Kirja viihdyttää ja antaa elämisen taitoja, kasvattaa sanavarastoa sekä herättää kysymyksiä ja keskusteluja.
Korpilahden yhtenäiskoulun kolmasluokkalaiset hiljentyvät, kun luokanopettaja Riitta Ikävalko ryhtyy oppitunnin päätteeksi lukemaan ääneen tarinaa Katto Kassisesta. Oma aikansa rauhoittumisessa menee, mutta sitten keskitytään kuuntelemaan.
Ikävalko kertoo lukeneensa lapsille koko työuransa ajan.
– Uudet ekaluokkalaiset on ensin opetettava kuuntelemaan ja keskittymään. Uskon, että tästä on hyötyä lapsille kaikessa muussakin koulutyöskentelyssä. Sitä paitsi lapsille lukeminen on hauskaa, Ikävalko tuumaa.
1–3-luokkalaisia yli 30 vuotta opettanut Ikävalko tietää, että lapset saavat virikkeitä nykyään aivan eri tavalla kuin ennen ja niiden tulvassa lapsista on tullut aiempaa lyhytjännitteisempiä.
Hyvä kirja ruokkii mielikuvitusta, antaa ajattelemisen aihetta ja auttaa kielellisessä kehityksessä.
– Lasten sanavarasto kasvaa, ja kun on sanoja, on helpompi ilmaista ajatuksiaan ja käsitellä tunteitaan.
Ikävalkon mukaan koulu tekee parhaansa, mutta kodin tuki lukemisasioissa on ratkaiseva. Jos kotonakin luetaan ja viedään lasta kirjastoon, siitä saattaa tulla elinikäinen tapa.
Vuosien varrella Ikävalkon oppilaat ovat kuulleet lukuisia satuja ja kertomuksia. Parhaita ovat olleet Astrid Lindgrenin kirjat kuten Ronja Ryövärintytär ja Eemeli-kirjat. Lisäksi Ikävalko on lukenut muun muassa Fedja-setää, Timo Parvelan kirjoja ja uusimpana Supermarsua.
– Pekka Töpöhäntä on pienimmille erinomainen keskustelun avaaja kiusaamisjutuissa, hän sanoo kokemuksesta.
Klassikot kestävät aikaa
Kortepohjan kirjaston kirjastovirkailija Anna Myllymäki on huomannut, että on kirjasarjoja, jotka kiertävät lasten käsissä vuosikymmenestä toiseen.
Nuorten kirjojen klassikko-osastoon kuuluvat seikkailu- ja etsiväsarjat kuten Viisikot ja Neiti Etsivä -kirjat, myös Anni Polvan Tiina-kirjoja luetaan edelleen. Fantasiakirjallisuudessa Harry Potter -buumi jatkuu.
Myös eläinaiheet ovat suosittuja, ja hevostalleilla hoidetaan niin hevosia kuin ystävyyssuhteita. Erin Hunterin eläinfantasiakirjoissa seikkailevat muun muassa Soturikissat.
– Elämän suuret asiat, syntymä, kuolema, yksinäisyys, tulevat jo lasten kirjoissa vastaan. Tärkeää on, että vaikeita asioita käsitellään pehmeästi, lapsen ymmärryksen tasolla, Myllymäki miettii.
Pieniä lukijoita viehättävät erilaiset kurkistuskirjat, joissa piilossa oleva kuva täydentää lukunautintoa. Kosketus- ja peilikirjat kiehtovat, ja lapset myös haluavat etsiä kuvista hassuja yksityiskohtia. Esimerkiksi Mauri Kunnaksen kirjojen kuvista löytyy aina jotain uutta katsottavaa.
– Parhaita ovat turvalliset, lämpimät ja mukavat tarinat, joihin on helppo eläytyä. Hyvistä kirjoista oppii uusia asioita ja ne herättävät kysymyksiä, Myllymäki listaa.
Tatu ja Patu pysyvät lukulistoilla
Jyväskylän alueen kirjastoihin on hankittu useita kappaleita niitä kirjoja, joita nyt luetaan eniten. Lasten kirjoista Tatu ja Patu -kirjat komeilevat lainatuimpien listan kärjessä, vain Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia katkaisee listan. Kolmas listasuosikki on Risto Räppääjä -sarja.
Tunteista ja vaikeista asioista puhutaan Myllymäen havainnon mukaan nykyään aikaisempaa enemmän. Nuorten kirjoissa kestoaiheina ovat ystävyys ja ihmissuhteet, mutta kirjo on viime vuosikymmeninä laajentunut. Nyt myös erilaisia uusperheen ja monikulttuurisen yhteisön kysymyksiä nostetaan esille.
Esimerkiksi Cathy Cassidyn kirjoissa kepeän kuoren alla käsitellään aikuiseksi kasvamiseen liittyviä asioita. Avioerot, uusioperheet, muutot ja vaikeat sisarussuhteet ovat osa monen suomalaisenkin nuoren arkea, joka on kohdattava päästäkseen elämässä eteenpäin.
Suomalaisessa nykytuotannossa tätä genreä edustavat esimerkiksi Tuija Lehtisen nuorille ja varhaisnuorille suunnatut kirjat.
Edelleenkin kirjoissa puhutaan hyvistä tavoista, toisten huomioimisesta ja ihmissuhteitten hoitamisesta. Sen Myllymäki on huomannut, että tyttöjen ja naisten roolimalli on muuttunut.
– Nyt prinsessatkin seikkailevat eivätkä vain odota pelastavaa prinssiä, hän konkretisoi.
1950-luku saturomaanien kulta-aikaa
Ennen sotia monet lastenkirjoista olivat yltiöisänmaallisia ja uskonnollisia. 1950-luvulla ydinperheen asema korostui, naisten ja tyttöjen paikka oli kodin askareissa, kuvailee vanhaa lastenkirjallisuutta tutkinut Vaajakosken aluekirjaston informaatikko Marja-Kaisa Miilumäki.
– Toki poikkeuksia on. 1930-luvulla ilmestyi Kaarlo Merimaan Takapihan sankareita, jossa pojat eivät ole pätkääkään kiinnostuneita koulunkäynnistä vaan seikkailuistaan takapihoilla, Miilumäki kertoo.
Hänen mukaansa 50-luku oli saturomaanien kulta-aikaa. Silloin kirjoittivat suuret satukirjailijat, joiksi hän nimeää Tove Janssonin, Kirsi Kunnaksen, Marjatta Kurenniemen ja Aila Nissisen.
1960–70-luvuilla sadun ihmeet alkoivat siirtyä arkitodellisuuteen: tavalliset lapset astuivat prinsessojen ja prinssien tilalle. Myös muu arki, poliittinen liikehdintä, huoli luonnosta, maalta- ja maastamuutto alkoi näkyä lastenkirjoissa.
Esimerkeiksi ajankuvauksesta Miilumäki nostaa Camilla Mickwitzin Jason muuttaa maasta, Leena Krohnin Vihreä vallankumous ja Jukka Parkkisen Korppi-kirjat.
Kuvittajien rooli on lasten kirjoissa erittäin tärkeä. Miilumäen mukaan Mauri Kunnas on tehnyt valtavan kulttuurityön Koiramäki-kirjoillaan ja Kristiina Louhi kuvittaessaan kauniisti ja lämmöllä lapsiperheen arkea.
Entä onko kirjoja, joita kirjaston väki ei haluaisi lasten lukevan?
– Luulen, että nykyajan lasten mielestä jotkut 30-luvun sotakiihkoiset lastenkirjat olisivat pelkästään tylsiä ja ne säilyttäköön paikkansa kirjojen historiassa ja kirjaston varastossa. Sitten tietysti on ikuisuuskysymys Grimmin satujen raakuudesta – ei niitä varmaan herkimmille lapsille kannata iltamyöhällä lukea, Miilumäki tuumaa.
Kun lapselle luetaan
– sanavarasto moninkertaistuu
– koulussa oppii paremmin
– lapsi kasvaa itsevarmemmaksi ja pärjää paremmin porukassa
– iltasadun kuullut lapsi nukkuu pidemmät yöunet
– lapsesta kasvaa parempi keskustelija ja kotona jutellaan enemmän
– lapsi, jolle luetaan, lukee myös aikuisena
Lukukeskuksen Lue lapselle -projekti
www.luelapselle.fi