Jyväskylän varuskunnan sotilaspastori Marko Haukkamäki sanoo, ettei pappi saisi koskaan siunata sotaa.
”Korostan aina puheissani, että tappaminen ei ole aina oikein edes sodassa”, sotilaspastori Marko Haukkamäki sanoo.
Marko Haukkamäki oli 24. helmikuuta 2022 ajamassa autollaan sotaharjoituksista Lohtajalta kohti Tikkakoskella sijaitsevaa työpaikkaansa.
Uutiset autoradiosta tiesivät kertoa, että Venäjän invaasio Ukrainaan oli juuri alkanut. Sota oli palannut Eurooppaan.
Jyväskylän varuskunnassa sotilaspastorina työskentelevä Haukkamäki myöntää, että uutiset olivat hänelle, kokeneelle sotilaallekin, suuri yllätys ja järkytys.
– Olimme juuri edellisenä päivänä jutelleet harjoituksissa, että sotaa ei varmastikaan tule, Haukkamäki kertoo.
– Ensimmäisten uutisten jälkeen mieliin iski huoli omasta perheestä ja siitä, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Ja miten itse jaksaisin olla pitkiä ajanjaksoja töissä ilman riittäviä lepohetkiä.
Varsin pian ajatukset kääntyivät kuitenkin omasta selviytymisestä yleisempiin huolenaiheisiin.
– Keskustelutilaisuuksia ja hartauksia tapahtumien vuoksi järjestellessä omakin mieli rauhoittui aika pian. Tuli ymmärrys siitä, että olemme turvassa. Suomeen ei kohdistu akuuttia sotilaallista uhkaa.
Ajatukset siirtyivät pikkuhiljaa omasta jaksamisesta huoleen ukrainalaisten selviytymisestä.
Haukkamäen Jyväskylän varuskunnassa järjestämissä tilaisuuksissa sodan herättämistä tunteista puhuttiin ja tuntemuksia käytiin monipuolisesti läpi. Lopulta tilaisuuksiin ei tullut niin paljon osallistujia kuin sotilaspastori oli ennalta odottanut.
– Hieman keskivertoa enemmän varusmiehiä saapui, mutta kovin suurta liikehdintä ei ollut. Ylipäätään suurta huolta tai pelkoa sodasta meillä Tikkakoskella ei ole juurikaan esiintynyt, hän toteaa.
– Yleisin kommentti varusmiehiltä on ollut, että ”nythän tähän inttiin tuli jokin järki”. Esille tuli siis maanpuolustustahto. Kantahenkilökunnan keskuudessa on puolestaan ollut enemmän huolia omasta perheestä mahdollisen sotatilanteen vallitessa.
Sodan alkupäivien jälkeen saapumiseriä varusmiespalvelukseen on ollut jo useampia. Sotilaspastorin mukaan keskustelut varusmiesten kanssa vievät edelleen vain harvoin sodan puhkeamisen mahdollisuuteen.
Kriisitilanteessakin sotilaan on käytettävä tappavaa voimaa vain silloin, kun se on aivan välttämätöntä.
– Pääsääntöisesti puhutaan arkeen, seurustelumurheisiin tai vaikkapa isovanhempien menehtymisiin sekä intissä jaksamiseen liittyvistä aiheista. Jonkin verran toki käydään juttelutuokioissa läpi myös sodan eettistä puolta.
Etiikan käsittelyyn on varattu enemmän aikaa sotilaspastorin oppitunneilla.
– Johdetuissa ryhmäkeskusteluissa puhutaan tappamisesta ja kuolemasta, sekä siitä, millaisia tuntemuksia niiden kanssa tekemisiin joutuminen voisi tositilanteessa herättää.
Haukkamäki painottaa, että suomalainen ajattelutapa sodan eettiseen puoleen on erilainen kuin monissa suurvalta-armeijoissa. Saati sitten Venäjällä, jossa sodankäynnin tavoissa ei näytetä tunnustavan minkäänlaista moraalia.
– Suomalaisessa sotilaskulttuurissa on hyvin vahvana ajatus, että voimankäytön tulee olla aina harkittua. Ja kriisitilanteessakin sotilaan on käytettävä tappavaa voimaa vain silloin, kun se on aivan välttämätöntä.
Yhtä aikaa pappina ja sotilaana Haukkamäki on itse pohtinut sodan moraaliset kysymykset perin juurin lävitse.
