Jyväskylän seurakunta kohtasi kaksi viikkoa sitten järkytyksen niin työyhteisönä kuin kaupunkilaisten yhteisönä. Seurakuntamme diakoni sai Keski-Suomen käräjäoikeudessa neljän kuukauden ehdollisen tuomion nimikkeellä seksuaalinen hyväksikäyttö.
Mediahuomio oli laajaa. Oikeus oli toteutunut, mutta edessä oli asian käsittely, joka ei ehkä joidenkin kohdalta lopu koskaan.
Seurasin myös läheltä asian kanssa kipuilevaa työyhteisöä, joka oli saanut perusluottamusta horjuttavia uutisia.
Surullista tapahtuneessa, monen muun asian ohella, oli myös se epäilyksen varjo, joka lankesi niiden diakonien päälle, joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Se on varjopuoli asiassa, jossa jokainen toimija omalta osaltaan pyrki kohti oikeuden toteutumista niin kuin pitääkin: Seurakunta neuvoi uhria tekemään asiassa rikosilmoituksen, oikeuslaitos käsitteli asian tasapuolisesti, media uutisoi asian, josta ihmisten on oikeus tietää.
Asia on raskas erityisesti kaikille asianosaisille, mutta se liittyy myös laajempaan luottamukseen. Luottamukseen seurakuntaan ja kirkkoon. Joku voi kysyä, millainen seurakunta tämä oikein on? Miten tämä on mahdollista? Voinko luottaa teihin?
Oikeusprosessi ja asian käsittely julkisuudessa ovat monelle vaikeita ja tuskallisiakin asioita, mutta juuri ne mahdollistavat myös sen, että näitä kysymyksiä saa nyt kysyä. Huhupuheille ei ole enää tarvetta.
Ja kun kysymyksiin vastataan, luottamus vahvistuu.
Jaa artikkeli: