– Liian kallis, en osta, toteaa Aili Poutiainen kirjolohifileen palasta ruokakaupassa ja suuntaa ostoskärrynsä maitotuotteiden äärelle.
Sieltä löytyy tarjousjugurtteja. Hän valikoi vain tarpeellisia ja edullisia tuotteita. Kanelikorppuja ja karkkipussi on kuitenkin ostettava.
Aili Poutiaisen, 87, elämä muuttui, kun Pekka-puoliso kuoli 11 vuotta sitten. Tuli kaipaus, tuli taloushuolia. Ailin eläke on melko pieni, sillä hän joutui reuman ja kaihin vuoksi jäämään jo 52-vuotiaana pois työstään E-liikkeen myymäläpäällikkönä.
Eläkkeiden ja pienen asumistuen kanssa nettotulot kuukaudessa ovat noin 1 400 euroa. Lääke- ja sairauskuluihin menee kuukaudessa 50–100, asumiskuluihin noin 600 ja kotihoitoon 350 euroa. Poutiainen asuu Korpilahdella pienessä kaksiossa, johon hän on hyvin tyytyväinen.
Pienituloisuudestaan huolimatta Poutiainen tuntee olonsa turvalliseksi, sillä vanhin poika pitää hänestä hyvää huolta. Kaikkien läheisten puhelinnumerot ovat isolla lapulla eteisessä ja tärkeimmät puhelimen muistissa. Kolme lasta soittelevat säännöllisesti.
Minulla on aina ollut lapsenusko.
– Helsingissä asuva poika ja hänen puolisonsa ottavat minut mukaan matkoillekin, Poutiainen kehuu ja näyttää matkakuviaan albumista.
Turvallisuutta elämään tuo myös usko hyvään Jumalaan.
– Minulla on aina ollut lapsenusko, mutta miehen kuoleman jälkeen uskoni tuli eläväksi. Myös seurakunta tuli hyvin tärkeäksi.
Raskaimmaksi asiaksi Poutiainen nimeää kivuliaan reuman. Joskus sormet ovat niin jäykät, ettei maitopurkin avaaminen onnistu ja kahvi jää juomatta. Jalkoja särkee toisinaan niin, että uni pakenee. On aamuja, jolloin pääsee liikkumaan vain nelinkontin.
Iloinen mieli auttaa kestämään. Porealtaaseen olisi kiva päästä uudestaan.
– Kävin ystäväni kanssa kylpylässä. Kun nousin porealtaasta, tunsin olevani kuin nuori tyttö.
Kaatumiset ovat ikäihmisille usein kohtalokkaita. Niitä Poutiainenkin yrittää välttää kaikin keinoin ja liikkuu kotonaankin rollaattorin avulla. Silti hän on kaatunut muutaman kerran. Seurauksena on joskus ollut kuukausien sairaalareissu, jonka aikana haavoja on hoidettu ihonsiirroin.
Arkea helpottaa päivittäin käyvä kotipalvelun hoitaja, joka vaihtaa jalkojen siteet ja tekee muuta tarpeellista. Lääkkeiden ottaminen hoituu automaatin avulla. Siivoojan Poutiainen maksaa itse ja hyödyntää myös OIVA-keskuksen maksuttomia neuvontapalveluja ikääntyneille.
Haastattelupäivänä hän on juuri kysynyt apua päästäkseen reumasairaiden leirille syyskuussa.
Pappi kävi äskettäin jakamassa ehtoollista, mikä oli ihanaa.
– Joskus on vaikea saada hoitajaa kotiin ja reumalääkärille en ole saanut vuosiin lähetettä tutkimuksiin. Hyvältä taas tuntuu, kun sairaanhoitaja ottaa hoitoni sydämen asiakseen.
Ruoka syntyy pääosin itse tekemällä ja useimmiten eineksistä. Seurakunnalta hän saa ruokakassin ja diakoniatyöntekijä sekä entinen naapuri käyvät toisinaan ruokakaupassa.
– Harmi, että ihana diakoniatyöntekijä Johanna muutti Jyväskylän keskustaan. Uuteen en ole vielä tutustunut. Pappi kävi äskettäin jakamassa ehtoollista, mikä oli ihanaa.
Savosta kotoisin olevan rouvan eloisaa puhetta kuunnellessa tulee mieleen, että moni nuorempikin voisi oppia hänen aktiivisuudestaan ja valoisasta asenteestaan. Poutiainen lukee paljon kirjoja ja pitää yhteyttä ihmisiin.
– Noissa taloissa asuu ystävällisiä ihmisiä, hän osoittaa kädellään, kun ajamme kotiin kauppareissulta.
– Ennen koronaa kävin heidän kanssaan torstaisin vanhustentalolla, jossa saimme ruoan ja kahvin. Autolla haettiin ja tuotiin takaisin.
Kannoin pitkään häpeän ja huonommuuden tunnetta.
Mari on elänyt koko elämänsä pienituloisena. Lapsena hoitovirheestä seurannut kivulias vamma rajoittaa elämää monin tavoin. Mutta hänestä säteilee seesteisyyttä, jota ei rahalla saa. Mari, 37, ei kerro elämästään oikealla nimellään lastensa vuoksi. Hänen mukaansa pienituloisuus leimaa ihmisiä ja lapset saattaisivat joutua kiusatuiksi.
Pienituloisuus tuli Marille tutuksi jo lapsuudenkodissa, jossa työttömyys tummensi elämää. Lähiössä oli kuitenkin paljon muitakin vähävaraisia. Mari tiedosti oman perheensä tilanteen vasta, kun perhe muutti toiselle alueelle ja tyttö huomasi, ettei hänellä ollut samoja mahdollisuuksia kuin useimmilla muilla.
– Aikuistuttuani aloin miettiä lapsuudenperhettäni ja vammautumistani sekä niiden vaikutusta itseeni. Kannoin pitkään häpeän ja huonommuuden tunnetta. Niitä ei ole helppo karistaa pois.
Marin pienituloisuuden syynä on lapsena vammautuminen. Synnynnäinen vaiva piti korjata kohtuullisen helposti, mutta operaatiota seurasivat hermovaurio ja kivut. Marin saadessa lapsia jalka jouduttiin amputoimaan ja syöpä toi lisähaastetta muutoinkin raskaaseen arkeen.
Nuori äiti opiskeli ammattiin, mutta vamman pahentumisen vuoksi hän ei ole pystynyt tekemään palkkatyötä ja on työkyvyttömyyseläkkeellä. Työelämään kuntoutuminen on kuitenkin päämäärä.
Marin työkyvyttömyyseläke on nettona reilun tuhat euroa kuussa, tämä sisältää vakuutusyhtiön pienen korvauksen. Työttömäksi pari vuotta sitten joutunut aviomies saa suurin piirtein saman verran. Perhe saa lapsilisää kahdesta lapsesta. Kaksi vanhinta lasta asuu jo omillaan.
Perhe ei saa toimeentulotukea muun muassa asuntovelan vuoksi. Jos perhe asuisi vuokralla, asia olisi toisin. Oman kodin maksaminen on kuitenkin järkevämpää tulevaisuutta ajatellen. Menot on laskettava tarkkaan joka kuukausi.
– Teemme kaiken mitä voimme itse: leivomme leivät, keräämme marjat, korjaamme kotia ja autoa. Vaatteita etsimme kirpputoreilta. Lasten ruoka-aineallergiat kasvattavat ruokakuluja. Yllättävä meno romahduttaa budjetin. Silloin voi anoa harkinnanvaraista toimeentulotukea, mutta päätöksiä pitää usein odotella pitkään, Mari kertoo.
Pienituloisena elämän hallinta on haastavaa.
Mari seuraa kiinnostuneena, kuinka yhteiskunnan päätökset vaikuttavat heikompiosaisiin. Hänen mielestään toimeentulotuesta päätettäessä pitäisi ottaa huomioon ihmisen kokonaistilanne ja harkintaa käyttää enemmän.
Vammautuminen aiheuttaa paljon lisäkuluja, joita ei heti tule ajatelleeksi. Sairaus tai vamma voi kuluttaa vaatteita ja aiheuttaa liikkumisen kustannuksia. Lisäksi asuntoon pitää monesti tehdä korjauksia, joissa kunnan kuuluisi olla rahallisesti mukana. Lainsäädäntöä on kuitenkin vaikea tulkita ja osa vammaisista jää ilman heille kuuluvia etuuksia.
– Auto on minulle välttämätön, sillä en pysty liikkumaan julkisilla vamman vuoksi. Ajan fysioterapiaan, lääkäriin, kauppaan, kirjastoon ja kuljetan lapsia. Bensaan kuluu helposti 200 euroa kuussa. Tätä ei kuitenkaan oteta huomioon harkinnanvaraista tukea myönnettäessä.
Mari toivoo, että pienituloiset perheet, joissa on vammaisuutta tai päihde- tai mielenterveysongelmia, saisivat yhteiskunnalta enemmän sekä taloudellista että arjen suunnitteluun ja palveluihin liittyvää tukea ja ohjausta.
– Pienituloisena elämän hallinta on haastavaa ja vaatii suunnitelmallisuutta, eikä se onnistu ilman henkistä hyvinvointia, hän toteaa.
Mari ei valita, sillä elämässä on paljon hyvää. Kesäinen onnenpäivä on esimerkiksi sellainen, kun pääsee lasten kanssa rannalle tai retkelle.
– Olen aina ajatellut, että maailmanlaajuisesta näkökulmasta olen hyväosainen. Olemme yrittäneet osoittaa lapsille, että iloa ja tekemistä löytyy ilman rahaakin. Tunteita ei tarvitse ilmaista rahalahjoin, sanat riittävät.
Diakoniatyö auttaa talousahdingossa
Diakoniatyössä tärkeää on jokaisen ihmisen kohtaaminen, keskustelu ja yhdessä toivon löytäminen vaikeankin tilanteen keskelle. Apua etsivän kannattaa ottaa yhteyttä oman alueensa diakoniatyöntekijään, jonka kanssa kartoitetaan ihmisen kokonaistilanne. Kaikki keskustelu on luottamuksellista. Kirkkoon kuulumista ei apua hakevalta kysytä.
– Työntekijä kulkee ihmisen rinnalla tarvittavan ajan ja tulee mukaan vaikkapa virastoon, jos ihminen sitä tarvitsee, kertoo diakonian asiantuntija Kirsi Lepoaho Jyväskylän seurakunnasta.
– Lähtökohtana on aina ihmisen ainutkertainen elämäntilanne. Myös hengellisyys voi olla osa kohtaamista. Mikäli ihminen haluaa, voidaan yhdessä myös rukoilla.
Seurakunnan diakonia auttaa talousahdinkoon joutuneita ihmisiä. Diakoniatyöntekijä voi kirjoittaa setelin, jolla voi hakea esimerkiksi Sammonkadun ruokapankista ruoka-apua. Seurakunta on saanut valtiolta myös korona-apua, jolla autetaan koronan vuoksi taloudelliseen ahdinkoon joutuneita.
Lahjoittajien antama apu ilahduttaa joka kerta.
Diakoniatyöntekijä auttaa löytämään ne yhteiskunnan tarjoamat palvelut, joihin avuntarvitsijalla on oikeus. Seurakunnan jakama talousapu on tilapäistä, ensiapua pahimpaan hätään.
Seurakunta on mukana erilaisissa auttamisverkostoissa. Niistä yksi on ennakoivan talousavun hanke ja siihen liittyvä talousneuvola. Sen kautta talousongelmiin joutunut ihminen saa apua moniammatilliselta tiimiltä. Kysymyksiä ovat miettimässä talousasioiden ammattilaiset talous- ja velkaneuvonnasta, ulosotosta, aikuissosiaalityöstä, diakoniatyöstä ja sosiaalisesta luototuksesta.
Talousneuvolan toiminta jatkuu syksyllä 2.9. alkaen joka toinen torstai klo 10–13. Apua saa soittamalla numeroon 050 476 4697 tai koronatilanteen salliessa asioimalla paikan päällä. Talousneuvolan tarkempi osoite selviää syksyyn mennessä. Asioida voi nimettömästi.
– Kannattaa hakea apua jo silloin, kun talousasiat alkavat mietityttää, Lepoaho tähdentää.
Seurakunta on myös mukana kotimaanapu.fi-palvelussa. Sen kautta voidaan järjestää pienkeräyksiä, joilla autetaan haasteellisissa elämäntilanteissa olevia. Kotimaanapu.fi tarjoaa sekä hyväntekemisen mahdollisuuden että avunpyytämisen ja -saamisen. Palvelun kautta on helppo valita lahjoituskohde esimerkiksi omalta paikkakunnalta. Seurakunnan kautta pienkeräys käynnistetään aina diakoniatyöntekijän kanssa.
– Lahjoittajien antama apu ilahduttaa joka kerta, Kirsi Lepoaho kiittää.
Jyväskylän seurakunnan diakoniatyöntekijöiden yhteystiedot löytyvät seurakunnan verkkosivuilta ja Henki ja elämä -lehdestä.
Suomessa oli pienituloisten kotitalouksien jäseniä vuonna 2019 noin 669 000 eli 12,3 prosenttia väestöstä. Suhteessa ikäryhmään kaikkein eniten pienituloisia oli 18–24-vuotiaiden joukossa ja yli 75-vuotiaiden joukossa. Pienituloisten lukumäärä oli kaikkein suurin 0–17-vuotiaissa eli 121 000 lasta eli pienituloisessa perheessä. Lapsiperheköyhyydestä on 2000-luvulla tullut osa yhteiskuntaa. Pienituloisuuden raja yhden hengen taloudessa oli noin 1 280 euroa kuukaudessa. Lähde: Tilastokeskuksen tulonjakotilasto 2019Jaa artikkeli: