Arkkitehtipari Alvar ja Aino Aalto loivat loistokkaan kansainvälisen uran. Tuoreessa dokumenttielokuvassa heitä valotetaan uudesta näkökulmasta – ihmisinä ja pariskuntana.
Dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutari on silmin nähden helpottunut. Neljän vuoden suururakka, dokumenttielokuva Aalto, on juuri valmistunut. Hän halusi selvittää, minkälaisia persoonia Alvar ja Aino Aalto olivat.
Mittavan tutkimustyön tuloksena Alvarista Suutarille avautui erityisesti hänen kansainvälinen toimintansa ja kielitaitonsa.
– Aaltojen huonekalut olivat 30-luvulla supersuosittuja eri puolilla maailmaa. Niiden myymistä helpotti se, että Alvar osasi hurmata eri kielillä. Ruotsi oli hänen äidinkielensä, ja suomea hän puhui yhtä hyvin. Lisäksi hän osasi saksaa ja jonkin verran ranskaa ja italiaa. Englantiakin hän opiskeli gramofonin avulla.
Luonteeltaan Alvar Aalto oli itsevarma ja hyvässä mielessä epäilijäluonne.
– Hän ei halunnut sitoutua mihinkään poliittiseen tai uskonnolliseen aatteeseen. On kiinnostavaa, että Aalto on suunnitellut Jyväskylään sekä työväentalon että suojeluskuntatalon.
Lisäksi hän oli boheemi seikkailija, joka piti yllättämisestä. Tämä elämänfilosofia kumpuaa Alvarin lapsuudesta Harjun kupeessa. Samassa pihapiirissä asui tappelupukariksi luonnehdittu August Nyberg, jota Alvar ihaili.
Alvar piti melko boheemista elämänasenteesta.
– Hän oli Aallolle esikuva vähän vaarallisesta ja arvaamattomasta hahmosta. Alvar piti melko boheemista elämänasenteesta, mikä näkyi muun muassa hänen rahankäytössään ja ihmissuhteissaan, Suutari kertoo.
Aino oli Alvaria vakavampi ja introvertimpi. Siinä, missä Alvar vältteli hankalien tunteiden käsittelyä ja halusi esiintyä älykkäänä humoristina, Aino nosti kirjeissään vaikeitakin tunteita esiin ja kohdisti usein syyllistävän katseen itseensä.
Hän piti huolta Aaltojen taloudesta, ja hänellä oli paljon bisnesälyä. Aino keskittyi huonekalujen ja sisustusten suunnitteluun. Hänellä oli Suutarin mukaan keskeinen rooli suomalaisen designin synnyssä.
– Se on pitkälti Ainon tyylitajun ja taidon ansiota.
Ainoa pidettiin myös modernin naisen esikuvana.
– Hän oli suunnittelija, arkkitehti, puuseppä ja Artekin toimitusjohtaja. Aaltojen kotona oli lastenhoitaja ja kokki. Kaikki tämä oli poikkeuksellista 1920–1930-luvun Suomessa.
Vahva arkkitehtipari oli erityistä siihen aikaan.
Suutari arvioi, että Alvar kohteli Ainoa aikakauteen nähden hämmästyttävän tasavertaisesti.
– Alvar piti Ainoa kolleganaan ja korosti hänen osuuttaan eri hankkeissa. Vahva arkkitehtipari oli erityistä siihen aikaan. Tutkijat korostivat, että he hurmasivat nimenomaan pariskuntana arkkitehtuuri- ja taidepiireissä.
Pariskunnan rakkaus syttyi Ainon tullessa Alvarin toimistoon töihin 1924. Naimisiin he menivät samana vuonna. Alvarin kerrotaan sanoneen, että hän oli Ainolle niin paljon palkkaa velkaa, että ei ollut muuta keinoa kuin mennä naimisiin.
Asioiden naamioiminen huumorin kaapuun oli Alvarille tyypillistä. Aino taas oli kirjoittanut perheelleen tulevasta sulhostaan maanläheiseen sävyyn: ”Kerran se on ihmisen tämäkin hulluus koettava. Ehkä tästä ihan hyvä tulee”.
Alvar oli kysytty luennoitsija eri puolilla maailmaa. Reissujen aikana pariskunta piti yhteyttä kirjeiden välityksellä. Niistä välittyy Virpi Suutarin mukaan molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus. Hänestä oli sykähdyttävää huomata, että Ainon sairauden loppuvaiheissa Alvar toistuvasti kaipasi alkuaikojen yhteiseen luovaan tilaan. Alvar kirjoitti: ”MIT is nothing, Harvard is nothing. Se, mikä merkitsee, on creative power, Pikku-Aino, meissä itsessämme.”
– Alvar on ollut onnellisimmillaan silloin, kun he ovat saaneet tutkia maailmaa yhdessä ja luoda omaa tyyliä rinta rinnan ilman menestyksen tuomaa turhamaisuutta.
Ainon kuolema vuonna 1949 oli Alvarin elämän musertavin kokemus. Alvar työsti surua muun muassa piirtämällä kuvia Ainosta kuolinvuoteella.
Molemmat vaimot ovat olleet kovia ammattilaisia.
Kolme vuotta myöhemmin Alvar meni naimisiin arkkitehti Elissa Mäkiniemen kanssa.
– Elissa palautti ilon Alvarin elämään. Hän osallistui monien kohteiden suunnitteluun ja vei loppuun keskeneräisiä hankkeita Alvarin kuoltua 1976. Molemmat vaimot ovat olleet kovia ammattilaisia, heillä oli vain erilainen lähtötilanne suhteessa Alvariin, Suutari arvioi.
Aalto-asiantuntija, Jyväskylän kaupungin kaupunkisuunnittelu- ja maankäyttöjohtaja Leena Rossi piti Aalto-elokuvaa suurena elämyksenä, joka oli tehty tiedolla ja tunteella.
– Se antoi paljon sellaiselle, joka ei Aallosta ennestään tiedä. Ja sellaiselle, joka tietää, se tarjosi paljon uutta. Siinä esiteltiin Aalto ihmisenä. Se on ollut vähän vältelty aihe. Hänellä oli harvinaislaatuinen kyky ottaa kontaktia ihmisiin ja tehdä heihin vaikutus. Elokuvassa esiteltiin kauniisti myös pariskuntana työskentely. Sekä Aino että Elissa oli tuotu hienosti esiin, Rossi kertaa.
Jyväskylässä on 29 Alvar Aallon suunnittelemaa rakennusta, mikä on eniten koko maailmassa. Keskustan alueseurakunnan tilat sijaitsevat Aallon suunnittelemassa Valtiontalossa (1929). Lue lisää Alvar ja Aino Aallon töistä www.alvaraalto.fi.Jaa artikkeli: