Hevonen soveltuu terapiatyöhön, koska se aistii ja peilaa käytöksellään ihmisen tunnemaailmaa. Ratsastusterapiasta saadaan parhaimmillaan merkittäviä ja mitattavia hyötyjä arkeen.
Ratsutallin päivä käynnistyy tallitöissä ja aamuruokinnalla. Ratsastusterapeutti Anu Ala-Honkola viimeistelee puuhansa sopivasti ennen ensimmäistä asiakasta.
Viidesluokkalainen Luca saapuu touhukkaasti paikalle. Ratsastuskypärä ja -housut löytyvät tutuilta paikoiltaan. Tunnin tapahtumat kerrataan havainnollisten piirroskuvien avulla, ja tekeminen saa alkaa.
Ratsuna on tänään Tara-tamma, jonka Ala-Honkola valikoi ja koulutti terapiakäyttöön sen luonteen ja liikkumistavan perusteella. Keinuttavan käyntinsä vuoksi sen liikevuorovaikutus ratsastajan kanssa on suuri.
Hevosen tulee olla myös rakenteeltaan sopiva.
– Toinen hevoseni on rauhallisempi ja tasaisempi liikkeissään. Se sopii ratsastajalle, jolla on haasteita motoriikassa, Ala-Honkola selittää.
Terapiahevosen koulutus kestää vuosia, koska sen pitää ymmärtää, mitä siltä odotetaan. Ison eläimen tulee olla luotettava ja ennakoitava. Aivan kaikki hevoset eivät kouluttamallakaan sovellu terapiatehtäviin.
– Minulla on ollut eräs niin tulisieluinen hevonen, että se ei luontunut terapiatyöhön. Hevosen tulee olla myös rakenteeltaan sopiva, koska terapiassa ratsastetaan ilman satulaa. Sillä tavalla eläimen lämpö ja liikkeet välittyvät ratsastajalle paremmin.
Tara asetellaan riimuilla paikoilleen odottamaan harjausta, mutta ensin riisutaan loimi. Luca osaa avata soljet ja muistaa, mistä harjaus aloitetaan. Ala-Honkola valvoo vieressä ja ohjeistaa tarvittaessa.
– Muista rauhalliset liikkeet. Juuri noin, käytä voimaa kunnolla, Ala-Honkola kannustaa. Ensin kaula ja jalat, sitten kyljet ja selkä.
Työssä edetään aina samassa järjestyksessä. Se auttaa Lucaa hahmottamaan kokonaisuutta, ja tehtävä opettaa häntä ohjaamaan omaa toimintaansa. Ratkaisukeskeisessä ratsastusterapiassa oppilas kohtaa valintatilanteita ja häntä haastetaan löytämään ratkaisut itse. Valmiita vastauksia ei anneta.
– Millä tuulella Tara nyt on, kysyy Ala-Honkola.
– Se on aika uteliaalla päällä, Luca sanoo.
– Tara on myös rauhallinen ja tyytyväinen, koska sinä olet rauhallinen. Mitä Tara tekee, kun se on levoton?
– Se alkaa kaapimaan ja liikkuu paljon, Luca tietää.
Kuolaimet asetellaan paikoilleen. Tara saa myös selkäänsä alushuovan ja ratsastusvyön. Luca autetaan ratsaille, ja Ala-Honkola taluttaa kaksikon verryttelykierrokselle maneesin ympäri.
Joskus hevoselle pitää sanoa tiukasti ja ottaa jämerästi tilanne haltuun.
Luca suunnittelee ja merkitsee pujotteluradan itse. Tuttu tehtävä aktivoi ja lämmittää kehon tunnin kohokohtaa varten. Tänään päästään ensimmäisen kerran kokeilemaan ravia.
– Kun Tara alkaa ravata, tule mukaan liikkeeseen. Pidä kiinni ratsastusvyön kahvasta molemmilla käsillä ja säilytä asento keskellä, Ala-Honkola ohjeistaa.
Luca maiskauttaa Taran liikkeelle, ja hevonen kiihdyttää käynnin raviin. Ala-Honkola juoksee vierellä, tarkkailee Lucan asentoa ja säätelee vauhtia ja matkan pituutta. Poika nostaa lopulta kätensä ilmaan maneesin suuren peilin edessä: Olen hyvä ratsastaja! Jännää oli, mutta Luca ei myönnä pelänneensä. Matka raviin vei lähes vuoden, koska taitoja ja uskallusta on rakennettu vähitellen turvallisuus edellä.
Ala-Honkola ei opeta Lucalle ensisijaisesti hevostaitoja tai ratsastusta, vaan terapiassa tavoitellaan hyötyä arkeen. Positiiviset vaikutukset ovat parhaimmillaan merkittäviä ja mitattavissa. Fyysinen toimintakyky kasvaa, psykomotoriikka ja vuorovaikutustaidot paranevat ja henkinen hyvinvointi lisääntyy. Luottamus omaan kehoon vahvistuu ja samalla itsetunto nousee.
– Luca on nopea oppimaan ja akateemisesti taitava. Hänen haasteensa ovat keskittyminen ja rauhoittuminen. Teemme eritasoisia ratsastustehtäviä, mutta suurin haaste hänelle on olla hevosen selässä tekemättä mitään, Ala-Honkola kertoo.
Vuorovaikutus perustuu suurelta osin kehonkieleen, ja terapeuttia tarvitaan tulkkina kuntoutujan ja hevosen välillä. Eläin lukee ihmisen lähettämiä viestejä ja vastaa niihin käytöksellään. Kilttikin hevonen osaa ottaa itselleen tilaa, jos saa siihen mahdollisuuden. Toisinaan Ala-Honkola antaa hevosen käyttäytyä hevosmaisesti ja tuuppiakin oppilasta. Sillä tavalla herätellään miettimään oman toiminnan vaikutusta ja säätelemään sitä.
– Joskus hevoselle pitää sanoa tiukasti ja ottaa jämerästi tilanne haltuun. Samaa asennetta voi soveltaa arkisissa tilanteissa. Puoliaan saa pitää ja sanoa kiusaajalle, että nyt riittää, Ala-Honkola vertaa.
Saattaa aueta tilaisuus jutella mieltä painavista asioista ja vaikeistakin tunteista.
Hevonen elää hetkessä. Se aistii ja peilaa käytöksellään ihmisen tunnemaailmaa. Jos kuntoutuja on hermostunut, hevonenkin on.
– Voimme yhdessä pohtia, mihin hevonen tilanteessa reagoi. Samalla saattaa aueta tilaisuus jutella mieltä painavista asioista ja vaikeistakin tunteista.
Puhuminen on helpompaa, kun samalla puuhataan hevosen kanssa. Hevoselle saa osoittaa hellyyttä ja läheisyyttä.
Valteri-koulu Onervan moniammatillinen tiimi ohjaa tallille oppilaita, joiden ajatellaan hyötyvän ratsastusterapiasta. Nuorimmat heistä ovat eskari-ikäisiä ja vanhimmat kymppiluokkalaisia, ja jokainen heistä etenee henkilökohtaisen suunnitelmansa mukaan. Taustalla voi olla fyysisiä, psyykkisiä tai sosiaalisia haasteita. Vilkkaan lapsen suurin tavoite tallilla voi olla rauhoittuminen ja rentoutuminen.
Lucan henkilökohtainen ohjaaja Jaakko Juvonen huomaa, että poika on oppinut olemaan tallilla rauhassa ja tilanteessa läsnä. Kärsivällisyys ja sinnikkyys ovat kasvaneet ja turha itsekriittisyys karissut.
– Aluksi Lucalle tuotti vaikeuksia avata solkia ja lukkoja, mutta motoriikka on kehittynyt huomattavasti. Nyt kengännauhatkin menevät kiinni helposti. Yrittämistä jatketaan sitkeästi, vaikka ei ensimmäisellä kerralla onnistuisi.
Ratsastus päättyy rentoutumistuokioon. Luca saa pötkötellä hetken hiljaisuudessa Taran selässä. Tunnin lopuksi tamma saa palkkiokseen sangollisen makoisaa juomaa.
Pojan ajatukset siirtyvät jo edessä siintävään arkipäivään.
– Mitähän koulussa tänään syödään?
Jaa artikkeli: