Ailiot ovat toimineet Jyväskylässä kultaseppinä vuosikymmeniä. Hyvässä korussa on puolet ideaa ja puolet kaupallisuutta.
Maanmittaajana toiminut Jukka Ailio meni lämmittelemään kovalla pakkasella kultasepänverstaaseen. Hän tuumasi työtä seurattuaan, että ne hommat sujuisivat häneltäkin. Mestarin pyynnöstä Ailio meni kokeilemaan taitojaan.
Kultasepän taidot kehittyivät ja Ailio aloitti korujen valmistuksen omalla nimellään vuonna 1952. Kysyntää riitti ja koruja vietiin ulkomaille, neljääntoista maahan. Alkuaikoina tehtiin erityisesti hopea- spektroliittikoruja ja kultaisia rannerenkaita. Kihlat valmistettiin kullasta. Timantteja ei juurikaan käytetty.
Ailion korujen tuotanto laajeni. 70-luvulla yrityksellä oli jo 15 työntekijää. Vuonna 78 Kauppakadulle perustettiin myös Ailion nimeä kantanut myymälä. Se toimi vuoteen 2015 saakka, ja sitä pyöritti Jukka Ailion poika Mika. Hän toimi aluksi valmistuksessakin, mutta isän ja pojat pojan taiteelliset näkemykset eivät aina kohdanneet. Mika keskittyi myyntiin.
Perinteen jatkajat
Arttu ja Tuukka Ailio ovat Mika Ailion poikia ja samalla Ailion kultaseppäperinteen jatkajia. Artun suunnitelmissa oli kouluttautua rakennuspuolelle. Kun yläkoulun jälkeen tuli elämään pieni tyhjä hetki, niin Jukka Ailio eli pappa pyysi Arttua mukaan valmistuspajalle.
– Olin vanhin seuraavasta sukupolvesta. Siellä oli penkki, mihin menin istumaan. Pari vuotta tein hommia, ja sain kuulla, että koulukin pitää käydä, Arttu Ailio muistelee.
Kutsun papan pajalle sai vuonna 97 myös velipoika Tuukka.
– Pappa ei oikein tykännyt tyhjistä hetkistä. Välivuosi ei ollut meillä muodissa, Tuukka Ailio kertoo.
– Tarvittiin yksi sukupolvi väliin. Mutta ei mekään jääkiekkotermein aina laatikossa kestetty, Arttu Ailio nauraa.
Metsälle ja kalaan kaikki suvun miehet mahtuivat. Muutenkin yhteiselo oli varsin läheistä Holstissa, jossa poikien mummo asuu edelleen.
90-luvun alussa lama iski myös kultasepänliikkeisiin. Kun koruja myytiin aikaisemmin ulkomaille, nyt vienti loppui kohonneiden tuotantokustannusten vuoksi. Moni suomalainen koruvalmistaja lopetti. Hopeasta siirryttiin kultaan ja timantteihin.
Menneinä vuosikymmeninä korut tehtiin käsityönä alusta loppuun. 90-luvulla yleistynyt nykyaikainen valutekniikka nopeutti työtä huomattavasti.
– Samalla työvoiman tarve väheni. Nykyään kultasepän työ on aiempaa enemmän kokoonpanotyötä, Arttu Ailio sanoo.
Vuonna 2007 perheessä oli surua. Ensin Mika Ailio kuoli yllättäen, ja Jukka Ailio melko nopeasti perään sairauden murtamana.
Ailion tarina kuitenkin jatkui.
Ensin päätetään korun hinta
Kun kultaseppä tekee uutta mallia, ensin päätetään korun hinta.
– Mallissa on puolet ideaa ja puolet kaupallisuutta. Pitää soveltaa, että se kelpaa kuluttajalle, Arttu Ailio sanoo.
– Tämä ala ei ole kuin Pauligin mainoksessa, että laitetaan nahkaessu päälle Porvoonjoen varressa ja juodaan kahvia ja odotellaan, milloin idea tulee. Nälkä tulee ennen ideaa, Tuukka Ailio jatkaa.
Suomalainen kuluttaja ei halua liian prameita koruja. Korujen pitää olla laadukkaita, hienoja ja vaatimattomia.
– Ei vieläkään uskalleta näyttää, Tuukka Ailio sanoo.
Jukka Ailion ajatusmaailmasta poiketen Arttu ja Tuukka Ailio haluavat kuunnella enemmän myyjiä ja heidän kauttaan asiakkaita. Hyviä vinkkejä uusista tuulista saa vaikkapa häämessuilta.
Papan aikana tätäkään juttua ei olisi luultavasti tehty.
– Papan ajatusmaailmassa hän olisi käyttänyt tämän ajan viilaamiseen.
Me ei ajatella niin, mutta se on takaraivossa. Teot puhukoon puolestaan, sanoisi pappa. Hän oli ehdoton kaveri, Arttu Ailio sanoo.
Molemmilla veljeksillä on lapsia. Arttu Ailio ei pidä mahdottomana, että korunvalmistus Ailion nimellä täyttäisi sata vuotta vuonna 2052. Jälkipolvi on käynyt jo viilaamassa ja vasaroimassa pajalla.
– Mahdollisuutta on, mutta ei haluta työntää. Kyllä saavat valita aivan itse, Tuukka Ailio lupaa.
Jaa artikkeli: