Kärsimys, usko ja ylösnousemus. Isoja, vahvoja teemoja. Ja samalla hyvin ajankohtaisia.
Muun muassa niistä esseisti Antti Nylén aikoo puhua saapuessaan huhtikuussa Jyväskylän Pääsiäinen -taidefestivaalin vieraaksi.
Nylén on yksi Suomen merkittävimpiä esseekirjailijoita, palkittu ja keskustelua herättävä ajattelija. Pitkälti hänen ansiostaan koko asiatekstin muodossa mielipiteen sisältävä esseen tyylilaji on tullut maassamme tunnetuksi.
Jyväskylän Pääsiäinen -tapahtuman teema ja ajankohta sopivat kirjailijalle paremmin kuin hyvin. Hän kertoo olevansa ytimiään myöten pääsiäisihminen.
– Tämä on lyhyesti sanoen minulle uniikkia aikaa vuoden kierrossa. Alan odottaa pääsiäistä jo ensimmäisestä adventista alkaen. Joulu on vain lyhyt esinäytös sille, mitä kohti ollaan varsinaisesti menossa, sanoittaa kirjailija suhdettaan kristikunnan suureen juhlaan.
Nylén täsmentää, etteivät häntä kiehdo niinkään pääsiäisen yksityiskohdat, vaan kokonaisuus. Ei vain pääsiäisen odotus, vaan koko kevään kalenteria täyttävän ajan dramaturgia yhdessä.
– Tapahtumasarja, joka alkaa tuhkakeskiviikosta [tänä vuonna 22. helmikuuta, toim. huom.] ja jatkuu aina helluntaihin saakka, on ikään kuin esitys, jossa elämä itse kaikkine sisältöineen näyttäytyy.
Kirjailija ei viittaa vain henkisiin tai hengellisiin asioihin.
– Pääsiäinen on minulle konkreettinen, fyysinen tapahtuma. Ei ole kyse mistään Kristuksen tai hänen ristinkuolemansa muistelusta, vaan kun tullaan tyhjälle haudalle, se on joka vuosi uusi ihme. Ei vain ilon, vaan myös pelon ja hämmennyksen aikaa.
Nylénin mielestä on merkillepantavaa, että tyhjän haudan ensimmäisenä kokeneet naiset sanoittivat tuntojaan tapahtumien suhteen juuri kysymysten ja kauhistumisen kautta.
– Voi sanoa, että he olivat kokemastaan peloissaan ja järkyttyneitä.
Nylén kritisoikin sitä, että pääsiäinen mielletään rauhoittumisen ja hiljentymisen kautta.
– En tiedä kuka keksi tuon nimen ”hiljainen viikko”, mutta mikään hiljainenhan viikko ei missään nimessä ole, hän naurahtaa.
Pikemminkin pääsiäisessä on kyse sekasorrosta ja pauhusta. Jeesus huutaa kovalla äänellä ”Jumalani Jumalani, miksi hylkäsit”. Väkijoukko ympärillä vaatii verta ja syytetyn kuolemaa. On poliittisesti levotonta. Rauha ja hiljaisuus ovat jossain kaukana, toisaalla.
Pääsiäisen teemoihin kuuluvat myös kiusatuksi tuleminen ja pilkka. Niitä Nylén on pohtinut laajemminkin esseissään ja muissa kirjoituksissaan.
Kirjailija painottaa, että ennen ristiinnaulitsemista Jeesusta pilkkaavat roomalaiset sotilaat kiusasivat, koska järjestelmä antoi heille siihen mahdollisuuden. Hänen mukaansa kiusaamisessa on ylipäätään kyse juuri tästä.
– Jos järjestelmä antaa tilaa tehdä toiselle pahaa, todennäköisesti pahaa myös tapahtuu. Kiusaaminen on vallan väärinkäyttöä. Kiusaaja edustaa aina valtaa.
– Meillä on taipumus ajatella, että yksi ihminen teki julmuuden. Mutta kaikista pahinta on kansa, kollektiivi tai laki, joka mahdollistaa väkivallan käytännössä, Nylén sanoittaa mielipidettään.
Kollektiivinen pahuus on kauhistuttavan ajankohtainen aihe, sodan runnellessa Ukrainaa.
– Olen taipuvainen ajattelemaan, ettei Venäjän hyökkäyssota ole vain yhden tai muutaman ihmisen päähänpisto, vaan lopulta Venäjän kansan ”kyllä” mahdollistaa sen väkivallan. Tässäkin tapauksessa kiusaaja siis tarvitsee yhteisöstä tuen teoilleen, Nylén tulkitsee.
Pääsiäisestä ja historiasta löytyy pilvin pimein esimerkkejä myös vastuun sysäämisestä toisille.
Kristuksen tuominnut roomalainen maaherra Pontius Pilatus pesi kätensä koettaen vältellä syyllisyyttä syyttömän kuolemaan.
Yksilöt ja kansat ovat mestareita pesemään käsiään pahoista teoistaan.
Kollektiivina toisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa hirmuvalta puolestaan sysättiin yksinomaan Hitlerin ja natsien kontolle.
Ja niin edelleen.
– Yksilöt ja kansat ovat mestareita pesemään käsiään pahoista teoistaan. Saksassa kansa mahdollisti Hitlerin valtaannousun ja hirmuteot, mutta toisaalta myös välttämättömän katumustyön teki Saksan kansa kollektiivisesti, kirjailija muistuttaa.
Esseistinä Nylén on pohtinut paljon myös eläinteollisuuden julmuutta ja eläinten asemaa ihmisten hallitsemassa maailmassa. Luontoa kirjailija varoo silti ihannoimasta tai jumalallistamasta.
– Luonto on oikeasti brutaali ja kammottava paikka. Vierastan luontoajattelua, jonka mukaan ihminen on sen osa ja siten osa sen väkivaltaisuutta. En halua romantisoida luontoa.
Minun kirkkoni ei ole metsä.
Nylén ei myöskään ykskantaan samaista ihmistä yhdeksi eläimeksi muiden joukossa.
– Ihminen ei ole samanlainen kuin muu luonto, joskaan ei parempikaan. Mutta olemme erilaisia.
– Tarkoitan sitä, että ihmisillä on niin paljon sellaista, mitä muilla eläimillä ei vain ole: sivilisaatioita, tekniikkaa ja filosofioita, jotka usein pyrkivät nimenomaan kahlitsemaan ”luontoa” tai pääsemään siitä yli.
Kokeeko esseisti sitten luonnon jotenkin hengellisesti?
– Ei, en todellakaan. En ole niitä ihmisiä, jotka kokevat Jumalan läsnäoloa luontoretkellä. Minun kirkkoni ei ole metsä, heittää Nylén.
Juuri kirkkosuhteestaan esseisti on muutoin tunnettu. Viitisentoista vuotta sitten hän liittyi katoliseen kirkkoon, mikä oli aikanaan kulttuuripiireissä enimmäkseen käsittämätön ja paheksuttu juttu.
Sittemmin kritiikki on laimentunut.
– Katolisuuteen kääntymiseni ajoittui aikaan, jolloin uusateismi eli vuoden 2001 Yhdysvaltain terrori-iskujen jälkeen vahvinta aikaansa. Monet ajattelivat, että kaikki uskonnollisuus on taantumuksellista ja tuottaa silkkaa vääryyttä.
– Tänä päivänä niissä taiteilija- ja kirjailijaporukoissa, joissa liikun, ei esiinny ennakkoluuloja uskontoa kohtaan, Nylén toteaa.
En ole Suomen kansalle velkaa yhtään uutta esseeteosta.
Jos katolisena olo on Suomessa viime vuosina helpottunut, esseistiksi ryhtymistä Nylén ei sano suosittelevansa kenellekään.
– Olemme hyvin pieni kielialue ja mikäli et halua kirjoittaa romaaneja, itsensä ja perheensä elättäminen apurahakerjäläisenä on takuulla yhtä helvettiä. Olen tähän saakka selviytynyt, mutta nyt olen vetäytymässä kirjailijan työstä julkaisijan rooliin.
Uuteen rooliin kuuluu se, että Nylénillä on Bokeh-niminen pienjulkaisuprojekti, jonka puitteissa hän tekee – painaa ja sitoo itse – pienimuotoisia julkaisuja, jotka liikkuvat kirjallisuuden ja kuvataiteiden välimailla.
– Kirjailijan identiteetti ei ole koskaan ollut minulle tärkeä. En ole Suomen kansalle velkaa yhtään uutta esseeteosta, Nylén päättää.
Esseisti Antti Nylén puhuu aiheesta Kärsimys – Ongelma, mutta ei ratkaisua? Jyväskylän kaupunginkirjastossa keskiviikkona 5.4. kello 18. Tapahtuma on osa Jyväskylän seurakunnan järjestämää Jyväskylän Pääsiäinen -taidefestivaalia.Jaa artikkeli: