Heidi Nykäsen tuoretta raittiutta koeteltiin aikoinaan dramaattisella tavalla.
Nyt korona rajoittaa elämää neljän seinän sisälle, mutta toivo auttaa jaksamaan.
Jyväskyläläisen Heidi Nykäsen elämä on tällä hetkellä päihteistä vapaa. Aina ei ole ollut niin. Varhaisissa muistoissa vanhemmat ovat juovuksissa ja elämä kaaosta. Koti oli usein turvaton paikka.
– Saatoin herätä yöllä yksin kotona. Valot paloivat, musiikki soi, ja pöydällä lojui kasa tyhjiä pulloja, hän muistaa.
Lapsi sopeutuu ympäristöönsä eikä osaa kyseenalaistaa oman perheen käyttäytymismalleja tai tapaa elää. Lapsi omaksuu myös nopeasti sen, ettei kotioloista ole sopivaa kertoa muille. Päiväkoti, koulu tai naapurit eivät puuttuneet tilanteeseen.
– Siihen aikaan ei tehty lastensuojeluilmoituksia, vaikka vanhemmat eivät tulleet esimerkiksi koululle mihinkään keskusteluihin mukaan, Nykänen sanoo.
Olin jo silloin masentunut ja ahdistunut.
Päihdeongelmat kotona pahenivat. Kun isä ja äiti erosivat, 7-vuotias tytär jäi asumaan isänsä luokse. Äiti muutti asunnosta toiseen, ja tyttö seilasi kotien väliä. Päihteet, väkivalta ja kaaos olivat tuttua, normaalia elämää. Omat alkoholikokeilut 11-vuotiaana muuttuivat pian humalahakuiseksi tavaksi helpottaa oloa.
– Näin jälkikäteen ymmärrän, että olin jo silloin masentunut ja ahdistunut enkä kyennyt käsittelemään sisäistä maailmaani. Päihteiden avulla koin pääseväni siitä pois.
Kannabiksen käyttö alkoi 14-vuotiaana, ja kovemmat aineet tulivat kuvioihin 17–18-vuotiaana. Vanhemmat eivät kyenneet ohjaamaan lastaan, rajoja ei ollut ja kotiintuloajat puuttuivat. Äidin kiellot oli helppo ohittaa, koska itsekin käyttävältä puuttui uskottavuus. Tyttären alkoholinkäytöstä tiedettiin, mutta huumekokeilut pysyivät piilossa pitkään.
Kukaan ei katsonut perään myöskään koulutehtävissä.
Ajattelin vain, että vika on minussa.
– Kotitilanne oli niin stressaava, ettei kouluun pystynyt keskittymään. Haahuilin ja sinkoilin ympäriinsä. Peruskoulusta jäi olo, että olen tyhmä. En ymmärtänyt, miten olosuhteet vaikuttivat, ajattelin vain, että vika on minussa.
Paha olo vei synkät ajatukset usein kuolemasta haaveiluun asti. Hän muistaa kadehtineensa lastenkodissa asuvia ystäviään – heillä sentään oli kotiintuloajat, ruokaa pöydässä ja turvalliset aikuiset ympärillä.
Tilanne kotona kiristyi niin pahaksi, että sieltä oli pakko päästä pois. Elämä jatkui poikaystävän luona tai kavereiden nurkissa. Elämäntilanne oli kaoottinen, vaikka hän yritti monta kertaa saada arjesta kiinni. Opinnot keskeytyivät joka kerta päihteiden takia. Yhtä koulua hän kävi puoli vuotta, toista kuukauden tai kaksi, kolmatta puolitoista kuukautta.
– Muistan ahdistuksen, että jotain pitäisi opiskella ja tehdä. Elämä oli räpistelyä, olin aivan hukassa. Ei ollut käsitystä, miten elämästä selviää ja miten ottaa vastuu itsestään.
Näin ympärilläni paljon kuolemaa.
Aineet vaihtuivat kovempiin samalla kun porukka ympärillä muuttui, ja oudosta meiningistä tuli normaalia. Jossain vaiheessa hän päätti itsekin kokeilla piikittämistä. Aineisiin jäi kiinni, vaikka jokainen suonensisäinen huumeannos oli riski, ja jokainen trippi saattoi olla viimeinen. Koskaan ei tiennyt, mitä kaikkea huumeannos sisälsi.
– Pelasin elämälläni venäläistä rulettia. Näin ympärilläni paljon kuolemaa, ja tuttuja joutui sen vuoksi myös vankilaan. Muistan miettineeni, joudunko itsekin mielisairaalaan, laskemaan tiilenpäitä tai mullan alle.
Riippuvaisen, sairaan ihmisen mielen täyttää tarve saada seuraava annos. Nuori ihminen ei myöskään tiedosta kaikkia vaaroja ja luulee olevansa kuolematon.
Ensimmäinen kokemus katkaisuhoidosta tuli 21-vuotiaana, kun itsekin käyttävä tuttava otti asian hoitaakseen, ja paikka järjestyi. Kuntoutusjaksojen ja tukiasumisen avulla raitis jakso kesti yli neljä vuotta, vaikka alussa hoito jäi pari kertaa kesken.
– Pääsin maistamaan, miltä raitis elämä tuntuu. Sain itseluottamusta ja turvaa. Aloin käsitellä sisäistä ahdistustani vertaistukiryhmissä ja hoitohenkilökunnan avulla.
Vuoden raittiuden jälkeen Nykäsen äiti surmattiin. Poliisit tulivat silloiselle työpaikalle kertomaan suru-uutisen.
– Tilanne oli kuin huonosta rikoselokuvasta. Onneksi pääsin poliisien kyydissä tuttuun hoitokotiin, ja sain jäädä sinne kolmeksi viikoksi kriisihoitoon. Minulla ei olisi ollut yksin mitään keinoja käsitellä sitä asiaa.
Äidin hautajaiset järjestyivät yhdessä mummon kanssa. Pysäyttävän menetyksen jälkeen raittiusjakso jatkui vielä kolme vuotta. Sinä aikana hän opiskeli lähihoitajan ammattitutkinnon ja erikoistui päihdetyöntekijäksi.
– Kokemusta on kertynyt pöydän molemmilta puolilta, hän hymähtää.
Kehoon patoutuneet tunteet ja traumat purkautuvat liikkeeseen.
Raittiista ajanjaksosta jäi halu elää ilman päihteitä. Nykänen ajattelee, että Jumala johdatti hänen polulleen oikeita ihmisiä oikeaan aikaan. Hän tutustui uskovaan entiseen päihteiden käyttäjään, sydämelliseen tyyppiin, jonka silmistä loisti puhdas katse. Uusi ystävä kutsui hänet matkalle tutustumaan venäläiseen päihdetyöhön.
– Lupauduin mukaan uskovaisten bussiin, ja kuuntelin koko matkan puhetta ja lauluja Jeesuksesta. Silloin koin ensimmäisen kerran elämässäni turvallisuuden tunteen.
Ennen uskoontuloa olin hukassa.
Hän alkoi käydä seurakunnan tilaisuuksissa, löysi uskon, ja sai siitä voimaa taistella päihteitä vastaan. Jeesus ja Jumalan sana kiintopisteinään hänellä on lupa olla rikkinäinen, rönsyilevä ja inhimillinen ihminen.
– Ennen uskoontuloa olin hukassa. Ensimmäisen kerran sisääni tuli rauha ja turva, vaikka en tiedä vieläkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan, eikä minun tarvitsekaan tietää. Voin olla koko ajan yhteydessä Jumalaan. Olen saanut uuden pohjan elämälle.
Tie kohti raitista elämää on ollut oppimista, taistelua ja kipujen kohtaamista raakana – ilman kemiaa. Ajoittain todellinen maailma tuntuu kovalta ja vaikealta kestää. Välillä prosessi on pysähtynyt ja ottanut takapakkia. Uusi normaali arki pitää rakentaa pala palalta, ja tasaantuminen voi viedä vuosia.
– Kun alkaa elää ilman päihteitä, mieli ja keho joutuvat stressitilaan, koska elimistö on tottunut kemiallisiin aineisiin. Myös hermosto on yliaktiivinen ja hälytystilassa.
Vuosien varrelle on mahtunut raittiita aikoja ja hoitoalan töitä erilaisissa työsuhteissa. Nyt on kulunut yli vuosi ilman korvaushoitoa täysin raittiina, mutta ilman tukea se olisi vaikeaa. Ympäriltä löytyy kuitenkin saman kokeneita, jotka ymmärtävät moninaiset tunteet ja esiin nousevat takaumat, kun ei enää ole kemiaa turruttamassa tuskaa. Tukena ovat myös muut naiset KokoNainen-hankkeen kautta.
Juuri nyt korona rajoittaa elämää neljän seinän sisälle. Töitä täytyy tehdä etänä, monet toiminnot ovat tauolla, eikä ystäviäkään voi tavata. Rakkaat harrastukset laulu ja tanssi sujuvat silti kotonakin.
Myös kokemusasiantuntijakoulutukseen valmistautuminen ja tulevaisuuden suunnittelu luovat toivoa.
– Nyt todella ymmärrän, kuinka tärkeitä läheiset ihmiset ovat. Jos en olisi uskossa, tilanne ahdistaisi todella paljon, Nykänen huokaa.
Yhdessä KokoNainen -hanke Jyväskylässä
- Tarjoaa tukea ja apua arjen hallintaan päihteitä käyttäville ja päihteiden käytöstä toipuville naisille.
- Nainen kohdataan ensisijaisesti naisena, ei päihteiden käyttäjänä.
- Naiseutta käsitellään yksilö- ja ryhmätoiminnoissa teemojen kautta (itsetunto, häpeä, syyllisyys, seksuaalisuus ja omat rajat).
- Asiakkaaksi voi hakeutua ottamalla yhteyttä hanketyöntekijä Laura Pöyhöseen (040 643 4291 tai laura.poyhonen[at]kirkkopalvelut.fi).
- Yksilötapaamiset pyörivät koko ajan, ja uuden KokoNaiset-ryhmän suunnitellaan alkavan syksyllä yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan kanssa.