Presidentti Sauli Niinistön esi-isät rakensivat Keski-Suomeen maailman mittakaavassakin ainutlaatuisia pyhättöjä.
Leppäset, kolme sukupolvea maineikkaita kirkonrakentajia Jyväskylästä. Pitäjännikkareita, uutteria kansanihmisiä ja käteviä käsistään. Taidoiltaan myöhemmin jopa suurta kansainvälistä arvostusta saaneita rakennusmestareita.
Isovihan aikoihin 1700-luvun alussa syntynyt Jaakko Klemetinpoika Leppänen rakensi Petäjävedelle kirkon, joka on tänäkin päivänä ihastusta herättävä Unesco-kohde.
Hänen poikansa, myös nimeltään Jaakko, pystytti puolestaan tuolloisen Jyväskylän kappeliseurakunnan puukirkon. Tuo rakennus sijaitsi nykyisen Cygnaeuksenpuiston kohdalla.
Kolmas sukupolvi kirkonrakentajia oli Erkki Leppänen, joka tunnetaan etenkin isoisänsä rakentaman Petäjäveden vanhan kirkon tapulin ja yhdyskäytävän toteuttajana.
Presidentti Sauli Niinistö on Leppästen rakentajasuvun jälkeläinen, suoraan alenevassa polvessa.
Salolaissyntyisen Niinistön sukutaustasta tunnetaan hänen juurensa Varsinais-Suomessa, mutta Niinistön äidin, Hilkka Helena Niinistön (os. Heimo), puolelta presidentin juuret johtavat juuri kirkonrakentaja-Leppäsiin.
Presidentti kertoo puhelimitse olevansa tietoinen näistä sukusiteistään, niin ikään kansainvälisesti maineikkaisiin Leppäsiin.
– Kyllä, tietonne pitävät paikkansa. Olen kuullut, että äidin puolelta juureni juontuvat Keski-Suomeen. Joku on tätä äidin puoleista sukua tutkinutkin ja olen sitä kautta saanut tietää olevani myös näiden rakentaja-Leppästen jälkipolvia.
Sukuyhteys muodostuu siten, että kirkonrakentajista viimeisen, Erkki Leppäsen, pojanpoika Gabriel Leppänen muutti aikanaan Jyväskylästä Korpilahden, Muuramen ja Hämeen kautta Varsinais-Suomeen. Sauli Niinistön mummo Hilma Heimo oli Gabriel Leppäsen tytär.
Presidentti kertoo suhtautuvansa suurella kunnioituksella esi-isiensä elämäntyöhön.
Rakentaminen on aina vaatinut tekijöiltään uskomattomia suorituksia.
Kuuluisin Niinistön esi-isistä, ensimmäinen ja tunnetuin rakentaja Jaakko Klemetinpoika, oli syntyjään ilmeisesti Saarijärven Lannevedeltä. Hän oli palvellut ennen rakentajauraansa ruotusotilaana Saarijärven Kuukkajärvellä, eli nykyisen Uuraisten seudulla. Jo sotilasaikanaan Leppänen valittiin Saarijärvellä kellotapulin korjaustöiden tekijäksi.
Sen jälkeen hän sai ilmeisesti oppia nykyisin Kuopioon kuuluvaan Karttulaan ja Jyväskylään kuuluvaan Korpilahteen kirkot toteuttaneelta, pohjoissavolaiselta kansanmestari Arvid Junkkariselta. Klemetinpoika Leppäsen johdolla uusittiin 1757–1758 Jämsän kirkon katto ja korjattiin Laukaan 1680-luvulla rakennettua kirkkoa.
Sittemmin Jyväskylän Vesangalle pitäjännikkariksi muuttaneen Leppäsen ehdottomasti tunnetuin työ on Petäjäveden vanha kirkko, joka valittiin vuonna 1994 Unescon maailmanperintöluetteloon. Petäjäveden pyhättö on edelleen ainoa suomalainen kirkkorakennus Unescon listoilla.
– En ole vielä päässyt vierailemaan Petäjäveden vanhassa kirkossa, mutta täytyypä laittaa nyt sekin listoille, hymähtää Sauli Niinistö.
Kädentaidot periytyivät Leppästen suvussa, sillä Klemetinpojan poika Jaakko toteutti ensin tapulin Korpilahden kirkkoon ja rakensi sitten vuonna 1775 Jyväskylän kappelin puukirkon.
Petäjäveden vanhaa kirkkoa huomattavan paljon muistuttanut Jyväskylän kappelin kirkko sijaitsi nykyistä pääkirjastoa vastapäätä olevalla tontilla. Se oli Jyväskylän toinen kirkko, jonka rakentajaksi Leppänen vuonna 1774 valittiin 3 300 riikintaalerin urakkapalkalla.
Leppänen toteutti kirkon suvun tapaan mukaan täysin oman näkemyksensä mukaisesti, maalaamattomaksi ja paanukattoiseksi ristikirkoksi. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen hän sai toteutettavakseen sen vierelle myös kellotapulin.
Luotto Leppäsen osaamiseen oli Jyväskylässä vankkaa. Tuomiokapitulin kyseltyä seurakuntalaisilta tapulin piirustusten perään lähettivät jyväskyläläiset heille kirjeen, jossa todettiin: ”Ei tässä sen kummempia piirustuksia tarvita. Kyllä Leppänen tietää tehdä tapulin muutenkin”.
Kirkkorakennusten tunnettu tuntija Heikki Klemetti arvioi myöhemmin, että Leppäsen Jyväskylään toteuttama tapuli oli hyvin harvinainen, sillä sen kaltaisia löytyi Suomesta vain kolme muuta, Petäjävedeltä, Loviisasta ja Luhangalta.
Kun Jyväskylän kappelikirkkoa korjattiin sisältä vuonna 1813, urakan toteutti suvun kolmas rakennusmestari Erkki Leppänen, yhdessä puuseppä Mooses Förstin kanssa.
Rakennustaiteellisesta arvostaan huolimatta Jyväskylän kappelikirkko purettiin vuonna 1888 uuden kaupunginkirkon valmistuttua. Vanhasta on säilynyt tiettävästi vain muutama, Keski-Suomen museossa säilytettävä valokuva.
Paikalla Cygnaeuksen puistossa on nykyään nelisivuinen muistomerkki, jonka ensimmäisellä sivulla todetaan: ”Jyväskylän kappeliseurakunnan kirkon rakensi Jumalan kunniaksi tälle alueelle v. 1775 ja tapulin Jaakko Jaakonpoika Leppänen, kirkonrakentaja Vesangan kylästä”.
Pauli Blomstedtin ja Gunnar Finnen suunnitteleman muistomerkin paljastustilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan kesäkuussa 1938 presidentti Kyösti Kallio ja rouva Kaisa Kallio.
Sauli Niinistö huomauttaa, että vaikka Leppäset olivat aikanaan poikkeuksellisen osaavia rakentajia, eivät he olleet ainoita itseoppineita taitajia.
– Ilman kykyä nikkaroida ja osata tehdä itse monenmoista ei kukaan olisi voinut elämässään tuolloin menestyä. On siis ollut pakkokin osata toteuttaa käsillään, kunnostaa ja rakennella, Niinistö muistuttaa.
– Tällä hetkellä en tiedä, että suvussamme olisi erityistä rakentamistaidon osaamista, mutta se että kykenee tekemään itse ja itsenäisesti, on kyllä edelleen kannatettavaa ja tarpeellista, meidänkin ajassamme.
Sukututkimusta ylipäänsä presidentti luonnehtii kiinnostavaksi ja mieltä avartavaksi harrastukseksi.
Etenkin hänen isänsä Väinö Niinistön sukuhaaroissa seurojen toiminta on edelleen vilkasta.
– Isäni puolella ollaan sukutoiminnassa hyvinkin aktiivisia. Seuraan tätä tiivistä kanssakäymistä suurella mielenkiinnolla. Ja aina välillä vastaan tupsahtaa eteen uusiakin sukulaisia. Ne ovat jänniä kohtaamisia.
Leppästen lisäksi Niinistön keskisuomalaisiin esi-isiin kuuluu sukututkimuksen yhteisöpalvelu Geni.comin tietojen perusteella sellaisia sukuja kuten Huhtala, Wassio, Keljo, Heinälampi ja Äijälä.
Se mitä tarvitaan eniten, on henkinen, sisäinen vahvuus.
Ja samalla on hyvä osata arvostaa myös työnsä jälkeä.
Osa Niinistön esi-isistä oli Jyväskylän seudun suurten talojen isäntiä, joiden sukunimet ovat tuttuja myös nykyisten kaupunginosien nimistöstä.
Leppäset ja paikallisyhteisöt, joille he työskentelivät, rakensivat omana aikanaan vähillä aineellisilla voimavaroilla komeita ja kestäviä kirkkorakennuksia. Mitä me nykyaikana voisimme oppia näiltä menneiltä sukupolvilta?
– Rakentaminen on aina vaatinut tekijöiltään uskomattomia suorituksia. Monien historiallisten rakennusten kohdalla nykyihminen voi vain äimistellä työn jälkeä, Sauli Niinistö vastaa.
– Voisimme oppia ainakin sen, ettei elämän peruspilarien tarvitse olla näyttäviä. Se mitä tarvitaan eniten, on henkinen, sisäinen vahvuus. Ja samalla on hyvä osata arvostaa myös työnsä jälkeä.
”Sukututkimus kertoo, mistä olet tullut”
Suomen tasavallan presidenttien juuria ja muitakin sukuja tutkinut Tampereen yliopiston yliopistotutkija, dosentti Tiina Miettinen sanoo, että presidenttiemme sukupuista löytyy sekä yhteneväisyyksiä että erikoisuuksia tavallisiin kansalaisiin nähden.
– Sellainen erityispiirre niissä on, että ensimmäisten presidenttien sukujuurista löytyy paljon aatelisia tai säätyläisiä. Ensimmäiset presidentit nousivat siis herrasväen joukosta.
Säätyläisiin voidaan lukea presidenteistämme sukututkijan mukaan Kaarlo Juho Ståhlberg, Lauri Kristian Relander, Pehr Evind Svinhufvud ja Carl Gustaf Emil Mannerheim.
Kolmen ensimmäisen, Ståhlbergin, Relanderin ja Svinhufvudin jälkeen ensimmäinen presidentti, joka tuli tavallisen maalaisväestön keskuudesta, oli Kyösti Kallio.
– Sen jälkeen meni pitkään, että saimme presidentin, jonka juuret olivat tilattomissa ja työväestössä. Hän oli vuonna 1982 valtaan noussut Mauno Koivisto, valottaa Miettinen.
Yllättävin sukutausta, jonka tutkija on presidenttien juurista, löytänyt liittyy Kyösti Kallioon.
– Kallion sukujuuret olivat sikäli yllättävät, että ne menevät moneen kertaan samaan henkilöön eli 1500-luvulla eläneeseen Ylivieskan Knuutti Juurikoskeen. Hän on jopa 20 kertaa Kallion esi-isä.
– Kallion sukujuuret ovat toisin sanoen suppealla alueella, toisin kuin monien muiden presidenttiemme.
Sauli Niinistön juuret johtavat hänen äitinsä puolelta keskisuomalaisiin kirkonrakentajiin. Miettinen sanoo, että kirkonrakentajat olivat aikansa yhteiskunnassa arvostettua ja luottamusta herättänyttä väkeä.
– Kirkolla oli aikanaan tärkeä merkitys ja itse kirkkorakennus yhdisti koko pitäjän väestöä. Niiden tekijät, rakennusmestarit, olivat todellisia ammattimiehiä ja alansa huippuja.
Leppästen lisäksi tunnettuja kirkonrakentajasukuja Suomessa olivat muun muassa Kuorikosket, Hakolat ja Piimäset. Myös yksittäisillä kirkonrakentajilla oli työmailla mukanaan oppipoikia, jotka omaksuivat osaamisen vanhemmilta mestareilta.
– Usein se meni juuri näin, että rakennustaito pyrittiin siirtämään sukupolvelta toiselle käytännön oppimisen kautta, Miettinen toteaa.
Sauli Niinistö ei sukututkijan mukaan ole ainoa presidenteistämme, jolla on juuria nykyisen Keski-Suomen alueella.
– Ainakin Martti Ahtisaarella menee sukuyhteys 1700-luvulle Laukaaseen. Hänen esivanhempiaan olivat muun muassa torppari Erkki Heikinpoika Pietiläinen ja Maria Simontytär Sparf, jotka olivat syntyneet Jyväskylän maaseurakunnassa.
Lisäksi pohjoissavolaissyntyisellä Urho Kekkosella on Miettisen mukaan sukujuuria 1700-luvun Laukaaseen ja Rautalammille.
Ylipäänsä presidenttien ja muiden tunnettujen suomalaisten sukujuurien kiehtovuuden tutkija otaksuu nousevan siitä tosiasiasta, ettei Suomella ole omia kuninkaallisia.
– Sukujuuret ja -taulut ovat merkittävässä asemassa kuningaskuntien kertomuksissa. Meillä taas presidentit ja mikseivät muutkin julkkikset ovat ikään kuin näitten kuninkaallisten sijaisia.
Ylipäänsä sukututkimuksen kiehtovuus syntyy Miettisen mukaan yleensä siitä, että sen perusteella voidaan sanoa kuuluvansa johonkin ja tietää, mistä on tullut. Globalisoituvassa ja monikulttuurisemmaksi muuttuvassa maailmassa tarve tuntea juurensa ei yllättäen olekaan hävinnyt, vaan jossain määrin jopa lisääntynyt.
– Sukujuuret kiinnittävät ihmisen jonnekin arkielämää pidemmälle ja antavat tukea kohdata tulevat haasteet. Mielestäni juuri Sauli Niinistö kiteytti tämän todella hyvin todetessaan vuonna 2008, että ”pieni suku on sitä tärkeämpi mitä pienemmäksi maapallo käy.”
– Mitä enemmän maailma kaupungistuu ja ihmiset muuttavat, sitä enemmän sukututkimus alkaa yleensä kiinnostaa. Sillä rakennetaan omaa identiteettiä levottomassa maailmassa, tulkitsee Tiina Miettinen.
Voiko netin tietoihin luottaa?
Enää ei suvustaan tietoa etsivien tarvitse edes mennä penkomaan vuositolkulla arkistoihin, sillä netissä on helppokäyttöisiä sukututkimuksen yhteisöpalveluja. Mutta voiko niissä oleviin tietoihin luottaa, yliopistotutkija, dosentti Tiina Miettinen?
– Ne ovat lähinnä viihdettä ja tietojen taso vaihtelee, koska niihin voi kuka tahansa syöttää sukututkimustietojaan, eikä lähteitä ole aina merkitty.
– Minusta paras on Geni.com, jossa suku muodostaa valtavan verkoston, ja siellä voi vaikka tarkistaa onko sukua presidenteille tai kuninkaallisille. Kunhan vain muistaa, etteivät nämäkään tiedot ole aina satavarmasti luotettavia, muistuttaa Miettinen.
Sukututkimusta aloittelevalle tutkija suosittelee ensimmäisenä opaskirjojen lukemista tai sukututkimuskurssille menemistä. Tärkeää on Miettisen mukaan tunnistaa, miten luotettava tieto syntyy ja millaisten asiakirjojen sekä lähteiden perusteella voi tehdä luotettavaa tutkimusta.
Entäpä onko dna-testi välttämättömyys?
– En sanoisi niin, sillä jokaisen tulee tehdä se päätös itse. Kannattaa kuitenkin muistaa, että dna-testistäkin saa eniten irti, kun sen pohjalla on perinteistä, asiakirjojen avulla tehtyä sukututkimusta.
Tärkeimmät lähteet:
Onni Repo: Jyväskylän kunnan historia (1937),
Tiina Miettinen: Tasavallan juuret (2017),
Riikka Miettinen ja Ella Viitaniemi (toim.): Reunamailla (2018), Heikki Vuorimiehen ja Raili Ala-Haaviston haastattelut