Lähes neljä miljoonaa suomalaista päättää edelleen kuulua ja haluaa lapsensa kuuluvan kirkkoon. Se on aivan valtava määrä ihmisiä.
Kaupungilla kulkiessa tulee harvemmin ajatelleeksi, että suurin osa vastaantulijoista kuuluu samaan uskonyhteisöön. Vasta julkaistujen tilastojen mukaan luterilaiseen kirkkoon kuuluu nimittäin tänäkin päivänä 3 848 191 suomalaista, omaan Jyväskylän seurakuntaamme 94 906 kaupunkilaista.
Mediassa luvut kääntyvät usein uutisiksi laskevasta jäsenmäärästä. Ja niinhän se on. Monelle kirkko uskoineen on käynyt vieraaksi, tai kenties se ei ole koskaan oikein tutuksi tullutkaan. Kirkon jäsenyys toimii Suomessa myös erilaisten elämänkatsomusten mittarina: usko on erilaista kuin oma, arvot eivät kohtaa omia näkemyksiä. Ollaan liian liberaaleja, liian konservatiivisia.
Itselleni tilastotietojen suuri uutinen on kuitenkin se, että lähes neljä miljoonaa suomalaista päättää edelleen kuulua ja haluaa lapsensa kuuluvan kirkkoon. Se on aivan valtava määrä ihmisiä. Syvältä kumpuavan erimielisyyden ja yksinäisyyden ajassa se tuntuu merkittävältä ja jotenkin koskettavalta teolta. Että niin moni tahtoo kuulua.
Samalla kirkkokin kuuluu kaikille. Ei vain työntekijöille, päättäjille ja aktiivijäsenille. Vauva, joka kuulee kastepapin siunauksen ja tuntee vesipisarat päälaellaan, eläkeläinen, joka saattelee läheisintään viimeiselle yhteiselle matkalle. Väsyneen näköinen isä tai äiti Prisman kassajonossa, puhelinta hypistelevä koululainen bussipysäkillä – yhtä keskeisiä kirkon jäseniä joka iikka.
Seurakuntalehden toimittajalle avautuu aika hieno näköala nykypäivän suomalaisen uskon ja elämän moninaisuuteen. Tätäkin lehteä varten olemme haastatelleet joukon ihmisiä, joista kukin tarkastelee myös kirkkoa yksilöllisestä perspektiivistään. Näin tekee jokainen kirkon jäsenkin. Yksi kiinnittyy perinteeseen laulamalla kerran vuodessa Luojan kirkkaasta taivaasta, toinen antaa seurakunnalle avokätisesti aikaansa ja osaamistaan vapaaehtoistyössä tai luottamustehtävässä. Ja kaikkea siltä väliltä.
Lehden takasivulla esitelemme kirkon uutta nuorille suunnattua interaktiivista Youtube-ohjelmaa. Mieleeni jäi näennäisen kevyt lausahdus ohjelmaa juontavalta 16-vuotiaalta Tuuli Toivoselta: ”Olen tosi iloinen, jos saan rohkaista nuoria olemaan oma itsensä”. Jokin tässä toiveessa heijastelee mielestäni myös yhtä kirkon perimmäistä arvoa: jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on.
Kirjoitus on julkaistu Jyväskylän seurakunnan Henki&elämä-lehden (3/2019) Toimitukselta-palstalla.Jaa artikkeli: