Lähetystyössä – ja koko kirkon missiossa – on tärkeää se, että toinen kohdataan ihmisenä – ei toisen uskonnon kannattajana tai toisen kulttuurin eksoottisena ilmentymänä. Pahinta on ollut se, kun toinen ja hänen elämäntapansa on tuomittu pahaksi ennen kuin evankeliumi on saanut koskettaa.
Mikä on hukassa? Löytötavaralaatikosta löytyy avaimia, lompakoita, lapasia, leluja, ehkä jopa kännykkä, mutta sieltä ei varmasti löydy kadonnutta lupausta. Miten lupaus voi muka kadota?
Mitä kärsivä ihminen tarvitsee? Halausta, käden puserrusta, myötätuntoista katsetta, läsnäoloa. Kristinuskossa juuri tuota läsnäoloa luvataan: Immanuel, Jumala kanssamme, kaikessa hädässämme ja kärsimyksissämme.
Marraskuu saisi puolestani olla kansallinen vapaakuukausi, jolloin voisi lukkiutua neljän seinän sisälle möllöttämään. Olla vaan villasukissa ja keskittyä lähinnä hengittämään.
Eläkkeellä oleva sähköasentaja Pertti Vuori seisoo Pyhän Ristin kirkon kellotornin kupeella. Ylhäältä riennettiin isän kanssa maakuoppaan pommeja pakoon.
Armollisuuden kohtaaminen ei lisää kenenkään ihmisarvoa, mutta se on avain, joka auttaa häntä tunnistamaan ihmisarvonsa. Armahtavainen ihminen tajuaa, että hänelläkin on paljon puutteita, sanoo professori Paavo Kettunen.
