Rippikoululainen Vilma Kuusraisen (kuvassa vasemmalla) on helppo nimetä tärkein rippilahjansa.
– Olen odottanut pienestä asti, että saan laittaa ristin kaulaani ja voin pitää sitä aina. Risti tuo turvaa tässä sydämen lähellä, hän pohtii.
Myös Kuusraisen riparikaverit Iida Käyhkö (oik.) ja Sofia Lehtoranta (kesk.) toivovat lahjaksi rippiristiä. Risti on perinne, josta halutaan pitää kiinni. Se on lahja joko perheeltä tai kummeilta.
Lehtorannan perheessä rippiristin olisi halunnut ostaa useampikin läheinen. Lopulta Lehtoranta osti ristin itse.
– Risti on minulle tosi tärkeä. Se muistuttaa minua mummista ja muista läheisistä ihmisistä, hän sanoo.
Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtorin Jouko Porkan mukaan rippiristin hankkiminen on perinne, joka ulottuu ainakin 1960-luvulle asti.
– Samalla kun on vaurastuttu, on ollut mahdollisuus ostaa lahjaksi esimerkiksi koruja. Ristillä on rippikoululaisille monitasoinen merkitys, Porkka sanoo.
– Se on muisto rippikoulusta, joka on valtaosalle nuorista valtavan merkittävä elämänvaihe, mutta se on myös suojan ja turvan symboli. Rippikoulussa opitaan, että risti on voiton merkki.
Rippiristin suosio on säilynyt, mutta muuten rippilahjojen luonne on vuosikymmenien aikana muuttunut.
Nuorten rippikoulukokemuksia tutkineen Porkan mukaan vielä pari vuosikymmentä sitten toiveena saattoi olla mopo tai kännykkä, nyt lahjaksi halutaan usein rahaa. Monet nuoret toivovat rahaa jo eettisistä syistä. Tarpeettoman tavaran sijasta on mahdollista hankkia juuri sitä, mitä tarvitsee.
Rippikoulun alussa ulkoiset seikat, kuten hienot juhlat ja lahjat, kaverit ja hauskuus, korostuvat, mutta rippikoulun lopussa niiden merkitys on Porkan mukaan vähäisempi.
– Paljon tärkeämmäksi tuleekin kokemus siitä, että saa pohtia elämän suuria kysymyksiä, omaa suhdetta uskoon, Jumalaan ja kirkkoon sekä kaikkea sitä, mikä on hyvää omassa elämässä, hän sanoo.
– Rippikoulu yllättää positiivisesti.
Ripille pääsyä on juhlittu monen vuosikymmenen ajan. Se on ollut tärkeä elämänkaaren juhla. Menneinä vuosikymmeninä rippikoulun käyminen oli myös askel aikuisuuteen, mikä toi enemmän oikeuksia nuoren elämään.
Enää rippikoulu ei Porkan mukaan kuitenkaan ole samanlainen käännekohta elämässä kuin ennen. Konfirmaatio on silti säilyttänyt merkittävän asemansa juhlaperinteissä, ja suvun mukaan kutsuminen on selvästi kasvanut.
Myös Kuusrainen, Käyhkö ja Lehtoranta aikovat juhlia konfirmaatiota koko suvun voimin.
– Muistaminen on tosi tärkeää. On kiva, kun voi kutsua kaikki sukulaiset juhliin ja nähdä pitkästä aikaa. Se oli myös yksi syy käydä rippikoulu, Käyhkö myöntää.
– Koronan jälkeen on taas mahdollista järjestää isoja juhlia. Se on ihanaa, Kuusrainen jatkaa.
Kanadasta vasta Suomeen muuttanut Lehtoranta ei ole nähnyt sukulaisiaan pitkään aikaan. Juhlat tuovat koko suvun yhteen.
Rippikoulun käyminen ja juhlien järjestäminen vain lahjatoiveiden vuoksi tuntuu tytöistä vieraalta. Rippijuhlan jakaminen läheisten kanssa onkin lahjatoiveista tärkein.
– Eniten haluan, että sukulaiset ympäri Suomen pääsevät paikalle, Käyhkö sanoo.
”Aion kertoa kaikille” Parikymmentä rippikoululaista kokoontui kesäkuussa Palokan kirkolle viimeisten tehtävien ja keskustelujen pariin. Edessä olivat vielä konfirmaatioharjoitukset sekä päivärippikoulun päättävä konfirmaatiomessu sunnuntaina. – Jännittää, miten kaikki sujuu, myönsivät Vilma Kuusrainen, Iida Käyhkö ja Sofia Lehtoranta. Takana oli hieno viikko muiden riparilaisten kanssa. Rento tunnelma oli yllättänyt positiivisesti. – Olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja yhteishenki on ollut hyvä. Kaikki ovat olleet tosi mukavia, Kuusrainen sanoi. Kaikille kolmelle oli itsestään selvää lähteä rippikouluun. Leirin sijasta päivärippikoulu lähellä kotia vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Monipuolinen ja hauska ohjelma sai pohtimaan lähemmin hengellisyyttä ja elämän tärkeitä kysymyksiä. – Ainutkertainen kokemus, josta aion kertoa kaikille, Lehtoranta sanoi.Jaa artikkeli: