Jyväskylän Aholaidassa kuhisi ja kiilsi toukokuussa. Vanhojen autojen koneita oli rassailtu tunteja laskematta ja peltipinnat maalattu, vahattu ja kiillotettu juhlakuntoon. llmassa leijui rakkaus.
Hyväntuulisia ihmisiä tulee vastaan, kun Eeva ja Erkki Niskala ajelevat klassikkoautoillaan. Yksi nostaa peukun, toinen hymyilee leveästi. Joku näyttää hämmästyneeltä. Kaikkia morjestetaan.
– On kiva olla kyydissä, kun auto herättää huomiota ja hilpeyttä, Eeva Niskala sanoo.
– Joskus näkee ihan pöllämystyneitä ilmeitä, kuin ihmiset kyselisivät mielessään, että mistäs tuo auto tuohon putosi, hän jatkaa.
– Varsinkaan nuoret eivät välttämättä ole koskaan nähneet vanhaa autoa, eivätkä tunnista merkkiä, Erkki Niskala tuumii.
– Muita klassikkoautoilijoita morjestetaan aina. Siitä tulee yhteenkuuluvaisuuden tunne, pariskunta kertoo.
Leppävedellä asuvat Niskalat ajelevat kaunottarillaan kesäisin enimmäkseen Jyväskylän lähialueen tapahtumissa. Jämsän ajot ovat kuuluneet kesään vuodesta 1997 lähtien koronavuosia lukuun ottamatta. Samoin Laukaan kirkolta lähtevään Kanavan sekä Rautalammin ajoihin ja kaupungin vapputapahtumaan ainakin Erkki osallistuu vuosittain.
Vanhojen autojen mallit ja muodot sykähdyttävät Eeva Niskalaa. Niissä on sitä jotakin. Itse hän ei ole klassikkoautolla ajanut, sillä hänestä on mukavampaa katsella maisemia. Autojen entisöintiin hän on osallistunut ompelemalla kattojen sisävuorauksia.
Erkki Niskala nauttii autojen kunnostustöistä. Alakerran autotallissa on aherrettu työpäiviä laskematta. Eevan mukaan miehen harrastuksen hyvä puoli on se, että mies pysyy kotipiirissä.
Erkillä on kaikkiaan neljä ja puoli vanhaa autoa, joista kaksi – Ford Zephyr ja toinen Ford Consuleista – on kodin pihalla pressutallissa. Yhden autonpuolikkaan omistaa poika. Yksi autoista on Saab 96 vuosimallia 1962 ja se on varattu pojanpojalle. Tämä pyysi pienenä poikana, ettei ukki ainakaan sitä myisi.
Vaaleansinisen Ford Consulin ja Erkki Niskalan suhde alkoi sattumalta vuonna 2007 ja näytti salamarakkaudelta.
– Olimme Eevan kanssa matkalla kotiin kesälomareissulta Pohjanmaalta, kun näin sen kaupan parkkipaikalla Kuohulla. Pyörsin takaisin. Siinä oli myynnissä kaksi samanmallista Consulia, vaaleansininen vuodelta 1958 ja vaaleanvihreä vuodelta 1957.
– Auton lasista löysin puhelinnumeron ja soitin saman tien. Ajoimme sitten heti autoja katsomaan ja viikon päästä ostin molemmat. Ajattelin, että toinen voisi toimia varaosa-autona.
Erkki Niskalan salamarakkauden juuret ovat nuoruudessa. Hänen toinen oma autonsa oli juuri Ford Consul.
Eeva ei ollut varauksettoman ihastunut kahden Consulin hankintaan. Kotona nimittäin oli jo yksi vanha auto, jonka perusteellinen kunnostaminen oli ollut vuosien urakka.
Klassikkoautojen harrastus alkoi Niskalan autotallissa vuonna 1992. Silloin Erkki osti vuoden 1962 Ford Zephyrin 5 000 markalla.
Vanhat autot kutittavat Erkki Niskalaa yhä.
– Sellainen 1920- tai 1930-luvun kanttiauto olisi vielä kiva. Jämsän ajoissa näin hienoja kanttiautoja, hän innostuu raportoimaan.
– Sitten pitäisi luopua jostakin autosta. Tuntuu, että yksikin auto riittäisi, Eeva huomauttaa lempeästi.
Erkki on yrittänyt myydä toista Consulia, mutta ostajaa ei kohtuuhintaiselle kiesille ole löytynyt. Hän ymmärtää hyvin, että kunnon mobilistit haluavat itse kunnostaa autonsa. Rassaaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin valmiilla ajeleminen.
– On hieno tunne, kun osaa itse laittaa autoa kuntoon. Toisilta mobilisteilta saa neuvoja ja voi kysyä osia. Uusille autoille en osaa tehdä mitään. Vanhat ovat rakenteeltaan yksinkertaisempia. Mutta niillä ajaminen vaatii käsi- ja jalkavoimaa. Kytkin on niin jäykkä, että minäkin tuskailen sen kanssa. Käsivoimaa tarvitaan ohjauksessa, kun ei ole tehostimia. Zephyrissä tosin on jarrutehostin, Erkki selostaa.
Mutta kun auton saa vauhtiin, ajo sujuu ihan normaalisti – jos ei sitten tule korjattavaa.
– Zephyrillä pääsee 140:n vauhdilla, mutta minä en ole satasta ylittänyt. Yleensä me kössytellään kahdeksaakymppiä. Menkööt muut ohi, jos on kiire.
Klassikkoauto vie sydämen
Mosse herättää hellyyttä
Pentti Kosken Moskvitshin etupellissä lukee venäjäksi moskovalainen.
– Moskovassa se on tehtykin, sanoo viitisen vuotta auton omistanut Koski.
Hän on perehtynyt silmäteränsä historiaan perusteellisesti ja jatkaa yhä tutkimustaan. Vuoden 1960 Mosse kerää hymyjä ja peukkuja, kun Koski ajelee sillä kesäisin kaupungilla ja lähialueella.
– Ehkä johtuu vaaleanpunaisesta väristäkin, että auto herättää ihmisissä hellyyden tunteita, Koski miettii.
Hän osallistuu autollaan lähialueen tapahtumiin, kuten kesäkuisiin Jämsän ajoihin. Juhannuksen jälkeen Mosse huristelee Saimaan ympäriajossa.
– Jämsän ajoissa on kiva tunnelma ja leikkimielisiä kulkuneuvoihin liittyviä kilpailuja. Hiekkateillä on mukava ajella.
Klassikkoautolla liikkumisessa on jännittävät puolensa. Koskaan ei tiedä, pääseekö perille asti vai tuleeko hinauskoukulle käyttöä.
– Toistaiseksi ei sitä ole tarvittu, mutta pikkuremppaa on autossa vähän väliä, Koski kertoo.
Onneksi hänellä on ystävänä remonttitaitoinen Erkki Niskala. Mosse oli ostettaessa aivan romu, mutta yhteisvoimin miehet saivat sen vähitellen kuntoon.
Pojanpoika löysi papalle auton
Veikko Lampinen osti vihreän Buickinsa kolmisen vuotta sitten, kun pojanpoika löysi netistä papalle sopivan auton. Vihreä komeus haettiin saman tien Alavudelta. Automaattivaihteinen Buick Super on vuosimallia 1952.
Lampisella on elämänsä aikana ollut lähes sata vanhaa autoa, yhtä aikaakin niitä on ollut toistakymmentä. Autoja on rassailtu niin Lampisen omalla pihalla kuin poikien ja pojanpojan talojen pihoilla ja talleissa.
– Pojilla on pelit ja vehkeet, joilla on hyvä kunnostaa autoja. Se on meidän yhteinen harrastuksemme, Lampinen myhäilee.
Veikko Lampista viehättää Buickinsa pyöreät muodot. Valtavan etupellin alla on iso moottori.
Punainen harvinaisuus herättää huomiota
Terho Toukolan tytär Riina Toukola peruuttaa varovaisesti punaisen avomallisen Volvon pysäköintiruutuun. Isä seuraa tilannetta tarkkana.
– Avo-Volvo on harvinainen näky, koska Ruotsin tehtaassa ei valmistettu avoautoja. Tästä Volvosta on katto poistettu Suomessa 1980-luvulla, Terho Toukola kertoo.
Avomalliksi rakennettu Volvo Amazon on vuosimallia 1968.
– Vanhoissa autoissa on tunnelmaa ja huomion herättäminen on plussaa. Voimaa nämä autot vaativat, varsinkin kun kääntää rattia hitaassa vauhdissa, Riina Toukola toteaa.
Rassailu, fiilis ja morjestelu
Henry Eriksson on lapsuudestaan lähtien tykännyt vanhoista autoista. Tummanpunaisen vuoden 1969 Ford Mustanginsa hän hankki seitsemän vuotta sitten. Eriksson tykkää rassata autoaan.
– Se on alustasta lähtien käyty läpi eikä vanhaa ole enää juuri mitään. On se silti se vanha auto. Kyllähän ihmistäkin täytyy remontoida viidenkympin jälkeen, hän nauraa.
Henry ja Kristiina Eriksson ajelevat mieluusti Mustangilla.
– Parasta on fiilis ja se että auto vetää ihmisiä morjestamaan ja vaihtamaan mielipiteitä ja kokemuksia, Henry Eriksson sanoo.
Ei mikään talliruusu
Esa Hytösen punaisen Chryslerin ympärillä parveilee ihastelijoita. Omistaja on rakentanut aarrettaan seitsemän vuotta. Auto tuotiin Suomeen Yhdysvalloista vuonna 2000.
– Auto oli todella huonokuntoinen. Nyt siinä on uusittu kaikki. Alkuperäistä on vain katto ja konepelti keskeltä sekä peräluukusta osa, Hytönen kertoo.
– Autoon on mennyt esimerkiksi peltiä 10 neliömetriä. Moottorinkin tein itse. Erikoisuutena on myös ilma-alustat, joilla saa nostettua ja laskettua autoa.
Hytösen aarre ei ole talliruusu, vaan kesällä sillä ajellaan. Autolla on tehty Viroon koko perheen voimin parikin reissua.
Esa Hytönen rakentaa tilauksesta klassikkoautoja työkseen. Hytösen lapset Eevert, Nelli ja Olga istuvat Chryslerin kyydissä mieluusti. Isä kyyditsee heidät autolla koulun kevätjuhliin, mikä taatusti huomataan.
Tätä et ehkä tiennyt?
- Klassikkoautoilla ajetaan talvellakin. Helmikuussa on vuosittain Jyväskylän talwiajot, joihin Erkki Niskala on usein osallistunut. Lämmityslaitteet tulivat autoihin jo 1930-luvulla.
- Vanhoissa autossa ei ole turvavöitä, minkä vuoksi Niskalat eivät ole kuljettaneet niillä lastenlapsiaan. Turvavyöpakko tuli etuistuimiin vuonna 1975 ja takapenkille 1987.
- Vanhoihin autoihin saa museovakuutuksen vuodeksi 31 eurolla. Sillä voi ajaa 30 päivää vuoden aikana.
- Vanhat autot kuluttavat bensiiniä uusia autoja enemmän, Ford Consulit noin 10 litraa satasella.