Tapani Vaahervaara on harrastanut frisbeegolfia kolmisen vuotta. Facebookin kaveriporukalle tehty päivitys radalle lähdöstä poikii usein paikalle sekalaisen seurakunnan lajin harrastajia.
Useita päiviä kestäneen sateen jälkeen ensimmäiset auringonsäteet pilkahtavat esiin pilvien raosta. Tapani Vaahervaara ja Iisak Liukko kaivavat frisbeegolfkiekot esiin laukuistaan. Kauempana metsikössä häämöttää radan ensimmäinen kori. Liukko on harrastanut lajia kymmenen ja Vaahervaara kohta kolme vuotta.
– Tämän piti olla välietappi matkalla kohti muita liikunnallisia tavoitteita. Ensimmäinen heittokerta Iisakin johdolla puraisi kuitenkin niin paljon, että piti mennä ostamaan oma ensimmäinen kiekko, Vaahervaara muistelee.
– Minullakin se oli menoa jo heti ensimmäisestä kerrasta, täydentää Liukko.
Puolessa välissä rataa kaksikko saa täydennystä Pasi Toivolasta, joka on harrastanut lajia viitisen vuotta. Kolmikko ei ole koskaan aiemmin heittänyt tällä kokoonpanolla, vaikka he tuntevat toisensa hyvin.
– Tapsalla on oma Facebook-kaveriryhmä. Siellä hän ilmoittelee, milloin on lähdössä radalle. Mukaan lähtevät ne, jotka kulloinkin pääsevät, Liukko kertoo.
Kavereita kannustetaan, vaikka he pärjäisivät paremmin kuin itse
– Tapsa oli aikoinaan bassonsoiton opettajani, sitä kautta tutustuttiin, Toivola muistelee.
– Pasi on vastaavasti opettanut minulle paljon tästä lajista korvauksena siitä, että tein hänestä täydellisen basistin, Vaahervaara naurahtaa.
Pieni nokittelu keventää tunnelmaa ja luo pelihuumoria tuttujen kesken, silti Toivolan paitaan printattu teksti kertoo olennaisen pelin hengestä: Team spirit. Todellinen vastustaja on rata, eivät toiset heittäjät.
– Tämä on leppoisa laji. Kavereita kannustetaan, vaikka he pärjäisivät paremmin kuin itse, Vaahervaara toteaa.
– Suhtautuminen toisiin pelaajiin on lajin hienous. Toista ei tarvitse edes tuntea, kun yhdessä heittäminen onnistuu, Toivola tiivistää.
– Olen saanut lajin kautta monta kaveria. Ollaan kohdattu sattumalta heittopaikalla ja lähdetty seuraavallakin kerralla heittämään, ja sitä seuraavalla, Liukko summaa.
Frisbeegolfratoja löytyy Jyväskylästä reilu tusina. Luonnossa liikkuminen on olennainen osa lajin viehätystä. Toivolan mukaan lajin harrastajalle riittää, jos vain näkee jossakin korin. Rata syntyy hetkessä, vaikka parkkipaikalle.
– Kiekon lento on yksinkertaisesti niin kaunista katseltavaa, silloin kun se harvoina kertoina lentää just niin kuin on tarkoitettu, Liukko toteaa.
Mitä sieltä laukusta löytyy?
Kun Tapani Vaahervaara, Iisak Liukko ja Pasi Toivola lähtevät frisbeegolfradalle, mukaan tarttuu usein henkilökohtainen kiekkolaukku. Vilkaisu laukkujen sisältöön kertoo, että kaikilta löytyy yli kaksikymmentä erilaista kiekkoa, vaikka radan läpikäymiseen riittää kaksi-kolme peruskiekkoa.
Kiekkojen suurimmat erot löytyvät lentonopeudesta ja kantamasta. Putterilla, joka on hitain ja vakain, voi tehdä lähes kaikki frisbeegolfissa tarvittavat heitot.
– Kun pitää bägissä hyvän kokoonpanon, voi lähteä mille radalle tahansa. Silloin ei tarvitse joka kerta erikseen miettiä, mitä kiekkoja radalla tarvitaan, Liukko summaa yhteisen kokemuksen.
Katso video: