”Yhtenä aamuna ovi avautui. Minulle tuli ajatus. Pyydä apua! Nyt se tuntuu yksinkertaiselta toimelta, silloin se oli ahaa-elämys.”
Näin Liisa Länsmans Haminasta kuvaa itselleen – ja samalla työlleen – tärkeää käännettä. MItä se tarkoittaa, että olemme kaikki mukana toteuttamassa kirkon tehtävää?
Lähetystyö on kaikkien yhteinen juttu, jokaisen kristityn tehtävä. Se on kirkon keskeinen tehtävä, syy siihen miksi olemme olemassa. Se on Jumalan missio.
Arkisessa työssä seurakunnan lähetyssihteerinä ei muutamia vuosia sitten tuntunut siltä, että yllä kirjoitettu pitäisi paikkansa. Edellisen kaltaista puhetta kuuli korkeintaan juhlapuheissa. Arjessa lähetystyö tuntui yksinäiseltä puurtamiselta, pienen ryhmän jutulta. Mietin monesti, miten tähän tilanteeseen oli tultu? Oli peiliin katsomisen paikka: olenko minä esteenä sille, että ylläkuvattu visio ei toteudu? Onko pieni aktiivinen joukko este sille, että joukkoon ei tule etsijöitä, tutustujia, katselijoita? Miksi monille kirkon työntekijöille lähetystyö on vieras asia?
Mietin, miten saisin visioin, johon itse uskoin, toteutumaan. Tai edes suunnan kohti Jumalan mission, Missio Dein, toteutumista. Koin olevani umpikujassa, tavoite tuntui tavoittamattomalta. Olin yksin pienen joukon kanssa. Ajattelin, että olemme kuplassa, josta ei pääse ulos, ja jonne on muiden vaikea tulla. Mietin, rukoilin, kysyin Jumalalta, mitä minun tulisi tehdä? Usein toivoin, että minulle avautuisi uusi työtehtävä. Kyselin, onko tämä minun paikkani. Tehtävä tuntui vaikealta ja tunsin itse olevani siihen väärä henkilö.
Silti jäin ja odotin. Tein ja toivoin.
Yksinäisestä puurtajasta yhteisön rakentajaksi
Yhtenä aamuna ovi avautui. Minulle tuli ajatus. Pyydä apua! Nyt se tuntuu yksinkertaiselta toimelta, silloin se oli ahaa-elämys.
Lähestyin yksi kerrallaan työtovereita. Tulisitko mukaan miettimään kansainvälisen työn kokonaisuutta? Yksi toisensa jälkeen vastasi ”mikä ettei”. Onnistuin rekrytoinnissa! Mukaan lupautuivat diakonit, varhaiskasvatuksen ohjaaja, nuorisotyönohjaaja, papit lähetystyön, ystävyysseurakuntatyön ja merimieskirkkotyön saralta, sekä kanttori, eli kaikilta työaloilta oli mukana edustaja.
Varasin meille leirikeskuksen takkatuvan, oli toukokuu 2018. Laitoin ruuan valmiiksi, lohta ja perunaa ja jotain pientä kahvileipää. Pidetään leiripäivä! Keskustellaan rauhassa siitä, mitä mietteitä kansainvälinen työ herättää ja kartoitetaan, mikä on tämän hetken tilanne. Pohditaan yhdessä suuntaa.
Mukaan kutsuin myös Suomen lähetysseurasta Lars Pajuniemen ja Suvimarja Rannankari-Norjasen. He olivat jo aiemmin olleet mukana lähetystyön konsultteina koko seurakunnan toiminnallisen puolen työntekijöille. He olivat tuttuja ja jo hiukan sisällä meidän tilanteessamme. Heiltä olin jo aiemmin pyytänyt apua toiminnan kehittämiseen.
Villasukkapäivä ja polun päitä
Kun olimme koolla, olin liikuttunut. Pyysin apua ja nyt olimme siinä pohtimassa asiaa yhdessä! Sovimme, että yhteiseksi työkaluksi on hyvä ottaa vuosikello. Sovimme seuraavista kokouksista. Erään diakonin ehdotuksesta työryhmälle tuli nimeksi INTO. Suvimarja antoi leiripäivälle jostakin kuulemansa nimen ”villasukkapäivä”.
Monta kertaa istuimme alas, etsimme yhteistä polkua tai polun päätä. Kun olimme lähes samalla polulla, päätimme kutsua mukaan alueen ihmisiä miettimään yhteistä toimintaa. Se oli hyvä päätös, siitä alkoi INTO-ryhmän toinen vaihe.
Vuodesta 2020 eteenpäin on ollut lyhyitä kokouksia Teamsissa ja hybridi-mallilla koronavuoden tapaan, on kokoonnuttu kasvotusten maskit päällä ja on myös pidetty ns. villasukkapäivää.
Olemme rakentaneet yhdessä vuosikellon ja päivitämme sitä parhaillaan vuodelle 2022. Korona on muuttanut suunnitelmia ja monet asiat ovat muutenkin muuttuneet ja kehittyneet.
Nyt meillä on yhteinen suunta ja minä koen, että kupla on avautunut ja yksinäisestä puurtajasta on tullut yhteisön rakentaja. Yhteinen rakentaminen jatkuu. Hyvälle perustalle on hyvä rakentaa, perustukset kestävät myös kokeilut ja purkamiset sekä uudelleen rakentamisen.
Kaikkien yhteinen tehtävä
Kansainvälisentyön päätavoitteeksi on noussut raja-aitojen poistaminen eri työalojen väliltä, ihmisten kohtaaminen, mukaan kutsuminen sekä yhdessä tekeminen ja kokeminen. Maailma on yhteinen, ihmisiä on paljon, mutta yksikään ei ole ylimääräinen.
Tämän prosessin aikana vapaaehtois- ja lähetystyön sihteeristä tuli vapaaehtois- ja kansainvälisen työn työalajohtaja. Lähetystehtävästä puhumisen sijaan puhun nyt enemmän kirkon tehtävästä. Kirkon tehtävän luonne on suuntautua ulospäin, olla missionaarinen kirkko. Siihen tarvitaan meitä kaikkia!
Jaa artikkeli: