Kuvassa: Anna-Liisa Hyvärinen asuu itsekseen ja saa siivousapua sekä valmiita aterioita ovelle toimitettuna. Kauppareissut sujuvat kerran viikossa rollaattorilla. Samalla on mukava vaihtaa kuulumisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa.
Olen Anna-Liisa Hyvärinen, 95. Asun itsekseni omassa asunnossa Kuokkalassa. Polven kuluma haittaa liikkumista, mutta muuten terveys on säilynyt aika hyvänä ja saan elää ilman kipuja. Entiset ystävät ovat kuolleet, ja tuttavia näkee enää harvoin.
Kasvoin Äänekoskella veturinkuljettajan perheessä. Lapsia syntyi kymmenen, joista kaksi kuoli aivan pienenä. Kävin kaikissa tehtaan johtoportaan perheissä lastenvahtina.
Olin 13-vuotias, kun sota syttyi. Meillä oli isänmaallinen perhe, isä ja veljet olivat suojeluskuntalaisia, ja minusta tuli pikkulotta. 18-vuotiaana minulle tarjottiin töitä Suolahden sotilaspiiristä ja sain määräyksen kaatuneiden evakuoimiskeskukseen Luumäelle. Siellä kaatuneet käsiteltiin ja lähetettiin kotiseudulle haudattavaksi.
Kesällä 1944 ruumiita tuotiin kuormittain, vuoreksi asti. Kokeneet lotat pesivät ja laittoivat vainajat arkkuun. Vaatteet riisuttiin puukon avulla pois. Minun tehtäväni oli pussittaa ja kirjata taskuista löytynyt jäämistö siististi paperipusseihin omaisia varten.
Vanhempien lottien opetus ja turva oli korvaamaton nuorelle tytölle. He olivat kansakoulunopettajia ja esimiehet pappeja. Työ sujui rutiinilla, mutta onneksi sain vain seurata käsittelyä vierestä. Muistikuvia palautuu yhä elävästi mieleen, mutta nukun yöni ilman painajaisia.
Kun sota loppui syksyllä, työ jatkui sotilaspiirissä. Sotilaita kotiutettiin, ja minä laskin heille päivärahoja. Totuin siihen, että miehiä seisoi vieressä jonoksi asti.
Siviilissä sisko hommasi minulle töitä tehtaan laboratoriosta. Hotelli Hirvessä eräs Topi pyysi treffeille, ja aika pian menimme naimisiin ja muutimme Jyväskylään. Olin kotiäiti kolmen lapsen kanssa 22 vuotta. Eläkkeelle jäin työstäni hotelli Alexandran kahviossa.
Mies kuoli äkillisesti 2001, ja syöpä vei vanhimman tyttären 2008. Olen tottunut elämään itsekseni. Uskon enkeleihin ja siihen, että asiat järjestyvät. Suurin turva on Jeesuksen lupaus: ”Minä olen lunastanut sinut”. Puhtaan omatunnon kanssa on hyvä elää.
Jaa artikkeli: