Mielipiteet kukkivat pop-up-seurakunnassa, jonka toi helmikuussa yhteen entisen papin Kai Sadinmaan kirkkokriittinen teatteriesitys.
– Se oli voimakas esitys, jossa Sadinmaa kävi kovaa painia. Hän ei koe tulleensa hyväksytyksi kirkossa pappina. Ehkä hän käy tätä painia edelleen, Lauri Raippalinna arveli nähtyään Sadinmaan rippikoulu -monologin yhdessä noin 30 katsojan kanssa.
Raippalinna jäi keskustelemaan nähdystä muun yleisön ja Sadinmaan kanssa. Tunnelma baari Vakiopaineessa Jyväskylän keskustassa oli virkeä. Joku huokaisi esityksen muistuttaneen lestadiolaista hurmosta. Toinen koki murtumisen teeman mahdollisuutena muutokseen. Kolmas kiitteli sykettä ja elämänmakua, neljäs yhteiskuntakritiikkiä.
Kai Sadinmaa vastaili kysymyksiin. Ehdottoman kielteisen vastauksen sai kysymys, aikooko hän palata papiksi. Toinen kysyjä uskoi Sadinmaan joutuneen kirkkoinstituution uhriksi. Sadinmaa ei näe itseään uhrina, vaan taiteilijana ja mystikkona.
Olennaista on, että joku on tuonut meidät yhteen.
Keskustelu lainehti vuolaasti. Kirkkoon toivottiin lisää rakkautta ja suvaitsevuutta sekä kriittisiä kannanottoja kirjaimellisesti Raamattuun uskovien lausuntoihin. Seniori-ikäinen mies muisteli, kuinka hänen nuoruudessaan papit pelottelivat synnin rangaistuksilla. Nuorehko mies kertoi pappisystävästään, joka ei tiedä uskooko, mutta toimii pappina palkan vuoksi.
Pitääkö papin uskoa, pohdittiin. Joku heitti kysymyksen, kattaako pelastus koko luomakunnan eliöineen. Ehdottomasti, vastasi Sadinmaa.
Sadinmaa rohkaisee ihmisiä lähtemään liikkeelle ja luomaan uusia yhteisöjä, kirkkoa hän pitää jo menetettynä. Baarissa hän näki edessään pop-up-seurakunnan.
– Olennaista on, että joku on tuonut meidät yhteen, ääni baaripöydästä kiteytti.
Tanja Niemistä kosketti esityksen videopätkä, jossa oli välähdyksiä maailman kriiseistä ja sodista.
– Tuli jopa vähän syyllinen olo, että pitäisi auttaa muita enemmän. Meillä on asiat niin hyvin verrattuna moneen maahan. Jokainen voi tehdä hyvää ainakin omassa lähipiirissään, Nieminen mietti.
Rakkaus saa aikaan halun tehdä hyvää.
Esityksen viesti rakkaudesta kristinuskon ytimenä resonoi hänen ajattelunsa kanssa.
– Rakkaus saa aikaan halun tehdä hyvää. Jumala on rakkaus ja jos Jumalan päästää sydämeensä, ihminen tekee rakkaudellisia tekoja lähimmäisilleen.
Eija Miettisen mielestä Sadinmaa osasi yhdistää kirkkokritiikin ja tämän päivän yhteiskuntakritiikin hyvin.
– Hän antoi ymmärtää kirkon toiminnan poikkeavan kristinuskon perimmäisistä lähtökohdista ja tämä näkökulma tuntui perustellulta ja ansiokkaalta, Miettinen sanoi.
Häntä kosketti esityksen ilmaisu Jumalasta äitinä, ystävänä ja rakastajana. Se tuntui hänestä lempeältä ja paremmalta kuin patriarkaalinen Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Miettinen haluaa ymmärtää Sadinmaan uskon sisältöä.
– Se tuntuu esityksen perusteella sympaattiselta. Kirkonkin pitäisi olla kiinnostunut eri tavoin ajattelevista.
Leena Mursulan mielestä Sadinmaa puhui elämänmakuisesti.
– Kuvittelen, että niin Jeesuskin puhui. Tarvittaisiin enemmän rohkeita ja profeetallisia pappeja. Eikö Jeesuskin ollut radikaali? Sadinmaa on liian radikaali ja joutui lähtemään kirkosta. Kirkon pitäisi sietää enemmän. Se on vieraantunut kansasta.
Mursula aisti esityksessä myös hätää ja surua.
– Dramaattista oli, kun Sadinmaan silmälasit lensivät lattialle, kun hän purki tuskaansa.
Kirkon pitäisi sietää enemmän. Se on vieraantunut kansasta.
Uskonnoista kiinnostunut ja teologiaa opiskellut Mikko Väänänen piti esitystä vaikuttavana ja sen kirkko- ja yhteiskuntakritiikkiä perusteltuna, vaikka esitys hänen mielestään pyörikin ehkä liikaa Sadinmaan persoonan ympärillä.
– Esityksessä korostui armon kuuluminen vain köyhille ja murretuille, mutta ajattelen, että armossa on myös toinen puoli: se kuuluu kaikille. Koskaan ei ole myöhäistä kääntyä.
Liia Raippalinnaa puhutteli viesti siitä, että Jumalan valtakunta voi olla totta tässä ajassa.
– Hyvää ei tarvitse odottaa kuoleman jälkeiseen aikaan asti. Sitä voidaan rakentaa tässä ja nyt. Toinen vahva viesti oli, että ihmisen ei tarvitse miettiä, uskooko hän oikealla tavalla ollakseen kristitty.
Tanja Nieminen ei usko, että on olemassa yhtä oikeaa oppia.
– Jokainen – myös fundamentalisti – tulkitsee Raamattua. Klassisessa kristinuskossa korostuu liikaa lakihenkisyys ja välillä tulee mieleen, ovatko Raamattua kirjaimellisesti tulkitsevat uskoneet armon todeksi omalla kohdallaan.
Nieminen uskoo, että kirkko tulee muuttumaan rakkaudellisempaan suuntaan. Kirkon sisään pitää hänestä mahtua erilaisia ihmisiä ja uskon tulkintoja. Kaikkien ei hänen mielestään tarvitse harrastaa joogaa tai osallistua Pride-messuihin, mutta niille on oltava tilaa.
Nieminen kuvaa itseään semiaktiiviksi seurakuntalaiseksi. Hänellä on kummilapsia ja iltarukous kuuluu ohjelmaan. Hän on myös ollut mukana järjestämässä seurakunnassa iltahartautta, jossa rakkaudellinen sanoma sai tilaa.
Lauri Raippalinna ajattelee Niemisen kanssa kirkosta samansuuntaisesti.
– Kaikkiin ihmisiin pitäisi suhtautua kunnioittavasti ja tasa-arvoisesti. Kirkossa on katto korkealla ja seinät leveällä, mutta tasa-arvo ei silti aina toteudu. Tasa-arvokysymys tuli esityksessä vahvasti esiin.
Liia Raippalinnan mielestä hienointa oli keskustelu esityksen jälkeen.
– Siinä tuli esiin monenlaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Joukossa oli ateistejakin, toiset taas etsivät omaa tapaansa elää kristittynä.
Liia Raippalinnalle Sadinmaan ajatukset ovat tuttuja. Hän toivoo, että rakentava keskustelu eri tavoin ajattelevien ja uskovien kanssa jatkuu Jyväskylässä.
– Olisi kiinnostavaa seurata dialogia perinteistä kristinuskon tulkintaa kannattavan ja sitä haastavan Sadinmaan kaltaisen ajattelijan välillä.