Vaajakosken Kaunisharjulla on aurinkoinen kevätpäivä. Lasse Nikkinen, 81, istuu keittiön pöydän ääressä ja ihailee ikkunasta avautuvaa maisemaa. Valossa kylpevä metsä lähtee kohoamaan ylös kallionrinnettä pitkin aivan takaterassin vierestä. Lähellä oleva luonto tuo Nikkiselle kodin tunnun. Niin on ollut aina.
Löysimme toisemme, jotta minusta olisi apua Leenalle sitten, kun hän sitä tarvitsee.
Kodin hän jakaa vaimonsa Leenan, 77, kanssa. Pariskunta tapasi toisensa kristillisessä laulukuorossa kolmekymmentäviisi vuotta sitten. Heidän ei pitänyt päätyä yhteen, sillä Leena ei aikonut naimisiin jo kertaalleen avioliiton solmineen miehen kanssa. Toisin kävi. Myöhemmin kuoronjohtaja kertoi parille tapahtuneen olleen johdatusta.
– Häissämme hän kertoi saaneensa tehtäväkseen kutsua minut mukaan kuoroonsa, Nikkinen kertoo.
– Hän oli saanut viestin, että minä löydän itselleni puolison siitä joukosta.
Vuosi sitten, heinäkuussa 2021, Lassesta tuli Leenan omaishoitaja, kun Leena sai Alzheimer-diagnoosin. Jo aiemmin Leenalla oli todettu MS-tauti, joka ilmenee rajoitteisuutena liikunta- ja toimintakyvyssä.
– Ajattelen, että myös tämä oli tarkoitettu näin, Nikkinen toteaa.
– Löysimme toisemme, jotta minusta olisi apua Leenalle sitten, kun hän sitä tarvitsee.
Nikkiselle diagnoosi ei tullut yllätyksenä, sillä vierestä seuranneena hän oli jo nähnyt ilmassa muistisairauden merkit. Lääkäri totesi hänen aavistuksensa oikeaksi.
– Minulle oli jo ehtinyt muodostua jonkinlainen käsitys muistisairaan kanssa olemisesta, Nikkinen kertaa.
– Sekä minun äitini että Leenan isä sairastivat samaa tautia.
Omaishoitajuuteen on kuulunut uuden opettelua. Päävastuu arjen pyörityksestä on vaatinut paljon henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Nikkinen on hakenut ja saanut heille apua niin Jyväskylän kaupungilta kuin seurakunnaltakin. Myös Keski-Suomen muistiyhdistys on opastanut muistisairaan hoidossa. Hänen mukaansa omaishoitoa varten saatavat tuet ovat tulleet paljon eteenpäin ajoista, kun hän toimi äitinsä edunvalvojana.
– Kaupunki maksaa minulle palkkaa tästä työstä, mitä nyt teen. Kaupunki toimittaa ruokaakin ovelle kaksi kertaa viikossa, Nikkinen listaa.
– Palveluita saa, ja ne ovat kohtuuhintaisia, on meillä käynyt siivousfirmojakin. Kuntoutusviikot kustantavat jonkin verran, mutta täysihoidosta kyllä maksaa mielellään.
Jyväskylän seurakunnan diakoniatyöntekijä vie Leenan ulkoilemaan tällä hetkellä kerran kuussa. Silloin Lasse saa hengähtää hetken. Seurakunnalta mies itse on saanut keskusteluapua ja vertaistukea. Hän on osallistunut muun muassa omaishoitajille tarkoitettuun Oma hetki -vertaistukiryhmään, jossa tuntojaan on saanut purkaa.
– Kyllä täytyy olla kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta, mitä saa, Nikkinen painottaa.
– Vaikka kyllähän apua ottaisi vastaan tätäkin enemmän.
Tällaista tämä nyt vain on, ja näin sitä mennään loppuelämä.
Nikkinen tietää, että Alzheimeria sairastavan käytös voi olla hyvinkin arvaamatonta. Siihen voi kuulua aggressiivisuutta, ja esimerkiksi karkailua. Nikkinen on tyytyväinen siitä, ettei hänen vaimollaan ole ilmennyt näitä piirteitä. Arkisiin askareihin on varattava aikaa, ja kaikki, mikä tapahtuu, on kerrattava yhdessä useaan otteeseen.
– Tuntuu kamalalta sanoa, mutta tätä voi verrata avioeroon. Yhteys on katkennut ja minun on esimerkiksi ihan turha kertoa suunnitelmistamme etukäteen, Nikkinen avaa.
– Olen löytänyt Leenan keittämästä kahvia niin, että kahvinpurut ovat olleet vesisäiliössä. Dosettiin ei voi annostella lääkkeitä pitkällä tähtäimellä, sillä Leena ei muista, onko hän ottanut lääkkeensä jo tänään.
Päivisin riittää tehtävää, ja Nikkinen ehtiikin ajatella tulevaa vasta unta odotellessaan. Viime aikoina hän on löytänyt itsensä murehtimasta. Yöaikaan asiat tuntuvat kasvavan päässä isommiksi.
– Sanon itselleni, että tällaista tämä nyt vain on, ja näin sitä mennään loppuelämä, Nikkinen sanoo päättäväisesti.
– Kyllä minä mietin, miten Leenan käy, jos minulle sattuu jotain.
Kesä tulee ja me kuljemme tässä päivä kerrallaan.
Läheisiä on jakamassa arkea vähän, sillä vain Lassen veli vaimonsa kanssa asuu lähellä Nikkisiä. Leenalla ei ole omia lapsia, ja kaikki sisarukset ovat häntä vanhempia. Nikkinen toivookin, että hänen kanssaan samassa tilanteessa olevat hoitaisivat itselleen niin kutsutun varahenkilön, joka ottaisi vastuuta, jos jotain yllättävää yhtäkkiä tapahtuisi.
Nikkinen katsahtaa taas ikkunasta ulos. Metsämaisema tuo mieleen hyvän mustikkasadon toissa syksyltä. Vaikka Leena oli liikkunut jo ennen sitä pitkään sauvojen turvin, oli marjoja ollut niin, että hänen oli täytynyt lähteä kontaten niitä keräämään.
– Leena on maaseudun kasvatti, eikä kaipuu luontoon ole kaikonnut koskaan. Kunhan lumet kunnolla sulavat, hän aikoo nousta taas metsään, Nikkinen virnistää.
– Kesä tulee ja me kuljemme tässä päivä kerrallaan.
Seurakunta tarjoaa virkistyshetkiä ja keskusteluapua
Monet omaishoitajat sinnittelevät kotona jaksamisensa äärirajoilla, ja korona-aika on entisestään vaikeuttanut omaishoitajien tilannetta.
– Kynnys pyytää apua on tosi korkea, eikä läheisille aina haluta kertoa kuinka raskasta arki on. Usein kuulumisia kysellään omaishoidettavan hyvinvoinnin näkökulmasta, sanoo diakonissa Johanna Summanen.
Summanen luotsaa seurakunnassa diakoniseen vanhus- ja omaishoitotyöhön liittyvää kehittämisprojektia. Työn tavoitteena on muun muassa kehittää uusia digitoimintoja perinteisen diakoniatyön rinnalle, tarjota omaishoitajille lepohetkiä virkistäytymiseen ja asioimiseen sekä luoda toimiva vapaaehtoistyön verkosto omaishoitajien tueksi.
Omaishoitajille tarjotaan myös vertaistukea. Seurakunnan omaishoitajien
Oma hetki -ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Lisäksi syksyksi on suunnitteilla muun muassa oma vertaisryhmä omaishoitajille, joille omaishoidosta luopuminen on ajankohtaista. Kun puolison tai muun läheisen hoito ei enää kotona onnistu, tilanne voi aiheuttaa syyllisyyttä ja oma arki on rakennettava uudelleen.
Jyväskylän seurakunnan lisäksi omaishoitoa ovat mukana kehittämässä Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen Omaishoitajat ry, Keski-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry, Keski-Suomen Muistiyhdistys ry ja SPR:n Länsi-Suomen piiri.
Omaishoitajan keskustelutukeaja virkistyshetkiä varten voit olla yhteydessä - Diakonissa Tuija Emaus-Etindelle: tuija.emaus-etindelle@evl.fi, 050 549 7023 - Diakonissa Johanna Summanen: johanna.summanen@evl.fi, 044 431 4414Jaa artikkeli: