Hanna Salakka haluaa aika ajoin ravistella ja kyseenalaistaa asenteitaan ja arvojaan. Näin pääsee näkemään, mitkä asiat ovat oikeasti merkityksellisiä.
Olen Hanna Salakka, 52 vuotta ja paljasjalkainen keskisuomalainen. Olen avoin, utelias, sosiaalinen ja innostuva, mutta valitettavasti myöskin vähän kärsimätön. Tykkään nähdä ja kokea erilaisia asioita.
Harrastan paljon ja kiinnostuksen kohde vaihtuu aika ajoin. Joskus käy niin, että palaan samaan harrastukseen uudelleen. Samantapainen suhtautuminen uuteen näkyy myös työhistoriassani ja muutenkin elämässäni.
Olen työskennellyt Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä yli kymmenen vuotta. Minulla on ollut mahdollisuus osallistua työkiertoon ja olenkin toiminut monissa eri yksiköissä ja tehtävissä sairaanhoitopiirissä. Tällä hetkellä työskentelen Henkilöstöratkaisujen vastuualuesihteerinä sekä henkilöstöjohtajan sihteerinä.
Koti, uskonto ja isänmaa
Minulle tärkeitä asioita ovat tutut koti, uskonto ja isänmaa. Sanoina ne saattavat kuulostaa vanhanaikaisilta, mutta eivät mielestäni ole sitä. Minulla on viisi lasta, joista nuorimmat asuvat vielä kotona. Lapset pitävät kiinni arjessa ja maan pinnalla. He ovat joskus todenneet, että olen kehityksen jarru, ja mikä pahinta, vieläpä ylpeä siitä.
Perheen ja kodin lisäksi tärkeitä ovat myös hyvät ystävät. Asioiden jakaminen heidän kanssaan ja yhteisöllisyys antavat voimaa arkeen. Olen toiminut jo neljä vuotta Luonetjärven sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtajana. Haluan säilyttää tuntuman sotilaskodin perustyöhön, joten kerran kuukaudessa olen vapaaehtoisena sisarena myymässä kahvia ja munkkeja.
Viidenkympin kriisi pisti miettimään omia arvoja
Minulla on varmaan viidenkympin kriisi, koska olen alkanut kyseenalaistaa asioita. Kirkkoon kuuluminen, uskon ja uskonnon merkitys sekä elämän ja kuoleman kysymykset mietityttävät. Haluan selvittää, mitkä asiat elämässäni ovat oikeasti merkityksellisiä. Kun kyseenalaistaa ja ravistelee asenteitaan, se voi lopulta syventää.
Olen ollut täydellisyyden tavoittelija ja haluan tilalle enemmän rentoutta, kepeyttä ja iloa.
Olen huomannut, että monella aiemmalla valinnalla on ollut vaikutusta myös nykyisyyteen. Uskon, että taustalla on ollut johdatusta ja enemmän tarkoitusta kuin valintaa tehdessä pystyi kuvittelemaan.