Mari Parkkisen tie piispaksi vei hänet ensin Hondurasiin ja sitten Jerusalemiin. Radiotoimittajan ammatti muuttui papiksi ja lähetystyöntekijäksi. Syyskuussa hänet asetettiin piispan virkaan emerituspiispa Seppo Häkkisen jäätyä eläkkeelle. Uuden piispan arki on työntäyteistä ja hän katsoo luottavaisin silmin tulevaisuuteen.
Tapaamme syksyisenä päivänä Mikkelissä. Talvi odottelee tuloaan, mutta tuomiokapitulissa tunnelma on lämmin ja iloinen. Vuosi itäisessä hiippakunnassa on ollut poikkeuksellisen tapahtumarikas. Piispa Mari Parkkinen aloitti tehtävässään syyskuun alussa. Tähän mennessä hän on jo ehtinyt osallistua piispainneuvotteluihin, asettanut uusia kirkkoherroja tehtäviinsä, tehnyt seurakuntavierailuja ja osallistunut ruotsinkielisen Porvoon hiippakunnan satavuotisjuhlaan.
Piispan ominaisuudessa hän on myös kirkkohallituksen täysistunnon jäsen sekä kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan jäsen. Erityisenä vastuualueenaan piispana hänellä on suhteet idän kirkkoihin. Uusi piispa iloitsee työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kohtaamisesta ja hän aikookin lähiaikoina vierailla hiippakuntansa kaikissa seurakunnissa.
Kolmas sektori lähellä sydäntä
Mari Parkkisen tie piispaksi ei ollut itsestäänselvyys. Lukion jälkeen hän lähti vapaaehtoistyöhön ICYE – International Christian Youth Excange – organisaation kautta Väli-Amerikkaan Hondurasiin, jossa hän oli töissä paikallisessa radiossa. Kolmas sektori on aina ollut lähellä hänen sydäntään.
Radiotyöstä muodostui hänelle myöhemmin ammatti ja Parkkinen on ollut uransa aikana toimittajana muun muassa Ylellä, Kiss FM:ssä ja Radio Dei:ssä. Radioviestiminen on aina puhutellut häntä.
– Hondurasissa radion kautta tiedotettiin, milloin terveysauto tulee kylälle ja koska lapset pääsevät sairaalasta kotiin. Tiedotuskanava oli erittäin tärkeä.
Radiotoimittajana Mari Parkkinen teki juttuja tavallisista ihmisistä, heidän iloistaan ja suruistaan keskellä ihmisten arkea. Näin jälkeenpäin piispa toteaa, että Jumala piti hänestä kiinni kaikki nekin vuodet, kun hän teki toimittajan töitä.
Ambomaan lähetti teki pysyvän vaikutuksen
Kun piispa Mari Parkkinen katsoo elämäänsä taaksepäin, hän muistelee, miten hän jo toimittajavuosinaan mietti lähetystyötä. Hän kertoo, miten he puolisonsa kanssa keskustelivat lähetystyöhön lähtemisestä, mutta totesivat, että eihän siellä lähetystyössä toimittajia tarvita.
Mari Parkkinen kertoo keskustelusta hymyillen ja toteaa että se oli sitä aikaa. Nykyään nimenomaan tarvitaan myös viestijöitä kertomaan kumppanuuskirkkojen tarpeista, hän jatkaa.
Ajatus lähetystyöstä oli kulkenut nuoren Mari Parkkisen mukana aina lapsuuden kouluajoilta saakka. Hän kertoo miten alakouluun oli tullut Ambomaan lähetti kertomaan työstään Namibiassa. Se jätti pienen tytön sielunmaisemaan pysyvän jäljen.
Hengelliset asiat olivat myös aina kiinnostaneet Mari Parkkista. Hän kertoo, miten häntä nuorena puhutteli rippivirsi numero 517 ja sen sanat ”kohonnut ei käsi kostamaan”. Toinen tärkeä laulu vuosien varrelta on laulu Jumala rakastaa maailmaa. Jumalan armo ja rakkaus kosketti. Koettuaan hengellisen heräämisen Mari Parkkinen alkoi opiskella teologiaa vuonna 2006.
– Tajusin, että teologiasta voi koko elämän aikana ymmärtää vain pienen pintaraapaisun. Teologinen aarreaitta on valtavan laaja ja syvä ja meidän kristillisestä historiastamme löytyy paljon ammennettavaa.
Mari Parkkinen valmistui papiksi ja meni töihin Mikkeliin sekä myöhemmin Imatralle. Samalla ajatus lähetystyöstä alkoi tuntua mahdolliselta. Vuonna 2014 Parkkisten perhe lopulta lähti työhön Jerusalemiin Suomen Lähetysseuran FELM-keskukseen. Sitä ennen, 2000-luvun alussa, he olivat osallistuneet ulkoministeriön rahoittamaan Maya-intiaanien lasten kouluhankkeen rakentamiseen Belizessä Väli-Amerikassa.
Lähetystyö on julistamista ja kristittynä elämistä
Nykyään puhutaan paljon lähetystyön olemuksesta. Lähetystyö on piispa Mari Parkkiselle Jeesuksesta ja Jumalasta kertomista. Uskoa pitää sanoittaa ja opettaa. Jumalan sanomalle, armolle ja rakkaudelle on tarvetta tänäkin päivänä.
– Samalla ajattelen kyllä, että usko näkyy arjessa, kun elämme kristittyinä. Lähetystyö on myös sitä, että eletään kristityn elämää ja pidämme lähimmäisistämme huolta, Parkkinen toteaa.
Parkkiset asuivat Jerusalemissa vuosina 2014-2017. Yhteistyökirkkona oli Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko. Palattuaan Suomeen Mari Parkkinen teki väitöskirjan, joka käsittelee palestiinalaiskristittyjen uskonnollista kenttää.
Tutkimuksen tuloksia olivat, että eläminen konfliktin keskellä ei lisää henkilökohtaisia rukouksia rauhan puolesta ja että uskonnollinen sosialisaatio on muuttumassa myös palestiinalaiskristittyjen keskuudessa eivätkä vanhemmat enää velvoita lapsiaan kirkkoon. Tutkimuksessaan hän myös osoitti, että kirkkokuntien välinen liikkuvuus on yleistä ja että palestiinalaiskristityt mieltävät itsensä palestiinalaisiksi, kristityiksi ja arabeiksi. Palestiinalaiskristittyjä asuu Jordanian ja Pyhän Maan alueella nykyään noin 170 000.
Haluaa kutsua armollisen Jumalan yhteyteen
Piispana Mari Parkkinen haluaa rakentaa kirkkoa, joka julistaa Jumalan armoa ja rakkautta. Hän haluaa olla kuunteleva piispa ja muistuttaa, että kirkon rakenteiden tulisi palvella ensisijaisesti evankeliumin eteenpäinviemistä. Kirkon tehtävä on kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen.
– Minua puhuttelee Jeesuksen puhe siitä, ettei meidän tulisi taakoittaa toisiamme. Elämässä on aivan tarpeeksi jokaisella iloja ja suruja. Meillä kirkossa täytyy olla armon sanoma, piispa Parkkinen toteaa.
Luterilaisuudessa on hänen mukaansa luovuttamatonta pelastuminen yksin uskosta ja yksin armosta.
– Kun Jumala on rakastanut tätä maailmaa niin äärettömän paljon, niin mitä me olemme sitten toisiamme täällä kivittämään. Ei tehdä tyhjäksi Jumalan armotyötä, piispa toteaa.
Kun kysyn millä tavalla voisimme rakentaa rauhaa Mari Parkkinen muistuttaa, että rauha lähtee yksilöstä käsin. Jumalalla on raamatun mukaan rauhan ajatukset meitä ja tätä maailmaa kohtaan. Se velvoittaa ja kutsuu meitä rakentamaan rauhaa enemmän kuin repimään rikki.
– Pitää tutustua toiseen ihmiseen, ettemme toiseuta toisiamme ja jaottele ihmisiä meihin ja heihin. Meillä kaikilla on yhteinen toive elämästä: että olisi työtä, leipää mitä syödä ja että lapsemme saisivat elää ja kasvaa rauhassa. Me tarvitsemme toisiamme, piispa muistuttaa.
Piispa Mari Parkkinen kertoo, että hänet on otettu lämpimästi ja rakkaudella vastaan uudessa tehtävässään. Hän kertoo siitä, miten luottamus Jumalaan kantaa keskellä muuttuvaa maailmaa.
Jaa artikkeli: