi -kirjaan. Millaisia ajatuksia herättää kirjan lukeminen maailmassa, jossa vedetään kiihtyvällä tahdilla jakolinjoja ”meidän” ja ”niiden” välille?
Muualla – ja meillä
Minna Heimola kertoo kirjan esipuheessa vierailun Etelä-Afrikkaan antaneen kipinän kirjan kirjoittamiseen. Hän tutustui matkallaan raamatuntulkintoihin, joilla reformoitu kirkko tuki apartheidia. Toisaalta hän hän havaitsi, miten monet eteläafrikkalaiset kristityt kyseenalaistivat näitä apartheidia tukevia ja muita liian yksioikoisia tulkintoja. Siirtomaavallan ja rotuerottelun ajat opettivat raamatunlukijat kovimman kautta kriittisyyteen.
Etelä-Afrikassa näkyväksi tullut jännite kulkee halki kirjan. Raamattua on käytetty tukemaan sekä rasismia että taistelua sitä vastaan. Toisinaan Raamattua ja jopa sen samoja kertomuksia ovat lukeneet sekä sortajat että sorretut. Toiset ovat hakeneet Raamatusta tukea – usein ympäröivästä kulttuurista omaksutulle – ajatukselle omasta ylivertaisuudestaan, toiset ovat nähneet sen puhuvan ihmisten tasavertaisuuden puolesta.
Heimola esittelee tapauksia antiikista tähän päivään. Maantieteellisesti kirjassa liikutaan Raamatun syntysijoilta laajemmin Välimeren alueelle, Eurooppaan ja Atlantin taakse. Monet tapauksista ovat globaalin tason tunnettuja ilmiöitä. Tällaisia ovat mm. eurooppalaisten toiminta Amerikoissa uuden ajan ensimmäisillä vuosisadoilla, orjakauppa, antisemitismi ja apartheid. Heimola nostaa esille myös Raamatun käytön suomalaisen venäläisvihan ja saamelaisiin kohdistetun halveksunnan yhteydessä. Rasistiset asenteet ovat vaikuttaneet lähellä ja kaukana.
Me ja ne
Monien kirjan esittelemien tapausten ytimessä on selvärajaisesti määriteltävä raja ”meidän” ja ”niiden” välillä. Ulkonäöltään, tavoiltaan ja tottumuksiltaan omasta ryhmästä poikkeavat ihmiset ovat ennakkoluulojen ja syrjinnän kohteita. Rajoille ja niiden eripuolilla olevien ihmisryhmien eriarvoisuudelle on haettu tukea niistä raamatunkertomuksista, joissa jakolinjat ovat vahvoja. Tällaisia ovat esimerkiksi kertomukset Kainista ja Aabelista, Baabelin tornin rakentamisesta, Iisakista ja Ismaelista, Kanaanin kiroamisesta ja luvatun maan valloituksesta.
Raamatunkertomusten tulkintaan on toisinaan liitetty spekulaatioita varsinaisten tekstien ulkopuolelta, esimerkiksi kirjan esittelemät tulkinnat Haamin synnistä ovat erittäin villejä. Joskus käännösvirheet ovat ohjanneet tulkintaa rasistiseen suuntaan. Esimerkiksi Mooseksen kasvojen loiste on muuttunut käännösvirheen myötä sarviksi ja johtanut juutalaisvastaisissa kirjoituksissa koko kansan kuvailemiseen sarvipäisinä paholaisina. On myös ilmeistä, että monet ympäristössä vaikuttaneet ennakkoluulot ovat vaikuttaneet tulkintoihin. Heimola osoittaa, että jo muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten toimintatavoissa näkyi ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan.
Monessa tapauksessa merkittävää on se, mihin joukkoon raamatunlukija itsensä sijoittaa. Alkuperäiskansoja Amerikoissa sortaneet ja surmanneet konkistadorit ja uudisraivaajat pitivät itseään luvatun maan valloittajina, joilla oli oikeus koviinkin toimiin. Orjien omistajat vetosivat Haamin syntiin, kun taas orjat odottivat vapautusta Babylonian vankeudesta tai Danielin tavoin leijonien luolasta. Kirjan esittelemät mustat teologiat ovat tämän kysymyksen suhteen mielenkiintoisia. Ne tiedostavat toisinaan hyvinkin tarkasti kertomuksissa vaikuttavat valtarakenteet ja jännitteet eivätkä kulje yksinkertaisten tulkintojen tietä.
Jotkut esitetyt tulkinnat hätkähdyttävät. Esimerkiksi kertomus Filippoksesta ja etiopialaisesta hoviherrasta (Ap.t. 8:26–40) nähdään usein merkittävänä esimerkkinä rajanylityksistä, joihin Kristuksen seuraaminen hänen oppilaitaan johti. Tälle kertomukselle on löytynyt tulkitsijoita, jotka uskoivat etiopialaisen muuttuneen kasteessa iholtaan – tai ainakin sielultaan – valkoiseksi. Ajatus valkoihoisten ylivertaisuudesta mustaihoisiin nähden on tullut osaksi tulkintaa.
Hyvä eksegetiikka on rasisminvastainen teko
Kirja osoittaa hyvän raamatuntutkimuksen ja muun teologian merkityksen kirkolle. Heimola korostaa vastuullisten tulkintojen merkitystä. Raamatussa on kohtia, joissa vastakkainasettelut ovat ilmeisiä ja joissa retoriikka on voimakasta ja viholliskuvia vahvistavaa. Tutkimus auttaa näkemään tekstien syntytilanteen merkityksen rajoja luovan ja niitä vahvistavan retoriikan takana. Kun tekstejä luetaan uusissa tilanteissa, tulee alkuperäisen retoriikan luonne tiedostaa.
Kirjan lukeminen laittaa pohtimaan lähetyksen suhdetta erilaisiin tulkintoihin Raamatusta. Kirja nostaa esille kolonialismin ajan lähetyksen virheitä. Ajatus kristikunnan uskonnollisesta ja kulttuurisesta ylivertaisuudesta on heijastunut Raamatun tulkintoihin ja toimintaan. Toisaalta kirja löytää samasta lähetyshistoriasta myös esimerkkejä Raamatun motivoimasta taistelusta sortoa ja rasismia vastaan. Jännite on vahva.
Rasismi ei valitettavasti ole historiaa kirkonkaan piirissä. Maailmanlaajuiseksi kasvanut kristinusko on toki poistanut monia rajalinjoja. Kirkon strategia Ovet auki toteaa, että tarvitsemme tietoisuutta kristinuskon globaalista kehityksestä. Kristinuskon globaali identiteetti on vahva lääke rasistisia Raamatun tulkintoja vastaan. Se toimii peilinä, joka auttaa huomaamaan omat rajoitukset. Se auttaa myös löytämään suhtautumistapoja muihin uskontoihin ja katsomuksiin.
Raamattu ja rasismi on yleistajuinen ja merkittävään aiheeseen pureutuva kirja. Sen lukeminen auttaa lukemaan ja tulkitsemaan Raamattua niin, etteivät omat tulkinnat päädy varoittaviksi esimerkiksi tulevaisuudessa kirjoitettavien vastaavanlaisten kirjojen sivuille.
Minna Heimolan haastattelun vuodelta 2017 voi kuunnella Yle Areenassa: Jakso 1: Raamattu ja rasismi | Audio Areena (yle.fi) . Jakso on osa kahdeksanosaista kokonaisuutta ”Rotuopin kahdeksat kasvot”.
Jaa artikkeli: