Vuosia Venäjällä asunut pappi ja luontokuvaaja viettää kotitalonsa pienessä mökissä freelancer-munkin elämää.
Erkki Jokinen astelee varmoin askelin Isojärven kansallispuiston juurakkoisilla poluilla. Luontevasta askelluksesta huomaa, että nyt ollaan kokeneen retkeilijän matkassa.
Keski-Suomen ja Pirkanmaan rajamailla sijaitsevan puiston polut ovat vuosien varrella tulleet Jokiselle tutuiksi. Hän kertoo vetäneensä Pirkanmaan Kuhmoisiin nykyisin kuuluvalla Isojärvellä useita rippikoululeirejä.
– Osallistujina ovat olleet venäläiset nuoret, joiden luontosuhdetta olemme riparin ohessa koettaneet kohentaa, Jokinen kertoo.
Luonnossa paljon aikaansa viettävä ja luontokuvausta lähes koko ikänsä harrastanut Jokinen on hämeenkyröläinen pappi, joka teki muutamia vuosia sitten yllättävän ratkaisun työelämässään.
Tarve elämänmuutokseen alkoi siitä, kun Jokinen koki vuoden 2016 kieppeissä, että päivittäisen papintyön tekeminen oli vaarassa jämähtää leipäpappeudeksi.
– Oli melkoinen yllätys tuolloisille työkavereille Hämeenkyrön seurakunnassa, kun yhdessä aamupalaverissa ilmoitin aikeestani irtisanoutua. Minulle ehdotettiin virkavapaan ottamista, mutta pidin kuitenkin päätökseni.
Jäin pois virasta 2017, enkä ole katunut.
– Nautin papin työstä, mutta minunlaiseni tyyppi tarvitsee paljon tilaa ja aikaa ympärilleen. Uraudun helposti pyörittämään samaa levyä ja pitkään ihmispaljoudessa ollessani tunnen, että sisimpäni ikään kuin tyhjenee.
Jokisen perheterapeuttina työskentelevä Leena-vaimo rohkaisi miestään yllättävän ratkaisun tekemisessä. Pariskunta sääti kulutustaan ja päätti tulla toimeen taloudellisesti vähän niukemmin.
– Jäin pois virasta 2017, enkä ole katunut. Alussa oli kyllä olo, että mitäs minä nyt ryhdyn tekemään. Sitten arkirytmi löytyi ja aloin saamaan myös vierailukutsuja eri seurakuntiin.
Oman kotitalon pihapiiristä löytyi sopiva vetäytymispaikka, pieni mökki. Siellä Jokinen viettää nykyisin suuren osan arki- ja työpäivistään rukoillen, mietiskellen ja lukien Raamattua.
Suuri elämänmuutos on poikinut Jokiselle myös osuvan ja hauskan tittelin.
– Tyttären ystävä soitti muutama vuosi takaperin ja kysyi, voisinko tulla vihkimään hänet avioliittoon. Minulla on kuulema hyvin aikaa, olenhan tällainen freelancer-munkki. Siitä lähtien minua on siis tituleerattu freelancer-munkiksi, Jokinen nauraa.
En ole mökissäni hoitamassa vain omaa hengellisyyttäni.
– Aamuisin kahdeksan maissa painun meidän kotitalomme laitamilla sijaitsevaan pieneen mökkiin, jossa freelancer-munkin elämää harjoitan. Kun illalla menen mökistä kotiin vaimon kainaloon, olen sitten ihan tavallinen aviomies.
Jokisen mökissä on rukousalttari, jonka edessä hän lukee Raamattua ääneen ja laulaa hengellisiä lauluja. Kyse on niin sanotusta hetkipalvelusta, jonka juuret ulottuvat alkukirkon aikaan, varhaiskristillisille vuosisadoille.
Rukouksen ja hiljaisuuden harjoittamisesta huolimatta Jokinen painottaa, ettei hänellä ole tarvetta eristäytyä erakoksi muista ihmisistä.
– En ole mökissäni hoitamassa vain omaa hengellisyyttäni, vaan rukoilen siellä perheeni, tuttujen ja arjessa vastaan tulevien ihmisten puolesta.
Isojärven poluilla kokeneen luonnossaliikkujan kanssa taivaltaessa luontotietämys kasvaa. Jutustelun lomassa tarkkasilmäinen ja -korvainen pastori pysähtyy tavan takaa ja kertoo, mikä lintu puissa tai eläin metsässä milloinkin vilahtaa.
metsäpolut ovat olleet merkillisen kutsuvia, kuin
sisäänsä syleileviä ja samalla jännittäviä.”
– Lapsena tein merkintöjä luontokuvaukseni onnistumisista vihkoon. Löysin sen vihon hiljattain omien arkistojeni kätköistä. Lähinnä se oli täynnä kauheaa sättimistä, että miten oletkin voinut taas mokata tuon tai tuonkin otoksen, sanoo Jokinen huvittuneena.
Pappi kertoo Isojärven puiston olevan tunnettu kanadanmajavista. Niiden jälkiä on etsittävä polkuverkoston ulkopuolelta, joten taivallus vie toviksi erityisen haastavaan, kivikkojen ja painanteiden pirstomaan sammalmaastoon.
Majavien näkeminen jää tällä kertaa haaveeksi, mutta niiden puunrungoista täyden pesän maastokuvioisella kameralla ja pitkällä objektiivilla varustettu luontokuvaaja-Jokinen onnistuu bongaamaan pienen puron ja suomaisen järven läheltä.
Erävaeltamisen opettaminen ja ihmisten luontosuhteen syventäminen on vain yksi Jokisen sivutoimenkuvista. Tärkein ja eniten aikaa vievä työ vieraillessa eri seurakuntien ja järjestöjen tilaisuuksissa Lappia ja Ruotsia myöten on raamatunopetus.
Olen löytänyt varsinkin Jeesuksen Vuorisaarnan uudelleen näiden munkkivuosieni aikana.
– Olen löytänyt varsinkin Jeesuksen Vuorisaarnan uudelleen näiden munkkivuosieni aikana. Minua kiehtoo etenkin sen etsiminen, mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo Jumalan valtakunnan olevan jo keskellämme.
– Tarkoitan kysymystä siitä, miten voisimme elää kristillisyyttämme todeksi jo tämän hetken elämässämme. Jos usko näet tähtää vain tuonpuoleiseen, niin vaarana on, että käännymme sisäänpäin ja käperrymme huolehtimaan vain omasta uskostamme, lähimmäiset unohtaen, Jokinen pohtii.
Toinen hengellisistä löydöistä Jokiselle on ollut raamatunkohta, jossa Saatana kiusaa Jeesusta viemällä hänet korkealle vuorelle, katselemaan kultakaupunkeja, mammonaa ja loistoa.
– Paholainen lupaa siinä Jeesukselle maat ja mannut, kaiken upean, rikkaan ja ihanan, jos hän vain suostuu elämään ja tekemään kuten Paholainen ehdottaa.
Olen tutkinut paljon autoritääristen hallintojen jälkiä ja historiaa.
Jokisen mukaan kaikissa harhaanjohtavissa aatteissa, ideologioissa ja uskomuksissa on kyse tavallaan tästä samasta, pahan lumouksesta. Saatana lupaa ihmiselle suunnattomia etuja ja rikkauksia, jos vain ihminen kumartaa ja palvelee hänen, ei Jumalan, osoittamaa tarkoitusta.
– Olen tutkinut paljon autoritääristen hallintojen jälkiä ja historiaa. Oli kyse sitten kansallissosialismista Saksassa tai ateistisesta Neuvostoliitosta, niiden johtajat veivät seuraajansa juuri tuollaiseen lumoukseen.
Tavoitteena kaikissa vahingollisissa ideologioissa on luoda uusi ihanneihminen, määritellä oman fantasian kautta todellisuus.
– Ja samalla syöksytäänkin lumouksesta sokaistuneina loppujen lopuksi itse täyteen perikatoon.
Istahdamme vaelluksen jälkeen Isojärven kauniille niemelle, Kannuslahden tulipaikalle.
On puhuttava vielä yhdestä ajankohtaisesta teemasta, jota Jokista tavatessa ei voi sivuuttaa. Venäjästä.
Jokisella on oma historiansa idässä. Hän toimi 1990- ja 2000-luvun taitteessa Kelton maaseutukaupungissa Inkerin kirkon pappina. Inkeriläiset ovat Venäjällä asuva suomensukuinen kansa, joka valtaosin on uskonnoltaan luterilaista.
– Ehdin nähdä Boris Jeltsinin ajan lopun, jolloin kaikki arkistot olivat auki ja ihmisiä rohkaistiin muistamaan Stalinin terrorin kauhut ja kommunismin rikokset.
– Sitten valtaan nousi Vladimir Putin. Arkistot menivät kiinni ja historiakuva lähti muokkautumaan taas siihen suuntaan, jossa menneet hirmuteot haluttiin tietoisesti kiistää ja unohtaa.
Juuri Isojärven kansallispuisto tuo Jokiselle paljon muistoja hänen venäläisistä ystävistään. Jokinen toimi Kelton vuosiensa jälkeen myös Helsingin venäjänkielisen seurakunnan pappina.
– Vedin täällä Isojärven puistossa yhteensä viisi rippikoululeiriä venäläisille nuorille, joille erämainen luonto oli täysin vieras ympäristö. Monille oli aikamoinen elämys elää useampia öitä paikassa, jossa ei ollut sähkövalaistusta, sisävessaa eikä edes juoksevaa vettä.
Tosiasia on, että suurinta osaa venäläisistä Ukrainan sota ei kosketa tällä hetkellä millään lailla.
Tällä hetkellä Jokisella ei ole paljoakaan yhteyksiä venäläisiin tai Venäjälle. Ja jos on, Ukrainan sodasta joutuu puhumaan vain kiertoteitse.
– Tosiasia on, että suurinta osaa venäläisistä Ukrainan sota ei kosketa tällä hetkellä millään lailla. Sen takia varsinkin niiden, joiden poikia ei ole sodassa rintamalla, on helppoa sulkea koko asia mielestään tai jopa kieltää sodan olemassaolo.
– Enemmän minulla on tällä hetkellä yhteyksiä ukrainalaisiin ystäviin, joiden kärsimysten määrää ei kukaan ulkopuolinen voi edes kuvitella. Sotaa Suomeen paenneet ukrainalaiset seuraavat uutisia, kun eivät muutakaan voi, mutta samalla heidän sielunsa menee uutisten vuoksi täysin rikki.
Venäjän käytös on Jokisellekin suuri murhe, sillä hän pitää venäläisestä kulttuurista ja yhteisöllisyydestä, jollaisesta yksilökeskeisemmät suomalaiset jäävät paitsi.
– Venäläiseen sieluun kuuluu ajatus, että ollaan jatkuvasti ryhmässä, jollain porukalla. Jos vaikkapa joku vetäytyy joukosta lähistölle yksinään, venäläisten ensimmäinen ajatus on, että tuo yksinäinen täytyy pelastaa tuolta heti.
– Mutta kun tällainen kollektiivinen ajattelutapa viedään politiikan alueelle, sieltä löytyy myös ajatus itsevaltaisesta johtajasta, jota kollektiivin täytyy kyseenalaistamatta kumartaa, Jokinen murehtii.
Jokista huolestuttavat Ukrainan sodan vaikutukset paitsi hyökkääjään, myös puolustajaan ja kaikkiin eurooppalaisiin.
– Olen armeijan käynyt laskuvarjojääkäri ja tiedustelija, mutta inhoan paitsi sotaa myös sitä, millaiset jäljet se kaikkiin osapuoliin ja sivustaseuraajiinkin jättää.
Jokinen viittaa kirjailija Primo Leviin, joka on sanonut, että ”pahuus tahraa kaikki”.
– Myös ukrainalaiset, vaikka käyvätkin oikeutettua sotaa, raaistuvat tämän sodan seurauksena.
– Olen pohtinut myös sitä, millainen valmius väkivaltaan meille muille, sivustaseuraajillekin, kehittyy. Olemmeko sen seurauksena lähitulevaisuudessa valmiimpia osallistumaan johonkin vielä suurempaan konfliktiin?
Oikeamielisyyden jano on toivon oikea suunta.
Lohtua synkän ja erilaisten kriisien täyttämän aikakauden keskellä Jokinen on munkinkammiossaan löytänyt hiljaisuudesta ja Raamatun sanan lupauksista.
– Oikeamielisyyden jano on toivon oikea suunta. Kristitylle Jumalan Henki synnyttää elämään toivon ja valon, jollaista tästä pimeästä maailmasta ei voi muualta saada.
Jokisen mukaan tuon valon tulisi näkyä kristittyjen konkreettisena osallistumisena tämän maailman kärsimyksiin. Munkinkin on tultava välillä ulos kammiostaan, sillä Jumala on tehnyt meidät riippuvaisiksi toinen toisistamme.
Hyvät teot toteutuvat silloin, kun olemme yhteydessä valoon.
– Kristus puhuu Raamatussa lampaista, jotka ihmettelivät jälkikäteen, milloin muka olivat tulleet tehneeksi jotakin hyvää. Eli ne hyvät työt tulivat tehdyiksi lampaiden itsensä huomaamatta.
– Uskon, että oikea valo loistaa meistä silloin, kun se heijastuu meidän kauttamme Kristukselta, joka on Jumala.
Jaa artikkeli: