Tuomo Alpua on oppinut, että elämä on rajallista. Maailman moninaisuus kiehtoo hänen uteliaisuuttaan.
Olen Tuomo Alpua. Synnyin Nivalassa Keski-Pohjanmaalla 75 vuotta sitten maalaistalon pojaksi. Sain perinteisen kotikasvatuksen kovassa kurissa. Itsestään ei sopinut tehdä suurta numeroa. Isänmaallisuus ja Katekismuksen opit ovat kulkeneet elämässä aina mukana.
Kotipitäjästä löysin rinnalleni vaimon. Saimme neljä lasta ja yhdeksän lastenlasta. Autamme pienten hoidossa aina tarvittaessa, haemme koulusta tai hoidamme pikkupotilaita.
Opiskelin Oulussa rakennusinsinööriksi, ja muutimme työn perässä Jyväskylään jo 1970-luvun alkupuolella. Tein urani betonialalla. 1990-luvun lama vei työpaikan ja pakotti Venäjälle asti töihin, vaikka en osannut kieltä edes aakkosten vertaa. Perhe jäi Jyväskylään, ja vietin reissuelämää kolmisen vuotta. Se oli monella tavalla rankkaa aikaa.
Myöhemmin lähdin vielä vuodeksi Viroon töihin. Venäjään verrattuna viihdyin Virossa erinomaisesti. Ostin sieltä asunnon, jossa vietän perheen kanssa ja yksin yhä aikaa.
Työttömyys viisikymppisenä oli kova paikka.
Olen kahden virolaisen eläkeläisyhdistyksen jäsen, koska se on hyvä tapa tutustua paikallisiin ihmisiin. Olen opetellut viroa sen verran, että tulen sanakirjan avulla toimeen.
Työttömyys viisikymppisenä oli kova paikka, koska työ on tässä yhteiskunnassa miehen mitta. Sen ikäisenä työllistyminen ei ole yksinkertaista. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt osata elää täysillä sekin elämänvaihe. Vaimo sai onneksi olla töissä.
Seurakunnan toiminta vaikuttaa minulle seurakuntalaisena harmillisen riitaiselta. Päätöksistä valitetaan, asiat eivät edisty eikä lopputulos vaikuta aina olevan taloudellisesti järkevä. Demokratialla on heikkoutensa. Tietysti vaalit ovat vaikuttamisen paikka – jos vain äänestettäisiin ahkerammin.
Pidän matkustelusta, maailman moninaisuus kiinnostaa. Kiertelemme ystävien kanssa automatkoilla Baltiassa tutustumassa mielenkiintoisiin historiallisiin kohteisiin. Ihmisellä pitää olla uteliaisuutta. Kun se loppuu, loppuu elämäkin.
Poikani perheineen asuu Omanissa ja sitä ennen Arabiemiraateissa. Maailmankuvani laajentui ja käsitykseni muuttuivat, kun kävin heillä kylässä. Ei siellä kuljettukaan kamelin kyydissä.
Jaa artikkeli: