Pienet koululaiset pyöräilevät aamulla kouluun, kun lähden autolla töihin. Isot reput heiluvat selässä polkemisen tahtiin. Alueellamme on neljänkympin nopeusrajoitus. Kun pääsen päätielle, vilkaisen taustapeiliin, yhtään autoa ei ole näkyvissä. Kilometrin ajettuani takapuskuriin on jo liimautunut auto ja matkan edetessä letka on kasvanut useilla autoilla.
Mitä järkeä on ajaa ensin ylinopeutta päätyäkseen vain tiiviiseen sumppuun, joka etenee lopulta samalla nopeudella? Olenko ainoa, joka yrittää noudattaa nopeusrajoituksia ja pitää kiinni turvavälistä?
Heijasteleeko asenteemme liikenteessä myös suhtautumistamme toisiin ihmisiin? Onko minulla erityisoikeuksia, joita muilla ei ole? Saanko ajaa muita lujempaa, ja mihin tarvitaan suuntavilkkua? Tuohon väliinkin mahdun heittämällä, vaikka vastaavassa tilanteessa minua ärsyttäisi, jos rakoon tulija olisi joku toinen. Sitä paitsi olenhan keskivertoa huomattavasti parempi kuski.
Uusissa autoissa turvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Kuljettajaa avustava tekniikka voi tunnustella tien reunaviivoja ja havahduttaa kuskin, jos auto ajautuu keskiviivan yli tai pientareen puolelle.
Kunpa joku vielä kehittäisi autoihin mekanismin, joka palkitsisi kohteliaan kuskin mieluisella bonuspalkinnolla. Tosin mikään ei taida voittaa palautteena saatua ystävällistä hymyä tai spontaania käden heilautusta. Sen saat melko varmasti, kun jätät suojatien eteen kunnon raon merkiksi siitä, että toinen voi olla hyvä ja ylittää suojatien.
Raamatusta tuttu lause taitaa päteä tässäkin yhteydessä: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille”.
Jaa artikkeli: