Pelkoa ja hämmennystä tuntemattoman tulevaisuuden tai mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä – olipa kyse sitten omasta tai vielä syntymättömälle lapselle annetusta tehtävästä – ei vie pois toisten ihmisten hyvää tarkoittavat neuvot, ohjeet ja odotukset. Elisabet ja Sakarias pitävät päänsä, sillä he tietävät, että Jumalalla on suuret suunnitelmat heidän lapselleen.
Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: »Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.» Toiset sanoivat: »Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.» He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: »Hänen nimensä on Johannes.» Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa. (Lk. 1: 59-64)
Juhannus on joulun tavoin niitä vuodenkierron juhlia, joihin liittyy iso määrä perinteitä ja odotuksia. Moni perhe, suku tai ystäväpiiri kokoontuu näinä juhlapyhinä yhteen, pöytään katetaan juuri ne tietyt herkut ja päivää vietetään totutuin tavoin. Sekä jouluun että juhannukseen latautuu suuret odotukset siitä, miten perinteistä juhlaa tulisi viettää. Sen, mikä on toiselle luovuttamaton osa juhlaa, joku toinen, kenties oma perheenjäsen, olisi jo valmis hylkäämään.
Monen tämänkin kesän ihan tavallisen vauvan syntymän yhteydessä käydään samantapaisia keskusteluja kuin tämän aikuisena Johannes Kastajana tunnetun lapsen syntyessä. Lapsi oli hartaasti odotettu ja toivottu. Hän toi mitä ilmeisimmin tullessaan iloa ja toivoa paitsi vanhemmilleen niin myös muille ympärillä oleville läheisille.
Lapsen vanhempien Elisabetin ja Sakariaan naapureilla ja sukulaisilla oli omat odotuksensa siitä, mikä lapselle annetaan nimeksi. He halusivat, että lapsi saa nimen sukulaistensa mukaan, kuten tapana oli. Mutta Elisabetilla ja Sakariaalla on tiedossaan toinen nimi ja toisenlainen tulevaisuus lapselleen. Elisabet ja Sakarias pitävät päänsä läheisten pienen painostuksen alla.
Tällaiset keskustelut eivät ole kovin harvinaisia nykyäänkään ennen ristiäisiä ja muita lapsen elämän käännekohtia. Erityisesti ensimmäisen lapsen syntyessä monet tuoreet vanhemmat joutuvat etsimään tasapainoa sukujen odotusten ja perinteiden sekä toisaalta oman näkemyksensä ja kasvatusperiaatteiden välille.
Juhannus ja joulu liittyvät yhteen kristilliseltä sanomaltaan. Johannes Kastajan tehtävä oli raivata tietä Jeesukselle. Hän teki sen äärimmäisen tinkimättömällä ja omistautuneella tavalla. Aivan lapsesta saakka Johanneksen elämä oli omistautumista Jumalan palvelemiseen. ”Herran käsi oli hänen yllään”, todetaan päivän evankeliumin lopuksi. Herran käsi Johanneksen yllä ei luvannut hänelle helppoa, kärsimyksestä vapaata elämää, vaan aivan toisenlaisen tien. Siitä huolimatta Sakarias kiitoslaulussaan laulaa ”me saamme pelotta palvella vihollisistamme vapaina, pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään kaikkina elämämme päivinä.” (Lk 1:74-75).
Johannes Kastajan syntymäkertomus nostaa esiin kysymyksen siitä, mitä tarkoittaa Jumalan johdatus silloin, kun edessä on ennustamaton, vaikea tie? Se haastaa miettimään myös sitä, miten toimia uudella tavalla silloin, kun vanha perinne katkeaa eikä toteudukaan niin kuin oli ajateltu, olipa kyse sitten lapsen nimestä tai perinteisen juhlan viettotavasta. Tuntemattoman eteen varsin kouriintuntuvalla ja arkiseen elämään vaikuttavalla tavalla olemme joutuneet me kaikki tänä keväänä, kun koronapandemia hetkessä muutti maailman toisenlaiseksi. Varsin monen juhannukseen se yhä vaikuttaa.
Pelkoa ja hämmennystä tuntemattoman tulevaisuuden tai mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä – olipa kyse sitten omasta tai vielä syntymättömälle lapselle annetusta tehtävästä – ei vie pois toisten ihmisten hyvää tarkoittavat neuvot, ohjeet ja odotukset. Elisabet ja Sakarias pitävät päänsä, sillä he tietävät, että Jumalalla on suuret suunnitelmat heidän lapselleen.
Sakariaankaan, hurskaan papin, ei ollut helppoa uskoa enkelin tuomaa viestiä tulevasta lapsesta (Lk. 1:15). Hänkin pelästyi, ja piti tilannetta mahdottomana. Siitä huolimatta hän lopulta laulaa ”me saamme pelotta palvella häntä vihollisistamme vapaina”. Sakariaan kiitosvirtenä tunnettu ylistyslaulu kuuluu meidän kirkossamme osaksi aamurukousta (Laudes). Olipa Jumala varannut kullekin päivälle ja koko elämällämme minkälaisen tarkoituksen tahansa, Sakariaan kanssa me saamme luottaa Jumalan suunnitelmaan, hyvyyteen ja armoon!
Kirkkomme Lähetys julkaisee kesän aikana viikoittain kirjoituksen seuraavan sunnuntain jumalanpalvelustekstien pohjalta. Tavoitteena on luodata sitä, mitä nuo tekstit mahdollisesti antavan pohdintaan kirkon missionaarisuudesta. Tekstit voi lukea kirkkovuosikalenterista:
Juhannuspäivä (Johannes Kastajan päivä)