– Korostan aina puheissani, että tappaminen ei ole aina oikein edes sodassa. Ja sota on aina pohjimmiltaan Kristuksen hengen vastaista.
Oikeutettu sota on puolustussotaa, mutta minkäänlaisen sodan takia sotilaspastorit eivät puolustusvoimissa palvele. Haukkamäki sanoo, että sodankäynnin sijaan paikalla ollaan vain ja ainoastaan ihmisten takia.
– Jumala ei valitse sodassa, edes oikeutetussa sellaisessa, omaa puoltaan. Puolustussodan, kuten nyt Ukrainan käymän, puolesta on lupa rukoilla, mutta siihen on aina liitettävä perään Isä meidän -rukouksen kohta ”tapahtukoon sinun tahtosi”.
Sotilaspastorin mukaan Jumalaa ei voida manipuloida rukouksin tai muilla tavoilla omien asevoimien puolelle.
Jumala ei koskaan haluaisi, että ihmiset sotisivat.
– Emme voi rukoilla aseiden tai sodassa menestymisen puolesta, vaan rukoilemme aina sotaan valmistautuvien tai sen kokemaan joutuvien ihmisten puolesta. Sotilaspastorit palvelevat aina ihmistä.
Todellisuutta Venäjällä, jossa ortodoksikirkko on lähtenyt sodan avoimeksi tukijaksi, Haukkamäki katselee murheellisena.
– Venäjällä on ikään kuin menty Jumalan housuihin. Jumala ei koskaan haluaisi, että ihmiset sotisivat, hän toteaa.
– Aina, kun ihminen ei ylipäätään anna Jumalan olla Jumala, mennään vikasuuntaan.
Sotilaspastorilla on itsellään myös vankka ammattisotilaan tausta.
Haukkamäki valmistui vuonna 1994 opistoupseeriksi ja koulutti tehtävissään sen jälkeen varusmiehiä ja henkilökuntaa sekä toimi esikuntatehtävissä.
Myöhemmin elämässä ajankohtaiseksi tullut pappeus ei ollut itsestäänselvyys, vaan oikeastaan aika suuri ihme.
Olen luonteeltani kovapäinen sotilas, joten Jumala ei jättänyt minulle muita vaihtoehtoja kuin nöyrtymisen tien.
– Tulin vanhalla iällä, ihan pystymetsästä, uskoon vuonna 2009. Heti siitä lähtien minulla oli selkeä Jumalan kutsu toisenlaiseen työhön, Haukkamäki paljastaa.
– Jälkeenpäin ajateltuna uskoon tulo ei toki ollut kertarysäys, kuten sitä on monesti tapana kuvailla, vaan kyllä minua valmisteltiin siihen parikin vuotta.
Kun hetki koitti, Haukkamäki kertoo menneensä eräänä sunnuntai-ilta oman kodin lattialla polvilleen.
– Olen luonteeltani kovapäinen sotilas, joten Jumala ei jättänyt minulle muita vaihtoehtoja kuin nöyrtymisen tien. Siihen tilaisuuteen oli tartuttava. Menin kauppaan ja ostin itselleni saman tien Raamatun.
Tajusin, että juuri luterilainen versio uskonopista on se, jonka voin itse lähes sanasta sanaan allekirjoittaa.
– Olin ensin kymmenisen vuotta helluntailaisuudessa mukana. Sinä aikana heräsi halu opiskella teologiaa.
Teologisen tiedekunnan opinnot, varsinkin dogmatiikka, tekivät suuren vaikutuksen.
– Tajusin, että juuri luterilainen versio uskonopista on se, jonka voin itse lähes sanasta sanaan allekirjoittaa.
Yhtä yllättävää kuin uuden ammatin opiskelu oli se, että valmistumisen jälkeen Haukkamäki palasikin takaisin vanhaan työyhteisöönsä.
– Opinnot olivat jo loppusuoralla, kun eräänä päivänä olin viemässä tytärtäni autolla lentokentälle. Sain silloin puhelun eräältä tutulta papilta Tikkakoskelta. Hän kysyi, että milloinkas olet ajatellut valmistua.
– Hän siinä puhelimessa määritteli aikataulun opinnoilleni. Valmistuttuani olisi mahdollisuus päästä suoraan Tikkakoskelle varuskuntapastoriksi. Gradun aikataulu ja tulevaisuudensuunnitelmat muutenkin menivät kerralla uusiksi, sotilaspastori muistelee huvittuneena.
Jaa artikkeli: