Emilia Kontiosta tuli äiti viime marraskuussa. Tyttövauva syntyi vauhdilla ja lähes kuukauden etuajassa, mutta myös isä, Tero Saikkonen, ehti paikalle synnytyssaliin. Perhe, johon kuuluu myös Teron alakouluikäinen Aava-tytär, on nyt totutellut vauva-arkeen itse rakentamassaan kodissa, Keljonkankaan Sääksvuoressa, Jyväskylässä.
Helmikuun lopussa pienokainen sai kasteessa nimekseen Sylvi Onneli.
Nimi juontaa juurensa Sylvian joululaulusta.
– Muita nimivaihtoehtoja ei sitten oikeastaan ollutkaan. Kun sairaalassa kysyttiin tytön nimeä, vastasin Sylvi, ja se jäi, Emilia Kontio muistelee.
– Sylvi on alusta saakka ollut helppo lapsi. Hymytyttö ei itke turhan takia.
Uuden arjen opettelu on vienyt aikaa ja vaatinut voimavaroja.
Äiti kuvailee yhteisen taipaleen alkua ajanjaksoksi, johon hän ei ollut osannut varautua. Hyvästä äidinmallista huolimatta oli ollut vaikeaa kuvitella, miltä tuntuu sitten, kun on itse äiti. Asiat ovat sittemmin tulleet vastaan sellaisina kuin ne ovat.
– Uuden arjen opettelu on vienyt aikaa ja vaatinut voimavaroja. Myös korona-ajan sulut ovat olleet paikoin haastavia tällaiselle menevälle ihmiselle. En pelkää sanoa, että koko ajan ei ole hehkeää, Kontio avaa.
– Nyt arki alkaa tasoittua ja se tuntuu hyvältä. Onni tästä vauvasta kulkee taustalla kaikessa tekemisessä, koko ajan.
Toukokuun toisena sunnuntaina vietettävään äitienpäivään Kontio haluaisi luoda perinteitä, jotka kestäisivät tuleviinkin vuosiin. Lapsuudenkodissa Keljonkankaalla niitä ovat olleet yhdessä syönti ja jonkin pienen lahjan antaminen.
– Äitienpäivän alla tulee tietysti mietittyä äitiyttä. Ajattelen, että äitinä oleminen on tuonut elämääni uudenlaista syvyyttä. Äitiys tuntuu rakkaudelta, mutta myös vastuulta, Kontio summaa.
– Sylvin syntymä on myös lähentänyt minua entisestään oman äitini kanssa. Vanhempani asuvat kivenheiton päässä kodistamme, ja voivat siten olla tiiviisti läsnä arjessamme.
Uskon siihen, että elämä kyllä kantaa häntä.
Jälleen kerran äitienpäivää vietetään koronan varjossa. Tänä keväänä ajatukset ovat sen lisäksi myös Ukrainan sodassa. Kontio ajattelee, että kriisitilanteet eivät juurikaan ole lisänneet huolta tai pelkoa hänessä vanhempana.
– Olemme suojelleet Sylviä koronalta kulkemalla julkisilla paikoilla mahdollisimman vähän. Tilanne Ukrainassa kosketti tuoreena äitinä niin, että lahjoitimme ylimääräisiä vauvatarvikkeita pakolaisperheille, Kontio kertoo.
– En kanna hirvittävää huolta tyttäreni tulevaisuudesta. Uskon siihen, että elämä kyllä kantaa häntä.
Lukion liikunnan ja terveystiedon lehtorina Äänekoskella työskentelevä Kontio toivoo, että voisi hoitaa tytärtään kotona mahdollisimman pitkään. Lähitulevaisuudessa hän toivoo löytävänsä perheelle liikuntaharrastuksen, johon Sylvikin voisi nuoresta iästään huolimatta osallistua.
– Kesän vietämme varmasti aika pitkälti kesäkodissamme Sumiaisissa. Myös Sylvin molemmilla isovanhemmilla on kesämökit, jonne meitä kovasti toivotaan vieraiksi, Kontio suunnittelee.
– Aika kuluu ja vauva kasvaa valtavaa vauhtia. En odota, että Sylvi alkaisi jo tehdä sitä ja tätä. Ennemmin sanon hänelle, että älä kasva vielä, Kontio sanoo rutistaen lasta hellästi sylissään.
Jaa artikkeli: