Säveltäjä Timo Ruottinen ajattelee, että taide ja uskonto ovat pohjimmiltaan hyvin lähellä toisiaan.
Tiesittekö, että yksi Suomen hyväntuulisimmista ja taatusti rallatelluimmista lauluista, Pikku Kakkosen Posti, syntyi ”hetken välähdyksestä”?
– Sen melodiahan on hyvin suomalaiskansallinen, lähes kalevalainen, toteaa korvamadon säveltänyt Timo Ruottinen, 71.
– Ajatukseni oli, että vaikka kappale soi mollissa, se pitäisi toteuttaa niin iloisesti, etteivät ihmiset ollenkaan huomaisi sen olevan mollisävelmä.
On Ruottinen ehtinyt uransa aikana säveltää muutaman muunkin teoksen. Hänen viimeisin ja laajin sävellyksensä on viime vuonna valmistunut parituntinen Uspenie-vigilia, joka liittyy yhteen ortodoksisen kirkkovuoden suurista juhlista.
Tätäkin ajankohtaisempi on suomigospelin varhaisteos Missa Popularis, jonka ensiesityksestä tulee näinä päivinä kuluneeksi viisikymmentä vuotta. Pääsiäisenä 1969 Turun radikaaleilla kristillisillä teinipäivillä ensimmäisen kerran kuultu barokki-, rock- ja proge-vaikutteinen messu herätti hämminkiä aikana, jolloin sähkökitarat eivät kirkoissa soineet.
”Ollaan palaamassa pimeään viidakkoon, jossa poppamiehet poppamiesten tapaan hurmioituvat omista äänistään ja hälyistään”, huolehti eräs kuulija messua koskevassa mielipidekirjoituksessa.
– Kyllähän sitä kaikenlaista tuli vastaan, ihan helvettiin julistamista myöten. Mutta siihen aikaan sen otti vain sulkana hattuun, Ruottinen toteaa rauhallisesti muutama vuosikymmen myöhemmin.
Missa Popularis syntyi keskelle kuohuvaa maailmaa. Vietnamissa sodittiin loputonta sotaa, lohduttomat kuvat Biafran nälkäänäkevistä lapsista levisivät länsimaihin, ihmisoikeuksia kunnioittavan sosialismin kokeilu katkesi Tšekkoslovakiassa koko maan miehitykseen.
Jeesuksen vallankumouksellinen toiminta ja vuorisaarna puhuttelivat nuoria kristittyjä. Ruottinenkin kiersi kouluissa pitämässä kristillis-pasifistisia aamuhartauksia ja lauloi rauhanmerkki rinnassa kristillisiä lauluja – myös siinä varuskunnassa, johon myöhemmin päätyi suorittamaan asepalvelusta.
– Siinä kyllä lusmuilin, mutta perhesyistä, olin jo naimisissa ja meillä oli lapsi. Yksi kersantti näki aika suuren ongelman siinä, että olin käynyt siellä laulamassa, hän muistelee.
Eräs Ruottista ja aikalaisia erityisesti puhutellut ajatus löytyi Matteuksen evankeliumin kohdasta, jossa puhutaan Jumalan palvelemisesta ruokkimalla nälkäisiä, vaatettamalla alastomia ja hoitamalla sairaita.
– Se ajatus, että Kristus on toisissa, heikoimmissa ihmisissä, oli meille valtavan tärkeä.
Politiikka heijastui vahvasti myös ajan taiteeseen, mutta parikymppisenä säveltämäänsä latinankielistä messua Ruottinen ei pidä varsinaisesti julistavana teoksena.
– Siinä on perinteisestä poikkeava musiikki-ilmaisu, mutta perinteinen latinankielinen jumalanpalvelusteksti. Yhdessä osiossa, Dona nobis pacemissa (Anna meille rauha) on tosin sävy, joka ei tarkoita pelkästään sisäistä rauhaa. Ja tietysti tekijänä oli tällainen heppu kuin minä, nahkoineni, karvoineni.
Närkästynyttä kritiikkiä ruokkivat kenties eritoten jumalanpalvelusmusiikissa tuohon saakka tuntemattomat vaikutteet, joita nuori säveltäjä ammensi muun muassa Beatlesiltä, Beach Boysilta ja progeyhtye Procol Harumilta.
Ruottiselle jumalanpalvelus oli – ja on – kuitenkin hiljentymisen paikka.
– Tarkoitukseni ei ole säveltäjänä asettaa siihen mitään sellaista, mikä häiritsee kuulijoiden sisäistä keskittymistä. Päinvastoin, haluan nimenomaan tukea sitä, hän sanoo.
– Mutta on asioita, joita ei voi selittää, ne avautuvat ihmisille niin monella eri tavalla. Musiikki ei ole aina systemaattisesti luokiteltavissa, kuten eivät aina ole järkeenkäypiä nämä hengen asiatkaan.
Uskonto ja taide ovat lopulta hyvin lähellä toisiaan, Ruottinen toteaa.
– Ortodoksisessa kirkossahan kaikki teksti on aina laulettu vähintään resitoiden. Musiikki kannattelee jumalanpalveluksen kulkua, eikä se muoto ole turhaan kehittynyt. Se tekee ihmisen sielulle hyvää, 80-luvulla ortodoksiseen kirkkoon liittynyt säveltäjä pohtii taiteen ja uskon monisyistä suhdetta.
– Monelle nykyihmiselle taide voi tulla uskonnon tilalle, olla kokemuksellisesti korvaamassa sitä. On hyvin luontevaa, että uskonnolliset organisaatiot ottavat myös taiteen – muutkin taiteen muodot kuin musiikin – käyttöönsä.
Sisällyksetöntä sentimentaalisuutta tai eskapismia Ruottinen musiikissa karsastaa. Monet nykyiset hengelliset laulut ja niiden lyriikat ovat hänestä ”aikamoista tunnelmointia”. Kirkkokin näyttäytyy hänelle entistä yksilökeskeisempänä ja yhteiskunnallisesti konservatiivisempana.
Ovatko kristityt vielä maan suola? hän kysyy.
Maailman hätä on viidenkymmenen vuoden aikana muuttunut, muttei suinkaan poistunut. Tulevaisuus on kuitenkin nuorissa, Ruottinen uskoo.
– Tässä ajassa se näkyy esimerkiksi nuorten ilmastomielenosoituksissa. Silloin aikanaan pelättiin ydinsotaa ja laulettiin, että ”partaalla tuhon ollaan”, mutta kyllähän ilmastonmuutos on oikeasti vielä paljon vakavampi ongelma.
Missa Popularis Hieman erilainen jumalanpalvelus goes Missa Popularis Taulumäen kirkossa 22.4. kello 18. Esiintyjinä jyväskyläläinen Ruamjai-kuoro ja tamperelainen The New Segment Orchestra. Teos kuullaan Taulumäellä nyt toista kertaa viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Ilmainen konsertti on Jyväskylässä 17.–19.5. järjestettävien Kirkkopäivien ennakkotapahtuma.Jaa artikkeli: