Yhä useammalla opiskelijalla ei ole kiinnekohtaa seurakuntaan tai kirkkoon. Oppilaitospappi Matti Väätäinen haluaisi ihmisten tietävän, että usko on myös menestyviä, älykkäitä ja kriittisiä ihmisiä varten.
Kuvassa: Oppilaitospappi Matti Väätäinen tekee työtään eri verkostoissa. Opiskelijat Jenni Heikkilä (vas.) ja Karoliina Hollmén tutustuivat Väätäiseen yliopiston Student Life -hyvinvointiohjelman kautta.
Pappi pantapaidassaan erottuu kampuksen ihmisvirrassa. Oppilaitospappi Matti Väätäinen astelee Jyväskylän yliopiston käytävillä ja viipyy kahvioissa. Matka työhuoneeseen saa kestää, ja vapaamuotoisille keskusteluille riittää aikaa.
– Työni yliopistolla on tavoittavaa ja jalkautuvaa. Olen eri tavoin läsnä, kohtaan ihmisiä, kuulen kysymyksiä ja ajatuksia. Olen yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa varten. Spontaaneja kohtaamisia syntyy paljon, hän kertoo.
Väätäinen on läsnä, mutta huomaa opiskelijoiden suhteen kirkkoon usein olevan ohut. Suurella ja yhä kasvavalla osalla opiskelijoista ei ole kiinnekohtaa seurakuntaan.
– Tieto meistä pitää tuoda näkyville. Tarvitaan uusia tapoja tehdä asioita, koska vanhat eivät enää toimi. Emme voi jäädä odottamaan, että opiskelijat tulevat seurakunnan tilaisuuksiin seurakunnan tiloihin. Sillä tavalla heitä ei tavoita.
Kirkko on sama mikä se on aina ollut.
Opiskelijat eivät kuitenkaan ole yhtenäinen ryhmä. Henkilökohtainen kiinnostus jakautuu. Joitakin jumalanpalvelukset kutsuvat, toiset hakeutuvat musiikkitilaisuuksiin. Omakohtainen puhuttelevuus korostuu. Kaivataan henkisyyttä, joka on oman maailmankatsomuksen kannalta relevanttia. Suuri osa nuorista aikuisista sanoo olevansa hengellinen tai henkinen – ei kuitenkaan uskonnollinen.
Hengellinen etsintä ei ole kadonnut mihinkään, mutta hengellisyys rakentuu monista aineksista, joista kristinusko on yksi muiden joukossa. Se ei ole enää automaattinen lähtökohta, johon asioita suhteutetaan.
– Kirkko on sama mikä se on aina ollut. Sanoma armollisesta Jumalasta ei muutu mihinkään, mutta se tulee tuoda tähän päivään ymmärrettävästi ihmisen luokse ja hänen tilanteeseensa, Väätäinen muotoilee.
Usko ei ole noloa eikä sitä tarvitse hävetä.
Väätäistä harmittaa, että median kautta välittyy yksipuolinen ja omituisesti painottunut kuva kristinuskosta. Sen ydin ei tunnu välittyvän.
– Pohjimmiltaan ei ole kyse moraalipohdiskelusta tai tietynlaisesta elämän mallista. Hyvin monenlainen ihminen voi olla kristitty. Usko on myös menestyviä, älykkäitä ja kriittisiä ihmisiä varten. Usko ei ole noloa eikä sitä tarvitse hävetä.
Oppilaitospappi esittelee työympäristöään. Seminaarinmäen vanhojen rakennusten joukosta löytyy tunnelmallinen hiljentymistila, entinen paja. Yliopisto on kunnostanut soman tiilitalon kaikkien käyttöön rauhoittumista ja rukousta varten – vakaumukseen katsomatta. Oppilaitospappi järjestää tilassa viikoittain Hiljaisuuden rukoushetken.
Kanssani voi tulla juttelemaan mistä tahansa asiasta
– Sitä voisi nimittää miniretriitiksi. Mukana on rukousta ja raamatuntekstejä, joita mietitään parin kysymyksen kautta.
Toisinaan tilassa järjestetään kirkollisia toimituksia kuten kastetilaisuuksia ja vihkimisiä.
Oppilaitospapin roolia yliopistolla säätelee yliopiston ja seurakunnan välinen yhteistyösopimus. Sen osana Väätäisellä on oma työhuone Fennicum-rakennuksessa kahdenkeskisiä keskusteluja varten. Tapaamiset järjestyvät matalalla kynnyksellä ja nopealla aikataululla.
– Keskustelut ovat suosittuja ja kysyntä tuntuu kasvavan. Kanssani voi tulla juttelemaan mistä tahansa asiasta, eikä tarvitse olla sitoutunut kristilliseen maailmankatsomukseen. Väätäinen kertoo.
Kun keskustelukumppaniksi halutaan nimenomaan pappi, henkilö tekee valinnan. Siitä huolimatta käsiteltävät asiat ovat monenlaisia. Opintojen sujuminen ja jaksaminen mietityttävät monia, nuori aikuinen saattaa pohtia identiteettiään tai opintojen jälkeinen tulevaisuus huolettaa. Ihmissuhteissa voi olla paineita. Yhä useammin halutaan puhua mielenterveyteen liittyvistä asioista. On masennusta, yksinäisyyttä ja sosiaalisia pelkoja.
Tieteen ja uskon välille on suotta rakennettu myyttiä ristiriidasta.
Hengelliset kysymykset tulevat usein keskusteluun mutkan kautta, mutta jotkut haluavat puhua juuri uskosta. Keskustelu papin kanssa voi rakentaa ja vahvistaa elämänkatsomusta. Joku on äskettäin löytänyt uskon ja miettii, miten sen saisi nivottua osaksi arkeaan. Papilta kysytään, mitä seurakunta tarjoaa ja miten sen toimintaan voisi mennä mukaan.
Oppilaitospappina Väätäinen osallistuu mielellään keskusteluun kristillisen uskon teemoista, ja yliopistolla on luontevaa pohtia tieteellisen ja kristillisen maailmankuvan välistä suhdetta.
– Tieteen ja uskon välille on suotta rakennettu myyttiä ristiriidasta. Sellaista ei ole. Kristinusko on älyllisesti vakavasti otettava elämänkatsomus, ja myös koulutetun ja järkevän ihmisen on mielekästä olla kristitty. Siinä on keskustelun lähtökohta. Vasta sitten päästään sisälle kristinuskon omiin kysymyksiin, hän korostaa.
Juuri nyt keskustelu uskonnonopetuksen tulevaisuudesta puhuttaa myös yliopistolla. Oppilaitospapin täytyy olla ajan hermolla, seurata yhteiskunnan ilmiöitä, keskustelua niistä ja myös osata ottaa kantaa.
Kaksi kertaa vuodessa kokoontuu akateeminen dialogiryhmä Veritas Forum, jossa keskustellaan elämän suurista kysymyksistä eri maailmankatsomusten näkökulmista. Lisäksi on lukematon määrä erilaisia yliopiston, ainejärjestöjen, ylioppilaskunnan ja muiden yhteistyökumppaneiden tapahtumia, keskustelu- ja esittäytymistilaisuuksia, joihin oppilaitospappi kutsutaan.
– Lähtökohtaisesti lähden aina mukaan, kun pyydetään, Väätäinen sanoo.
”Pelkkä tieto oppilaitospapin olemassaolosta on helpottava”
Kemian opiskelija Jenni Heikkilä ja terveystieteiden opiskelija Karoliina Hollmén tutustuivat Väätäiseen, kun tämä esitteli toimintaansa ylioppilaskunnan hallitukselle. Yhteistyö oppilaitospapin kanssa tuntuu luontevalta esimerkiksi opiskelijoiden Student Life -hyvinvointimalliin liittyen.
– On hyvä, että yliopistolla on pappi. Hän on tärkeä osa opiskelijan hyvinvointiverkostoa. Matin kanssa voi keskustella kaikista asioista, hengellisistä ja muista. Ei ole vaaraa, että keskustelussa tuputettaisiin uskoa, Hollmén sanoo.
– Pelkkä tieto oppilaitospapin olemassaolosta on helpottava tieto monelle opiskelijalle, Heikkilä lisää.
Heikkilä ja Hollmén kaipaavat seurakunnalta lisää nuoria aikuisia kiinnostavaa matalan kynnyksen toimintaa ja tapahtumia, joihin on helppo osallistua.
Konsertit tai ulkoilmatapahtumat houkuttelevat. Niissä voisivat olla mukana sekä kaupungin että seurakunnan työntekijät. Seurakunta saisi näkyä kaupunkikuvassa ja olla mukana siellä missä tapahtuu.
– Keskustelutilaisuudet mielenkiintoisista aiheista ovat tervetulleita, Heikkilä täydentää listaa.
– Tapahtumapaikka voisi olla joku muu kuin kirkko, koska sen kynnys saattaa olla joillekin liian korkea, Hollmén ehdottaa.
Jyväskylän seurakunta oppilaitoksissa
- Diakoni Elina Lintulahti, Jyväskylän Lyseon lukio ja Schildtin lukio
- Pappi Johanna Tikkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Gradia Jyväskylä
- Pappi Matti Väätäinen, Jyväskylän yliopisto